Tekstiili- ja valotaide kohtaavat Teijon kansallispuistossa

0
Muotoilija Taija-Leena Jokilehto ja valotaiteilija Timo A. Aalto Korppi-teoksen äärellä. Puuhun nostetun Korpin siipienväli on peräti 3,5-4 metriä.

Teijon kansallispuistossa on muutaman päivän ajan esillä ainutlaatuinen taidenäyttely. Elementit -näyttely on muotoilija Taija-Leena Jokilehdon ja valotaiteilija Timo A. Aallon ensimmäinen yhteinen näyttely.

– Olemme tehneet vuosien varrella paljon yhteistyötä erilaisten teatteriproduktioiden yhteydessä, Jokilehto kertoo.

Elementit-taidenäyttelyn ensiaskeleet otettiin konkreettisesti viime talvena, kun Jokilehto ja Aalto tarpoivat yhdessä kansallispuistossa.

– Näyttely on kypsynyt hyvän aikaa. Nyt sille löytyi sopiva hetki, Aalto sanoo.

Elementit-näyttelyn teokset ovat esillä Mathildedalin luontotalon läheisyydessä sekä Jeturkastin muinaisrannalla.

– Luonto valikoitui heti lähtökohdaksi, kun aloimme puhua yhteisestä näyttelystä. Teosten muodot alkoivat hahmottua jo hyvin varhaisessa vaiheessa, Jokilehto kertoo.

Jokilehdon ja Aallon näyttelyssä yhdistyvät tekstiili- ja valotaide. Keskiössä on ihmisen ja luonnon vuorovaikutus. Näyttely koostuu viidestä erillisestä teoksesta.

– Jokaisen teoksen lähtökohta sekä materiaalit ovat erilaiset, mutta jokaisen kohdalla voi miettiä, mitä nousee esiin ja mitä jää piiloon, Jokilento sanoo.

Elentit-näyttely on paikkasidonnainen tilataideteoksia sisältävä näyttely.

– Tätä näyttelyä olisi aika mahdoton siirtää muualle, Aalto pohtii.

Metsän morsian -teos on valmistettu täysin kierrätysmateriaalista.

Elementit-näyttely on ehkä parhaimmillaan pimeässä, mutta siihen voi tutustua yhtä lailla valoisaan aikaan.

– Teokset näyttäytyvät vuorokauden jokaisena hetkenä erilaisina. Illan hämärässä kokemus on täysin erilainen kuin kirkkaassa päivänvalossa.

Aallon ja Jokilehdon mukaan taiteen rakentaminen metsään oli mielenkiintoinen kokemus.

– Halusimme tuoda taidekokemuksen ulos. Taiteen ystävät voivat kokea elämyksiä luonnon helmassa ja luonnossa liikkujat voivat kokea ympäristöä taiteen näkökulmasta.

Teosten mittakaava luonnossa yllätti sekä Jokilehdon että Aallon.

– Tein Korppi-teosta kotona olohuoneen lattialla ja se tuntui valtavalta. Nyt metsässä se näyttää paljon pienemmältä, Jokilehto sanoo.

Myös teosten värit toistuvat luonnon keskellä eri tavalla kuin sisätiloissa.

– Ulkona vallitseva valo ja metsän värit muuttavat teosta, Aalto jatkaa.

Näyttelyn teokset on valmistettu pääasiassa kierrätysmateriaaleista. Esimerkiksi Metsän morsian -teoksen pitsit sekä verkot ovat kierrätettyjä.

– Metsän morsiamen runkona toimivat verkot on kerätty suoraan puutarhasta, jossa ne olivat omenapuiden suojana, Jokilehto naurahtaa.

Suon maa -teos sijaitsee suon reunalla, noin kilometrin päässä luontotalon parkkipaikalta.

Elementit-näyttely ei ole erityisen kantaaottava. Poikkeuksen tekee Jeturkastin muinaisrannan 50 lakanasta koottu teos, jonka äärellä huoli ympäristön tulevaisuudesta on vahvasti läsnä.

– Jeturkastin muinaisranta on todella hieno paikka. Mutta mitä paikalla on 500 vuoden, entä 1 000 vuoden päästä? Viimeisenä innoituksena teokselle oli Greta Thunberg ja hänen puheensa, Jokilehto sanoo.

Näyttelyn ajankohta lähellä Halloweenia on sattumaa.

– Tämän ei pitänyt olla mitenkään karmiva näyttely, mutta kieltämättä tämä sopii Halloweeniin aika hyvin. Teoksissa on sellaista Twin Peaks -tyylistä tunnelmaa, varsinkin pimeään aikaan, Jokilehto sanoo.

Näyttelyn opaskartta löytyy parkkipaikan opastetaululta, mutta seuraavalle taideteokselle voi suunnistaa myös qr-koodin kautta avautuvan kartan avulla.

Näyttelyn teokset sijaitsevat polkujen varrella ja reitit sopivat koko perheelle. Parkkipaikalta kannattaa suunnata ensin Kavanderinlahden saunalle ja sieltä Roosinniemen suuntaan. Kävelymatkaa kauimmaisena sijaitsevan teoksen luokse, suon laitaan on parkkipaikalta noin kilometri.

– Tämä on sellainen taidenäyttely, jonne ei kannata lähteä korkkareilla. Kumisaappaat ja taskulamppu on paras varustus, Jokilehto vinkkaa.

Jeturkastin pysäköintialueelta on puolestaan muinaisrannalle noin 700 metriä. Jeturkastin teoksen luokse pääsee myös pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa.

Elementit-näyttelyn opaskartta löytyy luontotalon parkkipaikan opastetaululta.

Elementit -taidenäyttely esillä Teijon kansallispuistossa, Mathildedalin luontotalon läheisyydessä ja Jeturkastin muinaisrannalla 22. lokakuuta asti.