Tervetuloa asumaan meille!

0

EEVA PETTERSSON. Miltä kuulostaisi uudet kulttuurikokemukset ja kielitaidon kehittäminen keskellä Lontoon vilinää tai vaikkapa eläminen Ghanassa norsujen keskellä?
Hauskalta tietenkin. Kun kaverit lähtivät viettämään vaihto-opiskeluvuottaan, minä en heikon kielitaitoni takia uskaltanut. Teini-iässä kielten opiskelu ei ollut prioriteeteissani ykkösenä. Ylioppilaskirjoituksissa läpäisin kielet rimaa hipoen.

Opintojeni jälkeen sain vakituisen työpaikan, löysin miehen ja saimme lapsia. Minulla oli työ, mies, koirat, farmari, omakotitalo sekä tyttö ja poika. Prisma oli kivenheiton päässä. Mitä muuta suomalainen oravanpyörään hypännyt enää tarvitsee?
Jotain kuitenkin puuttui, ja yhtäkkiä tajusin mitä. Kun en aikoinani itse uskaltanut lähteä keskelle ulkomaan tuulia, päätin kutsua kansainvälisen tuulahduksen tänne!
Hetken googleteltuani löysin AFS-järjestön, jonne kerroin kiinnostuksestamme toimia isäntäperheenä vaihto-oppilaalle.
Pian taloamme asuttivat minun ja mieheni lisäksi 1- ja 2-vuotiaat lapsemme sekä 18-vuotias ihastuttava Indonesialainen tyttö(mme).
Kielimuuri murtui ja uskalsin puhua englantia sujuvasti päivittäin. ”Vanhin tyttäremme” heräsi välillä keskellä yötä rukoilemaan. Sianlihaa hän ei muslimina syönyt. Arkisin ”esikoisemme” kävi Halikon lukiota ja oli mukana Punaisen Ristin toiminnassa. Välillä hain erikoisliikkeestä hänelle koti-ikävän taltuttamiseksi indonesialaista ruokaa, jota söimme yhdessä.
Vaihto-oppilasvuosi oli isäntäperheen näkökulmasta onnistunut ja rikastuttava kokemus. Ymmärsin, että kieli- ja kulttuurikylpyyn voi näin lähteä helposti kotoakin käsin, vapaaehtoisperiaatteella.
Muutama vuosi myöhemmin perheessämme asuivat omat 0-, 2-, 4- ja 5-vuotiaat lapsemme sekä 17-vuotias italialainen poika. ”Vanhin poikamme” kävi Salon lukiota, potki palloa ”sisarustensa” kanssa, harrasti taekwondoa ja teki pizzaa. Oli myös avartavaa näyttää hänelle suomalaista kulttuuria karjalanpiirakoista juustohöylän käyttöön ja pulkkamäessä laskemiseen.
Tämän vuoden tammikuussa lomailimme indonesialaisen vaihto-oppilaamme kotona. Perheen palvelijat pesivät ja viikkasivat pyykkimme ja hoitivat vauvaamme. Apinat hyökkäsivät kimppuumme, ja vesiputoukset hurmasivat kauneudellaan.
Syyskuussa lähdimme Italiaan seuraamaan vaihtaripoikamme arkea sinisen veden ja pastan äärellä. Koko suku oli meitä vastassa poskipusujen ja kiviuunipizzojen kanssa.

Isäntäperheenä neljän pienen lapsen kanssa emme olleet perinteisin malli. Usein perheessä on jo omia teini-ikäisiä lapsia. Vaihto-oppilaamme kuitenkin viihtyivät meillä, ja meille muodostui erityinen side molempien kanssa.
Moni ei tule ajatelleeksi, että isäntäperheeksi voi lähteä oikeastaan kuka vaan. Aito kiinnostus asiassa on mielestäni tärkeintä. Osa vaihtareista opettelee myös suomen kieltä.
Toivon, että nämä kokemukset auttavat myös omia lapsiani suhtautumaan avoimin mielin uusiin kulttuureihin ja kieliin.
Jos olisin aikoinani lähtenyt vaihtoon, olisinko osannut kaivata kotiini vaihto-oppilaita? En välttämättä, mutta näiden kokemusten myötä eipähän tarvitse katua. Mitään.

Kirjoittaja on kulttuurituottaja, viestinnän opiskelija ja ”kuuden” lapsen äiti.

Jätä kommentti