Heli Laaksonen moittii internetin maksuttomuutta, ihailee virolaisten selviytymistä ja aikoo vaihtaa alaa

0
Heli Laaksonen on laajentanut luovaa tekemistään sanataiteesta kuvataiteen puolelle. "Oli sentä suameks kaunemp sanno orava ko toi teijä skvöröl." todetaan Laaksosen uutuusrunossa Kiäl saunas. Kuva: SSS/Minna Filppu

– Tämmötti mee Kerttu-mummun kans ain Halikos puhutti ja sil kiälel täytyy runot kirjotta, mitä parhaiten ossa. Se o alitajunnan kiäl, runoilija Heli Laaksonen avaa kirjoitustyyliään.

Lounaismurteen aurinkoiselle lipunkantajalle ei tullut runoja edes mieleen ennen kuin hän tajusi, että myös murteella on lupa kirjoittaa. Hänen esikoisteoksensa ilmestyi vuonna 2000.

– Ihailin Eeva Kilpeä ja Edith Södergrania, mutta oma kieleni ei ole kovin ylevää, vaan arkista.

Murteen oikeutus kaunokirjallisuudessa valkeni Laaksoselle, kun hän käänsi virolaisen kirjailijaystävänsä murteella kirjoittamaa tekstiä.

– Huomasin, että näin voi tehdä enkä ole kyseenalaistanut asiaa. Pikemminkin hämmästelen, miten vähän puhekieltä käytetään kirjallisuudessa.

Ilman murretta Laaksonen ei kirjoittaisi runojaan, vaikka niissä olisivat ilman sitäkin yhä tarinat, ajatukset, sutkautukset ja mielipiteet.

Laaksoselle on sanottu, ettei kukaan muu voi kirjoittaa lounaismurteella ilman, että se koetaan hänen matkimisekseen.

– Totta kai muutkin saavat kirjoittaa murteella! Se on meidän kaikkien yhteinen.

Laaksonen ei ole murrepoliisi, mutta vaatii murteen kunnioittamista.

– Sitä pitää käsitellä rakkaudella.

Heli Laaksonen on maalannut einesaterioiden muovilaatikoihin suomalaisia vaikuttajanaisia sienten muodossa. Kuva: SSS/Minna Filppu

Laaksosella ei ole tutkimustietoa lukijakunnastaan, mutta ”vahva perstuntuma” sanoo lukijoiden olevan yleisesti kielistä kiinnostunutta väkeä.

– Länsisuomalaiset pitävät kieltä kotoisana ja itäsuomalaiset eksoottisena.

Heli Laaksonen lähtee torstaina Aurinkokiarrokselle. Yhden naisen kahdeksas runorundi kattaa tusinan paikkakuntaa, joissa Laaksonen tarinoi ja esittää runoja elokuussa ilmestyneestä kirjastaan Aurinko. Porkkana. Vesi. WSOY:n kustantama kirja sisältää kirjailijan mukaan runoja ”kaikesta tärkeästä ja aikamme hulluudesta”.

Salon keikka on maanantaina 21. lokakuuta, jolloin Laaksonen esiintyy Kulttuuritalo Kivassa.

– Salos o vahva huhu siit, et mun keikkani Kiva-talos olis loppumyyty. Osa o jo luapunu mun keikal tulemisest, kosk ”ei sin kuulemma mahru”. Voi hitsi! Se on vast pualillas!

Laaksosen keikat vetävät yleensä Salossa katsomon täyteen, mutta Itä-Suomessa tai pohjoisessa runoilija ei kiinnosta yhtä paljon. Aurinkokiarroksellakin kaukaisin paikka on Kuusankoski.

– Kovin kauas ei kannata lähteä tai joutuu itse maksamaan siitä, että saa esiintyä. Kiertueelle on kuitenkin palkattu ääni- ja valomies, kiertue-emäntä ja usein kirjamyyjäkin.

Heli Laaksonen syntyi Turussa ja varttui Uudessakaupungissa, josta hänen isänsä suku on. Äidin suku on Perniöstä ja Halikosta, jonka Kaninkolassa kirjailijan isovanhemmat asuivat. Tyttö vietti Kerttu-mummunsa kanssa paljon aikaa ja puhuu lounaismurretta siltä pohjalta.

