Salon terveysasemista tehdään palveluverkkoselvitys

2
Perniön terveysaseman väistötilat ovat toimineet hyvin, ja kaupunki

Salon kaupunki voi ostaa Perniön terveysaseman nykyiset väistötilat omakseen, kun rakennuksen vuokrasopimus päättyy alkuvuonna 2021.

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Niemelä on esittänyt ostamista sosiaali- ja terveyslautakunnalle, ja lautakunta varasi omassa talousarvioesityksessään 690 000 euroa hankintaa varten vuodeksi 2021.

– Perniön tilat täyttävät pysyvän rakennuksen kriteerit, ja käyttäjät ovat olleet niihin tyytyväisiä. Pyysimme lunastami-

sesta tarjouksen omistajalta, ja varaus tehtiin sen mukaisesti, Jari Niemelä perustelee esitystään.

Perniön terveysaseman väistötilat on toimittanut Teijo-Talot Oy. Rakennuksen pinta-ala on noin 400 neliömetriä.

Jos päätös väistötilojen hankkimisesta syntyy, Perniön vanhasta terveysasemasta on tarkoitus luopua. Rakennus on kärsinyt sisäilmaongelmista.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kokouksessaan myös, että kaupungin perusterveydenhuollosta tehdään ensi vuoden aikana palveluverkkoselvitys.

Kouluista, päiväkodeista ja nuorisotiloista tehdään parhaillaan oppimisympäristöselvitystä, jonka pitäisi valmistua joulukuussa.

Jari Niemelän mukaan terveyspalveluita koskeva selvitys tehdään todennäköisesti virkamiesvetoisesti, eikä sen tekeminen ole yhtä raskas kokonaisuus kuin moniammatillista yhteistyötä vaativa oppimisympäristöselvitys.

– Tässä taloustilanteessa meidän on pakko käydä läpi kaikki toiminnot. Laajempaa tarkastelua terveysasemista ja niiden kehittämismahdollisuuksista ei ole tehty, eikä asiasta ole keskusteltu päättäjien kanssa perusteellisemmin, hän sanoo.

Salolla on kahdeksan terveysasemaa: pääterveysasema ja läntinen terveysasema Salon keskusta-alueella sekä terveysasemat Halikossa, Perniössä, Kiskossa, Suomusjärvellä, Kiikalassa ja Kuusjoella.

– Selvitys ei välttämättä tarkoita, että supistetaan palvelut keskusta-alueelle. Terveyspalvelut on tuonut esille, että nykyiset yksiköt ovat tehokkaita, Niemelä korostaa.

Hänen mukaansa palveluverkossa on otettava huomioon myös realiteetit, jotka liittyvät sosiaali- ja terveydenhuollon sote-uudistukseen.

– Jossain vaiheessa se toteutuu, Niemelä uskoo.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Satu Parttimaa (sd.) sanoo, että sana palveluverkkoselvitys herättää usein negatiivisia ajatuksia. Hänen mukaansa kyse on myös toiminnan kehittämisestä.

– Lähtökohtana on, että ihmisille saadaan oikeaa hoitoa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Parttimaan mukaan selvitystyöhön on tärkeää saada mukaan myös terveyspalveluiden henkilöstöä.

– Parannusehdotuksia tulee usein ihmisiltä, jotka tekevät työtä käytännön arjessa, hän muistuttaa.

2
Jätä kommentti

2 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
2 Comment authors
Ei mitään hyvää kuntaliitoksessa

Hoitoa oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan eli keskitetysti. Kyllä ne kaikki palvelut karkaavat reuna-alueilta.

Mitä ne vanhat kunnat saivat kuntaliitoksessa? Ei mitään hyvää, kouluverkko supistuu ja nyt muutkin palvelut häviää.

Marco

Palveluverkkohyökkäykset ovat nykyaikaa.