Fasaanin suusta

0

Tämä on taas niitä syksyjä, kun isännällä on asiaa, ja hän julkaisee kirjan. Se tuskin on jäänyt keneltäkään huomaamatta.
Kun olen vain fasaani, en tiedä, mitä isännästä ja hänen yhteiskunnallisista näkemyksistään ihmisten maailmassa ajatellaan, mutta hän saa aina kaiken julkisuuden, minkä haluaa ja vähän ylikin.
Tällä viikolla isäntä esitteli kirjaansa Helsingissä, ja ympärillä oli enemmän nimikirjoituksen pyytäjiä kuin samana päivänä Joensuussa käyneellä Kuntaliiton toimitusjohtajalla Minna Karhusella tai Satakunnassa piipahtaneella kokoomuksen puheenjohtajalla Petteri Orpolla.
Merkittävästä teoksesta on kysymys, sillä Helsingin Sanomatkin kävi täällä kaukana maalla haastattelemassa isäntää. Jutussa puhuttiin Åminnen kartanosta. Niin pitääkin. Me elämme Ruotsin aikaa.

Viihdymme isännän kanssa hyvin samassa pihapiirissä.
Minä ja muut urokset olemme näyttävää sakkia, ja me erotumme hyvin suomalaisessa harmaudessa. Katsokaa vaikka, kuinka pääni hohtaa syysauringossa ja miten pyrstö pyyhkii puista pudonneita lehtiä.
Välillä isäntä pysähtyy katselemaan, kun tepastelen nurmikolla edes takaisin nokka koholla ja kaulan seppele pörheänä.
Nauran äänetöntä fasaanin naurua, kun mietin, mahtaako hän hoksata, ketä minä yritän matkia.

Kirjoja ilmestyy muutaman vuoden välein, mutta joka syksy tänne tulee vieraita aseet mukana. Vähän meitä ihmetyttää, sillä kaikki näyttävät olevan ainakin sen verran varoissaan, että pystyisivät ostamaan ruokansa kaupasta.
Jokainen lähtee vuorollaan, ei siinä mitään. Silti kummastelen joka syksy, kun ruudin savu on hälventynyt, että miten tässä näin kävi. Sitähän se isäntäkin kysyy kirjassaan.
No, nokkelimmat selviytyvät aina. Sen olen täällä kartanossa oppinut.

En tiedä, millaista elämää isäntä elää, kun ei ole täällä. Sen verran kuitenkin olen ymmärtänyt, että hänellä on esimerkiksi koteja monessa maassa, ja joka kodissa on kuntosali.
Mies, jolla on paljon kaikkea, näkee myös asioita, joita on liikaa. Suomessa verot ovat liian korkeita, ja työmarkkinajärjestöillä on liikaa valtaa.
Pienissä fasaanin aivoissani on ajatellut, että eipä tuo kurjuus ole isännän vaurastumista haitannut, mutta mitäpä minä näistä ymmärrän.

On minullakin sentään aihetta ylpeyteen, lajini edustajana.
Vaikka isäntä on tunnettu henkilö, ja täälläkin käy hienoja vieraita, meidät tunnetaan naapurustossa, ja meistä puhutaan enemmän kuin hänestä.

Jätä kommentti