Heli Laaksosen tuvan seinällä on valokuvasuurennos Halikon Kerttu-mummusta lypsämässä lehmää. Kuva: SSS/Minna Filppu

Laaksonen opiskeli suomea, viroa ja viestintää Turun, Helsingin ja Tartton yliopistoissa. Hänellä ei ollut selviä urasuunnitelmia alkaessaan opiskella suomen kieltä.

– Kaveri lähti pääsykokeisiin Turkuun ja mietin, että pääsen samalla junalla, hän nauraa.

Nainen on pitänyt lukemisesta ja opiskelusta pienestä pitäen.

– On ihanaa, ku joku munst viisaampi selittää mul kui asia ova. Kuin kiva on olla peril asioist!

Ala-asteella Laaksonen kirjoitti luokkatoverinsa kanssa joka perjantaiksi uunoturhapuromaista komediaa eläkeläispariskunta Paavo ja Raija Möttösestä, joita tytöt itse myös näyttelivät. Yläasteella ja lukiossa häneen iski esiintymisjännitys ja yliopistossakin runoilija löysi porsaanreiän, jonka kautta pystyi suorittamaan puheviestinnän kurssin kirjallisena.

Laaksonen opetti useita vuosia suomea, viroa ja viestintää Helsingin sosiaalialan oppilaitoksessa, jolloin esiintymisestä yleisön edessä tuli jokapäiväistä. Runoilijana hän nauttii sooloartistina myös kiertueista ja runoiltojen suunnittelusta.

Runoilija ihmettelee, miten hienoja esineitä ihmiset heittävät metallikeräykseen. Kuva: SSS/Minna Filppu

Laaksonen oli jo tehnyt käännöstöitä ja kirjoittanut ensimmäisiä runojaan, kun Kustannusyhtiö Sammakon omistaja Seppo Lahtinen osui runoillan katsomoon ja tarjosi kustannussopimusta.

– Turussa oli 90-luvun lopulla vilkas runoliike ja esiinnyimme silloin jossain pubissa.

Ensimmäinen runoteos Pulu uis syntyi ”kotoikävästä”. Lukijat riemastuivat ja esikoiskirjaa myytiin 42 000 kappaletta.

– Siitä ymmärsin, että tätä, mitä teen, tarvitaan tässä maailmassa.

Laaksonen on sittemmin julkaissut parikymmentä kirjaa. Osa niistä on yhteisteoksia, kuten Markku Haapion kanssa munakulttuurin historiasta tehty tietokirja Munakirja.

Heli Laaksonen painottaa kuluttajan ja lukijan merkitystä kotimaisen kirjallisuuden tulevaisuudelle.

– Jos suamalaiset et ost suamalaissi kirjoi, niit ei ost kukka muuka ja sit niit ei enä tehrä. Se olis kyl niin kauhia mailm simmone!

Kirjankustannuksen murroskausi alkoi kymmenisen vuotta sitten digitalisoitumisen myötä.

– Mietittiin, mitä voidaan tehdä, ettei piratismi vaikuttaisi kirjallisuuteen niin kuin musiikkiin ja elokuviin. Sitä muutosta ei osattu nähdä, etteivät ihmiset enää haluaisi kirjoja tai etteivät aikuiset jaksaisi lukea niitä.

Laaksonen suree kirjojen arvostuksen ja sanomalehtien lukemisen vähenemistä.

– Brexit on hyvä esimerkki siitä, kun ihmiset eivät ota selvää, ovatko asiat totta vai ei! Tyhmänä on kurja olla. Yksinkertaiset eivät vie maailmaa minnekään, vaan tarvitaan ajattelevia, kyseenalaistavia ja tutkivia ihmisiä.

Internetin ylivalta on muheva kasvualusta valeuutisille ja väärälle tiedolle: julkaista voi mitä vain ja kenen nimellä tahansa. Laaksonen huomauttaa, että maksuttomuus on netin suuri ongelma. Englanninkielisellä Wikipedia-sivustolla kerrottiin, että Laaksonen asuu porilaisen naisen kanssa, vaikka hän asuu raumalaisen miehen kanssa. Netissa on myös kiertänyt pitkään lounaismurteella kirjoitettua ja Heli Laaksosen nimiin pantua törkyä kuten Lumipäiväkirja.

Laaksonen sanoo, että sosiaalinen media ei edistä mielenrauhaa, mutta on myöntynyt pitämään facebook-sivuja ajan vaatimuksesta.

