Libanonin pääministeri sai aikaan budjettisovun ja tukee vaatimusta ennenaikaisista vaaleista

0

Libanonissa hallituspuolueet ovat hyväksyneet pääministeri Saad Haririn uudistuspaketin. Hariri kertoi asiasta televisioidussa tiedotustilaisuudessa.
Uudistusten tarkoitus on helpottaa maan talouden tilaa. Alkuperäiset suunnitelmat kiukuttivat kansaa niin, että viime päivinä maassa on järjestetty suuria mielenosoituksia. Hallitus kaavaili esimerkiksi pikaviestipalveluiden kautta soitettujen puheluiden verottamista.
Talouskasvun romahtaminen on viime vuosina ruokkinut libanonilaisten tyytymättömyyttä poliitikkoja kohtaan, ja esimerkiksi sunnuntaina sadattuhannet ihmiset marssivat eri puolilla maata vaatien poliittisia uudistuksia. Protestoijat ovat vaatineet koko poliittisen johdon vaihtamista.
Hariri sanoi tukevansa mielenosoittajien vaatimusta ennenaikaisista vaaleista.
– Olemme kuulleet teitä. Jos vaaditte ennenaikaisia parlamenttivaaleja, yksin teidän äänenne ratkaisee. Minä, Saad Hariri, olen teidän tukenanne tässä vaatimuksessa, hän muotoili.

Päätökset eivät ole vaihtokauppaa

Mielenosoitusten alettua hallitus luopui monista epäsuosituista suunnitelmistaan. Karsittuun pakettiin kuuluu esimerkiksi yksityistämisiä useilla sektoreilla. Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan monien poliitikoiden palkkoja leikataan puolella.
Hariri sanoi tiedotustilaisuudessa, että mielenosoittajien liike sai aikaan tänään sovitut uudistukset. Niitä ei pääministerin mukaan kuitenkaan tehty vain mielenosoittajien hillitsemiseksi.
– Näitä päätöksiä ei suunniteltu vaihtokaupaksi. Niillä ei pyydetä teitä lopettamaan kiukkunne ilmaisemista. Se on teidän päätöksenne, hän sanoi.
Hallituskumppanit suhtautuivat uudistuksiin epäilevästi, mutta nyt Hariri näyttää pelastaneen ainakin toistaiseksi hallituksensa kaatumiselta. Kristillinen puolue Lebanese Forces erosi hallituksesta lauantaina katsottuaan, ettei hallitus kykene pelastamaan tilannetta.

https://uk.reuters.com/article/uk-lebanon-protests-government-reforms/lebanon-pm-hariri-agrees-reform-package-in-bid-to-resolve-economic-crisis-official-sources-tell-reuters-idUKKBN1WZ0KE

STT

Kuvat:

Jätä kommentti