Runoilija ja kirjailija Aila Meriluoto on kuollut – ”Aikansa feministi, varsinkin näissä päiväkirjoissa”, Panu Rajala luonnehtii

0

Runoilija ja kirjailija Aila Meriluoto on kuollut 95-vuotiaana. Asiasta kertoi STT:lle hänen tyttärensä Ursula Viita-Leskelä puhelimitse. Runoilija kuoli eilen hoivakodissa Helsingissä.
Meriluoto oli syntynyt Pieksämäellä tammikuun 10. päivänä vuonna 1924.
Meriluoto kuului suomalaisen lyriikan murrosajan keskeisiin edustajiin. Ensiteos oli vuonna 1946 julkaistu runokokoelma Lasimaalaus. Kirja oli suuri menestys. Vuoteen 2007 mennessä kokoelmasta oli Kansallisbiografian mukaan otettu 16 painosta.
Meriluodon toinen kokoelma Sairas tyttö tanssii ilmestyi vuonna 1952. Sittemmin Meriluoto julkaisi lukuisia muita runokokoelmia. Tämän lisäksi hän kirjoitti myös romaaneja, elämänkerrallisia päiväkirjoja sekä lasten- ja nuortenkirjoja.
Ursula Viita-Leskelän mukaan Meriluodolla oli muistisairaus, josta tämä myös kirjoitti viimeisessä runokokoelmassaan. Hoivakodissa hän oli ollut toukokuusta alkaen.

Vastamäkeä riitti, mutta runoilija ei valittanut

Kirjailija ja emeritusprofessori Panu Rajala kertoo STT:lle Meriluodon olleen lämmin ja rohkea seikkaileva nainen.
– Aikansa feministi, varsinkin näissä päiväkirjoissa, joissa hän tunnustuksellisesti kertoi siekailematta naisen elämästä, hän kertoi puhelimessa.
Rajala on kirjoittanut Meriluodon elämästä kirjan Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta vuonna 2010.
Rajala kertoo tutustuneensa Meriluotoon 70-luvun alkupuolella Meriluodon romaanin pohjalta tehdyn elokuvan myötä. Rajala itse oli Matti Kassilan ohjaaman Haluan rakastaa, Peter -elokuvan käsikirjoittajana ja oli tuolloin luonnollisesti yhteydessä Meriluotoon. Hän kertoo pitäneensä yhteyttä runoilijaan vielä viime vuoteenkin saakka.
– Ailan ääni helähti iloisen tyttömäisenä, kun hänelle soitti. Muisti tosin alkoi pettää. Aina hän vastaili valoisasti kuulumisistaan. En muista hänen kertaakaan valittaneen yleensä mistään, vaikka vastamäkeä riitti, Rajala muistelee nettisivuillaan tänään julkaisemassaan kirjoituksessa.
– Siinä oli harvinaisen sisukas ja selviytymiskykyinen nainen, kun ajattelee hänen elämänvaiheitaan vahvojen ja arvaattomien miestensä kanssa, hän jatkaa kirjoitusta.
Vuonna 1948 Meriluoto solmi avioliiton runoilija-kirjailija Lauri Viidan kanssa. Pari oli Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuuden tutkijan Sakari Katajamäen mukaan tavannut vuotta aiemmin WSOY:n kirjailijoista tekemän lyhytelokuvan ennakkonäytöksen myötä.
Tamperelaisesta työläisrunoilijasta Viidasta ja hennosta rehtorintyttärestä Meriluodosta tuli nopeasti aikakauslehtien ja kirjailijamatineoiden suosikkeja sekä aikansa julkkispari, Kansallisbiografiassa kuvaillaan. Pariskunnalle syntyi neljä lasta.

Vapaa kirjailija elätti neljä lasta yksin

Vähän pariskunnan liiton alkamisen jälkeen Viidalla alkoi olla vakavampia näkyviä mielenterveysongelmia ja tämä vaikutti Sakari Katajamäen mukaan myös heidän suhteeseensa.
Tuolloin diagnoosi oli Katajamäen mukaan skitsofrenia, mutta nykyään Viidan ongelmat tulkittaisiin luultavasti kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi.
– Lauri Viita oli tosi dominoiva hahmo, sellainen voimahahmo hyvässä ja pahassa. Hän on varmasti tukahduttanut aika tavalla Meriluodon olemista, Katajamäki kertoo.
– Meriluoto kyllä pystyi kirjoittamaan joitakin teoksia liiton aikana, mutta siinä oli lisäksi neljä lasta, haasteikas suhde ja muuttoja eri puolille. Se on ollut varmaan molemmillekin raskasta aikaa.
Liitto purkautui vuonna 1956. Viita kuoli vuonna 1965 auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin, ja Meriluoto kirjoitti Viidasta myöhemmin muistelmateoksen, joka ilmestyi vuonna 1974.
Avioliiton jälkeen Meriluoto muutti lapsineen Ruotsiin vuonna 1960. Paikallinen sosiaaliturva takasi yksinhuoltajan perheelle elinmahdollisuudet. Elämä Ruotsissa jatkui kolmattatoista vuotta, minä aikana Meriluoto muun muassa julkaisi neljä runokokoelmaa. Perhe muutti takaisin Suomeen vuonna 1974.
Rajala painottaa, ettei neljän lapsen elättäminen ollut yksinäiselle runoilijalle ja vapaalle kirjailijalle mitään herkkua. Tästä huolimatta Meriluoto näki Rajalan mielestä asioissa yleensä huvittavia ja koomisia puolia.
Meriluodolla oli neljän lapsen ohella kahdeksan lastenlasta sekä kahdeksan lastenlastenlasta.
Uuden runoperinteen airueet