– Netin kautta eläminen on todella levotonta ja jatkuvaa kaksisuuntaisuutta. Kun lukee kirjaa, se ei lue sinua.

Laaksosen päivittelee runoissaankin nykyaikaa ja irvii peukuttamista.

– Peukkua näyttelemällä voi luulla tehneensä asian eteen jotain, vaikka ole tehnyt muuta kuin kannattanut amerikkalaista jättifirmaa. Jos tykkää kyläkaupasta, pitää käydä siellä ostoksilla. Päivityksen peukuttaminen ei mahdollista mitään eikä vaikuta mihinkään.

Jäneksen juhla -teos syntyi kuivatuista ja maalatuista jäniksen papanoista. Kuva: SSS/Minna Filppu

Kustannusyhtiö Arktinen Banaani julkaisi viime viikolla virolaisen Leelo Tungalin kirjan Toveri lapsi, jonka Heli Laaksonen on suomentanut yhdessä Anja Salokanteleen kanssa. Tositapahtumiin perustuva kirja kertoo 4-vuotiaasta tytöstä, jonka äiti viettiin Siperiaan kärsimään 25 vuoden tuomiota, kun tämä oli opettanut koulussa lapsille virolaisia isänmaallisia lauluja. Isä pyrki tilanteesta huolimatta järjestämään tyttärelleen mahdollisimman valoisan lapsuuden.

Laaksonen sanoo kirjan lisäävän lähialueen ymmärrystä ja valaisevan, miten paljolta Suomi säästyi, kun se taisteli eikä joutunut osaksi mätää neuvostoyhteiskuntaa. Hän ihmettelee, miten virolaiset ovat pärjänneet neuvostovallan läpi ja tulleet siitä ehjinä ulos.

– Sen jälkeen ei varmasti ole helppoa luottaa yhteiskuntaan eikä ihmiseen.

Heli Laaksonen arvostaa sitä, että saa suomalaisena kirjailijana toteuttaa itseään ammatissaan vapaasti.

– Sananvapaus on niin hyvällä tolalla, ettei sitä tarvitse miettiä ollenkaan. Eikä runoilijalle tule kukaan sanomaan mistään asiasta, ettei se noin mene.

Laaksonen iloitsee ”kahtalaisesta” työstään, jossa saa sekä olla yksin että tavata ihmisiä. Hän sanoo välttelevänsä itsensä liiallista hälyllä täyttämistä, joten huushollissa ei esimerkiksi ole televisiota eikä Nokian vanhassa luurissa nettiä.

– Kotona on tärkeää kuulla, mitä alitajunta puhuu, mutta kun olen ollut kolme päivää kotona, tuntuu, etten ole koskaan ollut missään!

Heli Laaksonen asui kymmenen vuotta Laitilassa kunnes muutti miehensä kanssa kahdeksan vuotta sitten Rauman Lappiin. Pariskunta asuttaa vanhaa maalaistaloa, jota on remontoitu hiljalleen.

Heli Laaksonen on maalannut vanhaan puuoveen kalastusaiheen. – Maalasin madon tilalle omenan, kun ajattelin, etten jaksa katsella matoa pitkään. Kuva: SSS/Minna Filppu

Väreistä tykkäävä Heli Laaksonen aloitti maalaamisen kolmisen vuotta sitten ja on ehtinyt pitää jo muutamia näyttelyjä. Ensimmäiseksi taidenäyttelyn pitoa ehdotti Emil Cedercreutzin museo Harjavallassa vuonna 2017 ja asiaan kuuluvan kursailun jälkeen Laaksonen otti tarjouksen vastaan. Hän ottaa maalauksiaan mukaan myös runokiertueelleen yleisön nähtäväksi.

Laaksonen voi maalata vaikka puuoviin, uunipelteihin, parkkikiekkoihin, vanhoihin rikkalapioihin ja kantoihin. Oivariinipurkkien kansiin hän on ikuistanut Suomen presidentit erilaisina lintuina ja eineslaatikoiden pohjiin koko joukon merkittäviä suomalaisnaisia sieninä. Laaksonen tekee myös erilaisia kollaaseja.

Kansalaisopiston kursseilla kuvataidetta opiskellut nainen on huomannut, että myös käsi oppii.

