Somerolaislähtöinen esikoiskirjailija kirjoittaa nuorista aikuisista nuorille aikuisille

0
Kirjoittaminen on kiinnostanut Julian Rauhaniemeä jo lapsesta asti. Hänen esikoisromaanissaan liikutaan urheilun maailmassa, jossa pääosassa ovat nuoret aikuiset.

Somerolaistaustaisen esikoiskirjailija Julian Rauhaniemen , 23, teos Kohtalon hyppy on harvinainen kirja. Se on nuorille aikuisille suunnattu kaunokirjallinen teos ja sijoittuu urheilumaailmaan.

Rauhaniemi halusi kirjoittaa kirjan nimenomaan nuorille aikuisille eli sille ryhmälle, jota hän itse edustaa, ja jolle on vähiten tarjolla kaunokirjallisuutta.

– Nuoret lukevat liian vähän, mutta lukemiseen innostaminen on hankalaa, koska heille suunnattua kirjallisuutta on rajoitetusti tarjolla, Rauhaniemi sanoo.

Alle 30-vuotias esikoiskirjailija on Suomessa harvinaisuus, mutta Rauhaniemi pitää ikäänsä vain positiivisena asiana.

– Kirjoitan sillä kielellä, mitä nuoret puhuvat ja siitä maailmasta, missä he elävät.

Kohtalon hyppy sijoittuu vahvasti urheilumaailmaan.

– Urheilumaailmaa käsitellään harmillisen vähän kaunokirjallisuudessa.

Rauhaniemi tietää, mistä kirjoittaa, sillä hänellä on vahva urheilutausta. Hän on itse kilpaillut yleisurheilussa, ja myös hänen ystävänsä ovat urheilijoita.

– Kirjassa liikutaan seiväshypyn maailmassa. Itse en ole harrastanut seiväshyppyä, mutta tunnen lajin hyvin. Isänikin on entinen seiväshyppääjä.

Rauhaniemen esikoisteos ei ole urheilukirja, vaikka pääroolissa ovatkin urheilijat.

– Kohtalon hyppy on pohjimmiltaan rakkaustarina. Kirjassa ei myöskään mennä kovin syvälle seiväshyppyyn lajina, vaan kuvaukset liittyvät treeneihin ja kilpailuihin. Kirjan pystyy varmasti hyvin lukemaan sellainenkin ihminen, joka ei ole kovin urheiluorientoitunut.

Rauhaniemen teoksessa parikymppinen urheilija tapaa taiteilijataustaisen nuoren naisen, mikä muuttaa nuoren miehen elämän.

– Teoksessa kohtaavat nuorten eri maailmat, mistä syntyy tietysti konflikteja.

Kirjassa liikutaan Varsinais-Suomessa ja etenkin Turussa, Somerolla ja Uudessakaupungissa. Rauhaniemi sanoo romaanin olevan kuitenkin täysin fiktiivinen.

– Jokainen kirjailija tietysti ammentaa omasta elämästään ja elämänkokemuksestaan jotain, hän sanoo.

Kohtalon hyppy ei ole myöskään pelkkä rakkaustarina vaan nuortenromaanissa käsitellään rankkojakin yhteiskunnallisia aiheita, kuten lähisuhdeväkivaltaa, päihteiden käyttöä ja mielenterveysongelmia.

Rauhaniemi opiskelee Tampereella kolmatta vuotta journalistiikkaa. Viime kesän hän vietti Salon Seudun Sanomissa työharjoittelussa.

– Kesä Salkkarissa oli todella silmiä avaava. Oman paikkakunnan asioista on tärkeä kertoa.

Rauhaniemi on aina pitänyt kirjoittamisesta. Jo ala-asteella hän kirjoitti koulun joulunäytelmän.

– Yläasteen luovan kirjoittamisen kurssi on jäänyt hyvin mieleen. Lukioaikoina kirjoittaminen jäi harmillisesti urheilun jalkoihin, kertoo Kerttulin urheilulukiota Turussa käynyt Rauhaniemi.

Kirjan kirjoittaminen muhi Rauhaniemen mielessä pitkään ennen kuin varsinainen kirjoitustyö alkoi viime talvena. Rauhaniemi kulki seiväshyppääjä Tommi Holttisen mukana kilpailuissa ja seurasi urheilijan elämää läheltä, mikä toimi lopulta kimmokkeena kirjoitusprosessin aloittamiselle.

– Kirjoittaminen kävi lopulta todella nopeasti. Aloitin helmikuussa ja valmista oli reilun kuukauden kuluttua. Kirjoitin öisin noin kuusi tuntia kerrallaan.

Kohtalon hyppy ei jää Rauhaniemen ainokaiseksi.

– Kirjoitan varmasti jatkossakin, mutta se, mitä kirjoitan ja millä aikataululla, on vielä auki.

Rauhaniemen nuortenromaani on puolikustanne, ja sitä on myynnissä useissa nettikirjakaupoissa. Kirjaa painetaan sitä mukaa, kun sitä tilataan.

– Tämä on pienen budjetin kirja. Itselläni on sitä myös myynnissä jonkin verran.

Rauhaniemen Somerolla asuva isoäiti on ollut tärkeässä roolissa kirjaprojektissa.

– Isoäitini on entinen äidinkielen lehtori ja hän on auttanut kirjan oikolukemisesta.

Rauhaniemi sai jokin aika sitten iloisia uutisia. Hän on menossa Helsingin kirjamessuille kertomaan teoksestaan sekä esikoiskirjailijaksi ryhtymisestä.

– Kutsu oli suuri kunnia ja menen mielelläni Helsinkiin.

Rauhaniemi esittelee teostaan myös Somerkirjassa Somerolla 1. marraskuuta

Jätä kommentti