Pakko olla valmis talveen

0

VIRPI LIETZÈN. Salon seutu oli kuin paras Ounasjokivarren maisema tänä syksynä. Ruska oli lounaisessa Suomessa niin upea, että harva muistaa vastaavaa.
Pihoissa vaahterat ja muut lehtipuut muodostivat hienoja näkyjä. Syksyn tulo ei vain tappanutkaan värejä puutarhasta vaan loi uusia. Vihreä sai rinnalleen oranssia ja keltaisen monia sävyjä.
Väriloisto ei rajoittunut vain puutarhoihin. Esimerkiksi Salossa Veitakkalan mäkeen Piihovin jälkeen noustessa silmä lepäsi metsän reunassa. Koivut ja haavat loistivat havupuiden seasta kuin keltaiset lyhdyt.
Erityisen hienoja olivat ja ovat edelleen lehtikuuset. Lehtikuusien leiskuvan keltainen väri hakee vertaistaan.
Lehtikuusi ei ole koskaan kuulunut suosikkipuihini. Olen pitänyt sitä hiukan rähjäisen näköisenä puuna, joka on talvella surkean ja kesällä parhaimmillaan välttävän näköinen. Tänä syksynä oli pakko muuttaa mieltä. Lehtikuusikko ruskassa on upeinta, mitä metsässä voi nähdä.

Hieno ruskahan selittyy aikaisilla yöpakkasilla. Kunnon yöpakkasia tulee Lounais-Suomessa usein vasta lokakuussa, mutta tänä vuonna lämpötila laski nollan alapuolelle ensimmäisen kerran jo elokuussa.
Nyt ollaan syksyssä jo niin pitkällä, että yöpakkaset kuuluvatkin asiaan. Talven tuloon onkin jo syytä kaikin tavoin valmistautua. Ensilumi sataa Salon seudulla yleensä lokakuussa.
Joskus lunta tulee lokakuussa paljonkin. Yhtenä syksynä 1990-luvulla lunta tuli lokakuun alkupäivinä niin paljon, että pihassamme kasvanut tammi halkesi lumikuorman takia kahtia. Vuotta en enää muista, mutta surkeaksi muotopuoleksi karsiutunut tammi muistutti säiden voimasta pitkään.
Tänä vuonna on lokakuusta puuttunut yksi ilmiö, josta pidän. Nimittäin hienot kuutamoyöt. Sää on ollut sen verran sumuisen sumppuinen, että upeaa kuutamoa ei tullut.
Seuraava täysikuu on marraskuun kahdestoista päivä. Jos niillä main olisi kirkkaita öitä, löytyisi syksystä vielä marraskuussakin jotain kaunista.
Upeimmillaan syksyinen kuutamo on silloin, kun hento kuura peittää maan ja kuu luo maisemaan hopeista valoaan. Iltakävely harmaan eri sävyjen maisemassa on elämys. Vähän kuin vierailu rinnakkaistodellisuudessa, tutuissa maisemissa.

Vuosien vieriminen on muuttanut suhtautumistani vuodenaikoihin. Rakkauteni kesään on hiukan laimentunut, kun kovista helteistä tuntuu tulleen kesäkauden säännöllinen ilmiö. Syksy ei enää tunnukaan niin pahalta.
Vaikka marraskuun pimeys on kieltämättä kamala, ei surkea syyskausi lopulta ole kovin pitkä. Talvipäivän seisaus on jo ennen joulua. Sitten voi taas ruveta seuraamaan päivien pitenemistä.
Vuoden ankein aika taitaa sittenkin olla tammikuussa. Joulu takana, Salon seudulla talvi yleensä vasta toden teolla alkamassa ja kevääseen kamalan pitkä aika. Helmikuun alku tuntuu joka vuosi kuin helpotukselta.
Vaan vielä ei tammikuuta tarvitse murehtia. Nautitaan ruskasta vihoviimeiseen putoavaan lehteen asti. Nyt pitää luopua, keväällä sitten taas saadaan.

Kirjoittaja on toimittaja.

Jätä kommentti