Meriluoto kuului erityiseen 20-luvulla syntyneiden ja 40-luvulla debytoineiden naisrunoilijoiden joukkoon, johon kuuluivat myös muun muassa Eila Kivikk’aho ja Sirkka Selja. Tämä naisrunoilijoiden sukupolvi kirjoitti ensimmäisenä vahvasti vapaarytmisiä ja vähän erilaisia runoja, kertoo Turun yliopiston kirjallisuudentutkija, dosentti Siru Kainulainen.
Meriluoto kirjoitti ensiteoksensa mittaan ja luopui mitallisuudesta itse vasta vähitellen, mutta myös hänellä oli uudenlainen näkemys runoudesta jo 40-luvulla, jolloin modernistista runoa ei varsinaisesti vielä kirjoitettu.
60-luvun mittaan Meriluoto siirtyi voimakkaasti kohti hyvin tunnustuksellista runoutta, mikä oli tuohon aikaa varsin uutta, ja siihen kiinnitettiin jonkin verran huomiota vastaanotossakin. Muun muassa naisten asioista tai naiselliseksi mielletyistä asioista, kuten esimerkiksi naisen seksuaalisuudesta kertominen pisti silmään.
Kainulaisen mukaan Meriluoto itse on kertonut päiväkirjoissaan, että hän kärsi kovasti 60-lukulaisesta runouselämästä, jossa piti ottaa voimakkaasti kantaa erilaisten asioiden puolesta.
Kaikesta huolimatta Meriluoto piti hyvin pintansa.
– Jos ajattelee koko Meriluodon tuotantoa, niin hän todella piti sen oman linjansa ja teki myös muutoksia omalähtöisesti ja omista poeettisista näkemyksistään käsin, Kainulainen kertoo.
Sodanjälkeisen runouden kirkkaimpia nimiä

Rajalan mukaan Meriluoto oli sodanjälkeisen runouden kirkkaimpia nimiä ja tulkitsi koko sukupolvensa tuntoja esikoiskokoelmallaan. Rajala arvioi Lasimaalauksen olevan varmaan edelleen Suomen myydyin esikoiskokoelma.
– Hän sai silloin ylistävät kritiikit. Hänet nostettiin tähtiin kertaheitolla, Rajala kertoo.
– Kyllä minullekin vielä tenhosi Lasimaalaus ja tämä kuuluisa runo 20 suvea sulta sain, koska siinä niin pelottavasti katsotaan sodan kuiluun ja sodan jälkeiseen aikaan.
Meriluoto jatkoi Rajalan mukaan myöhemmissäkin kokoelmissaan sodan jälkeisten tuntojen tulkitsemista. Rajalalle jäivät mieleen myös loppuvaiheen kevyet ja mietelmänomaiset runot.
Viimeisimmissä kokoelmissa oli Rajalan mukaan uudenlaista iskua ja särmää.
– Aila otti sellaisen temmon, että hän aloitti erittäin korkealta. Sitten oli välillä vähän sekalaisempaa tuotantoa, ja hän lopetti taas sellaiseen loppunousuun.

Runoista ylistetty, Eemelistä tuttu

Meriluoto sai elämänsä aikana lukuisia tunnustuksia. Hänelle annettiin muun muassa Valtion kirjallisuuspalkinto vuosina 1947, 1953 ja 1959 sekä Pro Finlandia vuonna 1962.
Kirjailijauransa ohella Meriluoto myös suomensi teoksia, muun muassa Rilkeä, Goethea, Shakespearea ja Dickinsonia.
Käännöstöistä Kainulainen nostaa erityisesti esille itävaltalaisen Rainer Maria Rilken Duinon elegiat -teoksen sekä ruotsalaisen kirjallisuuden nobelistin Harry Martinsonin Aniaran. Aniara on ollut Kainulaisen mukaan todella kunnianhimoinen käännöstyö, joka vei Meriluodolta paljon aikaa ja varmasti voimiakin.
– Mutta yhtä merkittäviä on muistaa myös Meriluodon Astrid Lindgren -käännökset eli erityisesti Eemeli-kirjojen käännökset. Nehän ovat olleet Suomessa valtavan suosittuja, Kainulainen lisää.
– Niin monet eri lapsisukupolvet ovat tutustuneet Aila Meriluodon tyyliin Eemelin kautta.

https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4885

STT

Kuvat:

Jätä kommentti