Hellström taistelee F-rallisarjan mestaruudesta Petäjävedellä

0
Markus Hellström osallistui myös syyskuun lopussa ajettuun Salon ja Turun SM-osakilpailuun. (kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo)

Salon Urheiluautoilijoiden Markus Hellström lähtee selkeällä taktiikalla lauantaiseen F-rallisarjan kauden päätösosakilpailuun Petäjäveden Kyläseppäralliin. Hellströmin mukaan hänen ja kartanlukija Tapio Järven taktiikkana on tehdä viisi erikoiskoetta kattavassa rallissa parhaansa.

– Sen pitää riittää, Hellström painottaa.

Hellström on kaksivetoisten nuottiluokassa toisena yhdeksän pisteen päässä Jaakko Ollikkalasta. Petäjävedellä jaetaan yleiskilpailussa puolitoistakertaiset pisteet, joten vielä monella kuljettajalla on mahdollisuudet ykköspaikkaan.

F-rallisarjan kokonaispisteisiin lasketaan viidestä rallista neljä parasta.Hellström jäi ilman pisteitä kauden toisessa osakilpailussa Kuhmoisissa, koska hän ei voinut ajaa siellä satutettuaan olkapäänsä.

– Ensisijaisesti ajamme Haapsaaren Markoa (kokonaispisteissä kolmas) vastaan lauantaina, Hellström ennakoi.

Hellström odottaa innolla kauden päätösrallia.

– Siellä seudulla on vaativat ja hienot tiet. Lisäksi kilpailu on aikataulultaan tiivis ja erikoiskoekilometrejä on 20 enemmän kuin edellisessä kisassa Heinolassa. Myös auton pitäisi olla sataprosenttisessa iskussa, Hellström sanoo.

Jätä kommentti