Konkurssipesä otti Rikalanmäen haltuun –  poliisi turvasi

0
Teatteri Provinssi sai alkunsa Rikalanmäellä jo Halikon kunnan aikana vuonna 2001. Rikalanmäen kesäteatterin viimeinen näytelmä esitettiin kesällä 2014.

Antiikkiverstas Wilman konkurssipesä asennutti Halikon Rikalanmäen rakennusten ulko-oviin uudet lukot tiistaina. Pesänhoitajan, kihlakunnanvoudin ja lukkosepän turvana oli poliisipartio.

– Kiinteistö rakennuksineen ja vuokraoikeuksineen on nyt saatu konkurssipesän haltuun, pesänhoitaja Antero Laurila totesi tiistaina puoliltapäivin.

Haltuunotto oli poikkeuksellinen, sillä viranomaiset joutuivat ensin poistamaan Rikalanmäen yrittäjän. Häätöpäätös oli annettu hänelle tiedoksi syyskuussa.

– Tämä on minun urallani ensimmäinen kerta. En ole ennen törmännyt tällaiseen, parikymmentä vuotta konkurssijuristina toiminut Laurila sanoo.

Rikalanmäellä toimineen Oy Antiikkiverstas Wilma Ab:n yrittäjä Wilma Patomäki on vastustanut konkurssia koko ajan.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus asetti Antiikkiverstas Wilman konkurssiin 8. maaliskuuta, mutta pesäluettelon ja velallisselvityksen tekeminen ei ole edennyt. Käräjäoikeus on joutunut pidentämään konkurssimenettelyn määräaikaa jo kahdesti.

– Konkurssipesä oli pakotettu hakemaan häätöä, koska velallinen ei ole täyttänyt tiedonanto- ja myötävaikutusvelvoitettaan, Laurila perustelee.

Konkurssilain mukaan velallisen on myötävaikutettava siihen, että pesänhoitaja voi suorittaa hänelle kuuluvat tehtävät ja konkurssimenettely voidaan saattaa asianmukaisesti päätökseen.”

Laurila kertoi Salon Seudun Sanomille ensimmäisen kerran jo toukokuussa, että hän oli kohdannut hankaluuksia. ”Antiikkiverstaan konkurssi seisoo”, SSS otsikoi 8. toukokuuta.

– En ole ennen törmännyt tällaiseen tilanteeseen, jossa pesänselvitys ei ole oikein edistynyt, Laurila totesi lehdessä.

Pesänhoitaja viittasi jo tuolloin mahdollisiin pakkokeinoihin.

Pesäluettelon ja velallisselvityksen on nyt määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Antero Laurila uskoo, että aika riittää.

– Toinen juttu on se, saadaanko siihen velallisen allekirjoitus.

Konkurssipesään kuuluva irtaimisto sekä rakennukset vuokraoikeuksineen tullaan myymään Laurilan mukaan tavalla tai toisella.

– Näyttävä kohde, jonka arvoa täytyy alkaa miettiä. Sitä en uskalla sanoa, löytyykö kiinnostusta ja mihin hintaan.  Aina voi ottaa yhteyttä, jos joku on rakennuksista kiinnostunut. En usko, että kukaan vastustaa, jos joku ostaa vapaaehtoisesti ja maksaa hyvän hinnan.

Verohallinto haki Antiikkiverstaan konkurssiin liki 50 000 euron veroveloista. Suurin velkoja on yritystä luotottanut pankki, jolla on velan vakuutena kiinnitykset Rikalanmäen rakennuksiin vuokraoikeuksineen.

Salon kaupunki myi rakennukset Antiikkiverstas Wilmalle tammikuussa 2014. Kauppahinta oli 65 000 euroa. Samalla kaupunki myös vuokrasi kiinteistöihin kuuluvat yhteensä 3 700 neliömetrin määräalat.

Kaupunginlakimies Mikko Heiskasen mukaan kaupunki voi nyt vain seurata konkurssin etenemistä.

