Hallittua jojoilua – Vilpas ei osaa vielä pelata 15–20 pisteen johdossa

0
22 pistettä heittänyt DJ Laster oli Vilppaan paras pistemies. (Kuva: Kymen Sanomat/Raimo Eerola)

Kilpailijoihinsa verrattuna huomattavasti seesteisemmistä lähtökohdista kauteen lähteneellä Vilppaalla on myös huomattavasti positiivisimpia ongelmia kuin kilpailijoillaan: Vilpas ei nimittäin osaa vielä pelata 15–20 pisteen johtoasemassa.

Ensimmäiset viitteet tästä saatiin jo kauden avausottelussa Kouvoja vastaan, mutta tiistaina Kotkassa tämä positiivinen ongelma oli vielä räikeämpi.

Tähän asti kauden parhaan ottelunsa pelannut Vilpas kontrolloi suurinta osaa ottelun jokaisesta neljänneksestä, vaikka KTP nykäisi jokaisella neljänneksellä 7–10 pisteen putken ja kutisti Vilppaan vankan johdon vähemmän vankaksi. Jojoilu oli kuitenkin siinä mielessä hallittua, että ottelun voittajasta ei ollut merkittävää epäselvyyttä puoliajan jälkeen.

– Sanoin matsin jälkeen kopissa, että positiivinen ihminen ajattelee niin, että saimme eron 15–20 pisteeseen hyvällä pelaamisella. Negatiivinen ihminen ajattelee, että annoimme ”runeja” (pisteputkia) toiseen suuntaan. Siitä saa päättää, kumpi haluaa olla, Vilppaan päävalmentaja Ville Tuominen kertoi paluumatkan ruokatauolla.

Vilpas onnistui etenkin sisäpuolustuksessa, joka ontui sunnuntaina Joensuussa. Pelätty JayVaughn Pinkston jäi seitsemään pisteeseen ja Kevin Langford ilman pelitilannekoria.

– Suunnitelmamme onnistui todella hyvin. Uskalsimme mennä syöttölinjoille, eikä korin alle tullut helppoja syöttöjä. Luotimme, että apu on selän takana, Tuominen analysoi.

Vilppaan monitoimityökalu Tim Coleman oli ottelun hahmo. 28 minuutissa syntyi 12 pistettä, 12 levypalloa, neljä syöttöä, kaksi riistoa ja kolme torjuntaa – hengästyttävän tilastorivin kruunasi plusmiinuslukema +29.

– Ne ovat aika kovia lukuja, kuului Tuomisen hyväksyntä.

Muista Vilppaan jenkeistä DJ Laster heitti 22 pistettä, Jamuni McNeace haki edelleen tuntumaa ja 10 minuuttia pelannut Reggie Dillard oli Vilppaan ainoa nollan pisteen pelaaja.

Tuominen korosti kauden alla useasti, ettei hän ole huolissaan kokeneesta triosta Teemu RannikkoMikko KoivistoJuho Nenonen. Eilisen(kin) perusteella Tuomisen ei tarvitse menettää yöuniaan myöskään trion Aatu KivimäkiHenri KantonenRiku Laine puolesta.

Kivimäki ja Kantonen johtavat peliä vuorollaan valtavalla itseluottamuksella ja tekevät muusta viisikosta paremman. Laine taas ei ole enää pelkkä hajaminuuttien sinkoilija, vaan energiallaan suuria vaikeuksia aiheuttava rotaatiopelaaja.

– Olen Rikun puolesta todella iloinen. Minun olisi pitänyt pystyä peluuttamaan Rikua enemmän jo Joensuussa. Nyt hän tuli kentälle sellaisella energialla, että sattui ja tapahtui. Riku pelasi niin hyvin, että minun oli pakko peluuttaa häntä. Riku ansaitsi jokaisen minuuttinsa (17), Tuominen kehui.

Tuominen on myös korostanut sitä, että hänen on osattava nauttia Vilpas-projektistaan. Yksi toistaiseksi nautinnollisimmista hetkistä tuli, kun Laine ja Kivimäki tuplasivat korin alla Pinkstonin, aiheuttivat hänelle askelvirheen ja löivät päälle tuplaylävitoset.

– Siinä nuoret kotimaiset kaverit laittavat rutinoituneen ammattilaisen suoraan sanottuna kuseen, Tuominen maiskutteli.

Vilppaan Kataja- ja KTP-vierasvoittojen yhdistävä tekijä oli se, että Vilpas heitti kummassakin ottelussa kolmoset vain noin 25 prosentin tarkkuudella. Tulivoima on pysynyt vielä piilossa.

– Vaikka pelasimme nyt huomattavasti paremman pelin kuin Joensuussa, niin meillä on todella paljon varaa parantaa. Toisaalta jos johtaa Kotkassa 65–42, niin on tehnyt asioita oikein, Tuominen pyöritteli.

Kun kautta on takana muutama viikko, Vilppaan pelaaminen näyttää muihin verrattuna huomattavasti loogisemmalta ja valmiimmalta.

– Siihen vaikuttaa se, että meillä on 10 hyvää pelaajaa ja harjoituksissa kilpailun taso on korkea. Joukkueet, jotka pelaavat kuuden rotaatiolla ja harjoittelevat ykkösviisikko vastaan kakkosviisikko, niin ei siinä varsinaisesti kilpailla, Tuominen muistutti.

– Nyt tarvitsemme pelejä, että saamme lisää tietoa, mihin keskitymme harjoituksissa.

Seuraava tiedonkeruu tapahtuu lauantaina Salohallissa, jonne saapuu sarjanousija Lahti Basketball.

KORISLIIGA:
KTP-Basket–Vilpas 78–89 (19–24, 20–25, 22–24, 17–16)

KTP:n pisteet/levypallot: Byron Wesley 23/9/6 syöttöä/5 riistoa, JayVaughn Pinkston 8/2, Topias Kuukkanen 7/1, Joonas Lehtoranta 7/3, Eldar Skamo 7/2, Miika Heinonen 6/3, Michael Pounds 5/1, Emil Uotila 5/0, DeAndre Daniels 4/3, Markus Rautasalo 3/0, Kevin Langford 3/3, Janne Lehtoranta 0/2.
Vilpas: DJ Laster 22/3, Tim Coleman 12/12/3 torjuntaa, Henri Kantonen 11/4/6 syöttöä, Jamuni McNeace 10/2, Aatu Kivimäki 10/0, Riku Laine 9/3, Juho Nenonen 8/3, Mikko Koivisto 4/0, Teemu Rannikko 3/4.
Levypallot: 32–35
Syötöt: 14–17
Menetykset: 18–16
Heittoprosentit:
1p: 75–78
2p: 50–73
3p: 33–25

Erotuomarit: Petri Mäntylä, Pekka Saros, Jukka Mustapää.
Yleisöä: 875.

Vilppaan seuraava ottelu: la 12.10. Vilpas–Lahti Basketball Salohallissa kello 17.

Jätä kommentti