Aurinko paistoi ja miljoonakaupunki odotti. Matkustajat katosivat ripeästi reppuineen ja laukkuineen katuvilinään kohti valitsemiaan majapaikkoja.Armenian hintataso oli suomalaiselle hyvin edullinen. Ruokaa ja juomaa sai noin kolmasosalla kotimaan hinnoista. Kaupungin keskusta oli miellyttävä, siisti ja tyylikäs valaistuine suihkulähteineen, aukioineen ja kävelykatuineen. Yli 500-portaisen Cascades-patsaspuiston portaikon huipulta avautui näköala lumihuippuiselle Ararat-vuorelle asti, joka sijaitsi yli 50 kilometrin päässä Turkin puolella. Aikanaan sekin kuului Armeniaan.
Armeniasta suunnattiin ylittämään Georgian rajaa nyt jo kolmannen kerran. Suuntana oli tällä kertaa pääkaupunki Tbilisi. Vuoristomaisemat olivat kuin kuvakirjasta, ja vuoristotiet kuin jännitysnäytelmästä pelottavine rotkoineen. Vesi virtaili monessa vuoristojoessa, mutta tasaisemmilla alueilla koko Kaukasuksen alueella näkyi kymmeniä typötyhjiä sorapohjaisia joenuomia. Keväisin niissäkin varmaan riittää vettä vuorenrinteen täydeltä.
Tbilisi vilisi nähtävyyksiä ja tunnelmallista turismia. Aikahaarukkaamme ehti tarttua vain päivä kaupunkielämää. Kaukasuksen Pikavuoron ”virallinen” osuus päättyi Tbilisiin. Täällä bussista jättäytyi tusinan verran matkalaisia. Monet suuntasivat seuraavana päivänä lentokentälle, mutta parikymmentä meistä riensi yhä bussillamme kohti Sotshia ja viikonlopun formulakisoja.
Matka Venäjän puolelle Sotshiin oli pitkä, koska suoraan Mustanmeren rantaa Abhaasian läpi ei ollut lupa kulkea. Bussissa kökötettiin muutama mittava ajopäivä, mutta saavuttiin lopulta aika-ajojen aikaan perille kisakaupunkiin. Formulakisojen tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta tämän sirkuksen seuraaminen 60 000 muun katsojan seassa kanssa oli kokemus sinänsä. F1-autojen valtavan vauhdin oivalsi ihan eri tavalla, kuin kotona tv-ruudun äärellä. Mieltä lämmitti myös se, että suomalainen kuljettaja nousi palkintokorokkeelle.
Koko loppumatkan Suomen rajalle saakka matkataan Venäjän maaperällä. Iltahämärissä saavuttiin Anapan kaupunkiin. Päivän valjettua muutamat reippaat pulahtivat aamu-uinnille Mustanmeren aaltoihin. Sää suosi yhä pikavuorolaisia ja vaikka kuukausi vaihtui jo lokakuuhun, shorstsikelit jatkuivat.
Päätimme käväistä Krimin niemimaan vastarannalla katsomassa uutta pitkää siltaa. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin, sillä matkalla sinne bussin ilmapalje ilmoitti paukahtaen, että käännytäänpä takaisin lähimmälle korjaamolle.
Kyseisen jousituksen osan vaihto oli onneksi rutiinitoimenpide asentajille ja hinnaltaan täällä todella huokea. Aikaa kuitenkin tuhraantui sen verran, että päätettiin kääntää Pikavuoron keula suoraan
kohti Volgogradin kaupunkia, joka aiemmin Stalingradina tunnettiin.
Teksti: Ilkka Kaljonen