– Kiinteistö on erikoislaatuinen. Kyllä se varmasti jollekin menee jollakin hinnalla. Toivottavaa tietenkin olisi, että kaupunki saisi Rikalanmäelle hyvän omistajan, joka voisi sitä kehittää, Heiskanen sanoo.

Rakennukset ja maanvuokrasopimus muodostavat kokonaisuuden. Nykyinen vuokrasopimus kulkee sellaisenaan myös seuraavalle omistajalle.

Sopimuksessa todetaan muun muassa, että ”vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi kulttuurikäyttöön”. Rikalanmäki on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Se tuo alueelle omat rajoituksensa, jotka on sopimuksessa määritelty.

Rikalanmäen myyntiä edelsi aikoinaanparin vuoden tapahtumaketju, jonka aikana Salon kaupunginhallitus päätti jo kertaalleen myydä rakennukset halikkolaiselle Muotovarustamo Oy:lle. Asia päätyi kuitenkin hallinto-oikeuteen.

– Emme me mitenkään katkeria ole, että emme sitä saaneet. Sellaista tapahtuu. Tarvitsimme silloin tiloja ja jouduimme ensin vuokraamaan tehdastilat Liedosta. Kun firma kasvoi hyvää vauhtia, ostimme Halikon Asemalta ensin yhden hallin ja sitten vielä toisen, toimitusjohtaja Lasse Laine sanoo.

Muotovarustamo on sittemmin tullut tunnetuksi nimellä ProtosDemos, joka vie omia huonekalujaan muun muassa Yhdysvaltoihin. Muotoilijat suunnittelevat tuotteita, jotka neljänkymmenen hengen halikkolaisyritys itse valmistaa.

Rikalanmäki viehättää Lainetta edelleen.

– Jos sinne saataisiin vaikka joku hyvä muutaman yrittäjän porukka, voisimme mielellämme olla mukana kehittämässä paikkaa. Siitä voisi ehkä syntyä jotain, Laine sanoo.

Salolainen Teatteri Provinssi sai alkunsa Rikalanmäellä Halikon kunnan aikana. Kesällä 2001 Rikalanmäen kesäteatterissa esitetty Åminnen herra oli Provinssin ensimmäinen näytelmä. Viimeiseksi esitykseksi Rikalanmäellä jäi Mielensäpahoittaja kesällä 2014.

– Rikalanmäki on ollut meille hyvin läheinen ja rakas paikka. Jos se olisi ollut meistä kiinni, olisimme siellä tänäkin päivänä. Emme kuitenkaan pystyneet jatkamaan siellä, teatterijohtaja Seppo Suominen sanoo.

Suomisen mukaan Provinssi on aina valmis uusiin ideoihin ja katsomaan ympärilleen, jos tilanteet muuttuvat.

Täpärä äänestys

Salon kaupunginhallitus päätti myydä Rikalanmäen rakennukset Antiikkiverstas Wilma Oy:lle viisi vuotta sitten äänin 7–6. Kokoomuksen ryhmä hajosi äänestyksessä.

Antiikkiverstas Wilmaa kannattivat Timo Lehti (kesk.), Ulla Huittinen (kesk.), Raimo Honkanen (kesk.). Tapio Äyräväinen (ps.), Mikko Lundén (ps.), Osmo Friberg (kok.) ja Eeva Koskinen (vihr.).

Äänestyksessä hävinneet Tatu Johansson (kok.), Annika Viitanen (kok.), Saija Karnisto (sd.), Simo Paassilta (sd.), Piia Keto-Oja (sd.) ja Marja Ruokonen (vas.) olisivat myyneet kiinteistöt halikkolaiselle Muotovarustamolle.

Vuotuiseksi vuokraksi sovittiin 676 euroa, joka on sidottu elinkustannusindeksiin. Sopimus on voimassa 31. joulukuuta 2044 asti.