Ilo erikoispitkästä matkasta – Mikko Sirénin kausi päättyi pettymyksen sijaan onnistumiseen

0
Mikko Sirén pääsee lopettamaan kauden hyvillä mielin. Sesonki jatkuu Salon seudulla vielä tulevan lauantain Halikko-viestin merkeissä. (kuva: Suunnistusliitto/Timo Mikkola)

Angelniemen Ankkurin suunnistaja Mikko Sirén päivitti syyskuun lopussa ajatuksiaan sosiaalisen median kanavaan Twitteriin.

– Kausi on aika ikävä päättää pettymykseen ja surkeaan suoritukseen, kirjoitti yösuunnistuksen SM-kilpailuissa pettymyksekseen kauas kärjestä jäänyt Sirén.

Sunnuntaina iltapäivällä oli uuden päivityksen vuoro.

– Korjataas vähän! Kausi on aika mukava päättää iloisiin tunnelmiin ja onnistuneeseen suoritukseen!

Onnistunut suoritus johti Vantaalla miesten erikoispitkän matkan SM-hopeamitaliin.

– Mitali maistuu hyvältä. Jaksoin ylläpitää vauhtia loppua kohdenkin hyvin, vaikka eteninkin pitkään metsässä yksin, Sirén raportoi puhelimitse.

Lopun virhevapaan suorituksen ja vauhdin säilymisen huomaa hyvin väliajoista. Vielä kahden kolmasosan eli 16,5 kilometrin jälkeen Sirén oli 11:ntenä lähes puolitoista minuuttia kymmenettä sijaa jäljessä.

Lopulta hän ohitti kymmenellä sekunnilla pronssimies Einari Heinaron. Eikä mestariin eli Anton Kuukkaan jäänyt takamatkaa kuin 36 sekuntia.

SM-yön tulos sisuunnutti 29-vuotiaan miehen siinä määrin, että hän päätti lähteä myös erikoispitkälle matkalle.

– SM-erikoispitkä on aina hieno kilpailu, totesi kestävyyskilpailuissa yleisestikin viihtyvä urheilija.

Kisa kesti kaikilla miehillä yli kaksi ja puoli tuntia.

– Ei ole tarvetta lähteä tänään iltalenkille, Sirén hymähti.

– Otan muutenkin nyt pari viikkoa rennommin. Minulla alkaa ensi viikolla työharjoittelu, ja nyt suunnistus jää vähäksi aikaa taka-alalle, totesi logistiikkainsinööriksi piakkoin valmistuva kokkilalainen.

Myös Sirénin seurakaveri Sanna Kauppila onnistui hyvin. Ankkurin nainen sijoittui neljänneksi, ja eroa mestari Miia Niittyseenkin kertyi vain 51 sekuntia. Heidän väliinsä tulosluettelossa ehtivät Kirsi Nurmi ja Saila Kinni.

Paimion Rastin Topias Arola dominoi puolestaan totaalisesti 18-vuotiaiden sarjaa. Hänen voittomarginaalinsa oli peräti seitsemän minuuttia ja 16 sekuntia.

Jätä kommentti