– Mutta kaikkia visioitani en osaa vielä toteuttaa. En saanut piirrettyä vesilasissa olevia tekohampaita Elina Wallinin lastenkirjaan, jonka kuvitin.

Heli Laaksonen rakastaa kirjoittamista, mutta aikoo ensi vuonna ottaa uuden suunnan.

– Tänä vuonna teen vielä kaikkeni lukemisen eteen ja ensi vuonna yhden tilaustyön, mutta sitten häivyn joksikin aikaa piireistä. Aion tehdä jotain, mikä ei liity taiteeseen millään tavalla, hän kertoo ja sanoo kyllästyneensä anelemaan elantoaan.

– Jos yhteiskunta tarvitsee kirjailijoita, näiden toimeentulo pitäisi taata. Mialuiten tiätty kirjoi ostamal ja jollei muu aut ni apurahoil.

Laaksonen haki tänä vuonna apurahaa ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen.

– Täytyy hankkia lisäammatti, jotta voi jatkaa kirjoittamista. Lounaismurre on osaltaan vastuullani enkä voi sitä tietenkään hyljätä. En halua, että suomen kieli kuolee käsiin.

Laaksosen itselleen kaavailema koulutus liittyy jätealaan, jolle hän roskisdyykkaajana uskoo omaavansa luontaisia taipumuksia.

– Ihmiset heittävät valtavan hienoja esineitä metallikeräykseen, hän hämmästelee esitellessään portailleen asettamaansa ruosteista ja lasitonta kynttilälyhtyä.

Heli Laaksonen odottaa malttamattomana tien päälle pääsyä ja kiertueen alkamista. – Saa ajaa autoa, näkee eri paikkoja ja pääsee esiintymään, auton ratissa viihtyvä runoilija listaa.Kuva: SSS/Minna Filppu

PALKITTU SANATAITEILIJA

Heli Laaksonen

Syntyi Turussa 28.9.1972.

Varttui Uudessakaupungissa, jonka lukiosta kirjoitti ylioppilaaksi 1991.

Valmistui Turun yliopistosta filosofian maisteriksi 2000.

Sanatoimisto Hulimaan yrittäjä asuu Rauman Lapissa valokuvaajamiehensä Miikka Lappalaisen kanssa.

Julkaissut muun muassa runo- ja kolumnikokoelmia kuten Pulu uis, Raparperisyrän, Sekaherelmäpuu, Sulavoi, Peippo vei, Aapine ja Ykköne.

Uusin kirja Aurinko.Porkkana.Vesi on julkaistu elokuussa myös äänikirjana sekä cd- että mp3-muodossa.

Toimittanut useita kirjoja kuten Laitilan murteen sanakirjan, Lauri Tähkästä ja Elonkerjuusta kertovan Ilo joka elättelöö ja Laitilan kirjakaupan 90-vuotisjuhlakirjan Elo ilman kirjaa on teeskentelyä.

Tehnyt käännöstöitä, näytelmäkäsikirjoituksia ja kansanmusiikkisanoituksia.

Pitänyt jokusen taidenäyttelyn ja kuvittanut lastenkirjoja.

Muun muassa Suomen kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton, Kirjakauppaliiton, Varsinais-Suomen taidetoimikunnan, maakuntavaltuuston sekä Valtakunnan virallisten kylähullujen killan palkitsema kirjailija on valittu Vuoden vakkasuomalaiseksi 2002 ja Lapin Löylyemännäksi 2018.

Ensi vuonna Heli Laaksonen aikoo häipyä kuvioista, hankkia lisäkoulutusta ja tehdä jotain ihan muuta kuin taidetta. Kuva: SSS/Minna Filppu

Ote Heli Laaksosen runosta Uusiutuva:

Yäl talo nitise.
Tukkirekka rysky ohitte,
kyytis pesäpuu ja humina tuules.
Maisema matkal hakekattiloihi.

Ote Heli Laaksosen runosta Syrämienkirjois:

Mul riittä,
et olet mailmankirjois
ja senki jälkke, ko et enä siäl,
olet kirkonkirjois tuhanne vuat
ja syrämienkirjois
ain.

Pari Heli Laaksosen taideteosta:

Naimisissa työn kanssa. Kuva: SSS/Minna Filppu
Rikkaruoholapio. Kuva: SSS/Minna Filppu