Avi ojentaa Saloa nyt esiopetuspäätöksestä

4

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kiinnittää Salon opetuslautakunnan huomiota esiopetusta ja viranomaisten toiminnan julkisuutta koskevien säännösten noudattamiseen.

Avi on antanut päätöksen hallintokantelussa, jonka on tehnyt lapselleen esiopetuspaikkaa Hajalan päiväkodista viime vuonna hakenut henkilö.

Esiopetukseen ilmoittautuminen tapahtui Salossa tammikuussa, ja päätökset paikoista oli luvattu lähettää huoltajille maaliskuun loppuun mennessä.

Kaupunki teki vasta kesäkuussa päätöksen, jonka mukaan lapsi sijoitetaan esiopetukseen Metsärinteen päiväkotiin Halikon asemalla. Opetuslautakunta päätti kolme kuukautta myöhemmin, ettei Hajalassa järjestetä lainkaan esiopetusta.

Avin mukaan kaupunki toimi asiassa lainvastaisesti, koska esiopetuksen järjestämispaikoista ei ilmoitettu etukäteen. Lapsen ja huoltajien oikeusturva asiassa ei toteudu, jos ennalta annettavat tiedot esiopetusta antavista yksiköistä ovat puutteelliset.

Kaupunki ei tehnyt Hajalan lasten esiopetusta koskevassa asiassa lapsivaikutusten arviointia. Se ei kuitenkaan ole lakisääteinen, joten kaupunki ei rikkonut lakia.

Kesäkuussa tehty päätös lapsen esiopetuspaikasta oli myös puutteellinen. Siitä puuttuivat muun muassa perustelut ja lisätietojen antaja. Kaupunki ei vastannut huoltajan tiedusteluun päätöksen antamisen jälkeen, eikä hänen pyytämäänsä erillistä tapaamista katsottu tarpeelliseksi.

Avi muistuttaa, että kaupungilla on hallintolain mukaan velvollisuus vastata tiedusteluihin. Toiminta ei ollut lainmukaista, koska huoltajan tiedusteluun ei vastattu.

Aluehallintoviraston mukaan päätökseen liitetty muutoksenhakuosoitus oli sekä virheellinen että puutteellinen monin tavoin. Avi neuvookin kaupunkia perehtymään muutoksenhakuosoitusta koskeviin ohjeisiin ja malleihin.

4
Jätä kommentti

2 Comment threads
2 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
4 Comment authors
Tarkkuutta ja osaamista

Hajala-gate jatkuu. Missä hiiri tällä kertaa luuraa? Eikö Salossa ole jo nuhdeltu päättäjiä siitä, kun asioihin ei reagoida tai ei vastata asukkaan kyselyihin?

Suuren luudan pitäisi käydä kaupungintalolla.

YksPäivitys

Luin jutun ja koen vastaamattomuuden ylimielisyydeksi? Eikö nämä siellä lasipalatsissa ole kaupunkilaisia varten eikä toisinpäin?

Salo Laine

Eipä ollut ensimmäinen kerta – eikä tuskin viimeinenkään.

Pepe

Miten paljon virheitä tehty ja tehdään yhä. Ei tämä tähän jää. Tarkistuksen alle kaikki toiminta, selittämistä riittäisi.