Heistä tuli lastenhoitajia, rekkakuskeja, maanviljelijöitä… – Mitä kuuluu nuorille, jotka kymmenen vuotta sitten olivat Oinasjärven koulun 5.- ja 6.-luokkalaisia

0
Töitä ja opiskelua. Emilia Hatanpää (vas.), Eemeli Morander, Emma Pirttilahti, Jaakko Kivelä ja Marko Sulavuori katsovat tulevaisuuteen toiveikkaina ja luottavaisina. Riikka Hakala ja Joonas Pirttilahti eivät päässeet kuvauksiin. Kuva: SSS/Minna Määttänen

– Noinko minä sanoin? Aavistelin jotain tuollaista. Muistan tuon hyvin.

Parikymppisillä Emilia Hatanpäällä, Emma ja Joonas Pirttilahdella, Eemeli MoranderillaJaakko Kivelällä, Henna Yliluikilla ja Riikka Hakalalla on hauskaa, kun he lukevat Salon Seudun Sanomien 90-vuotisjuhlalehdessä julkaistua juttua. He olivat kymmenen vuotta sitten Oinasjärven koulun 5.- ja 6.-luokkalaisia ja kertoivat toiveammateistaan.

Emilia Hatanpää halusi 12-vuotiaana perustaa kennelin kaverinsa maille. Optikoksi parhaillaan opiskeleva Emilia naurahtaa toiveelleen, mutta siinä on paljon omaa edelleen.

– Heti kun muutan omakotitaloon, otan kaksi koiraa. Hankin bordercollien ja kleinspitzin ja harrastan niiden kanssa agilityä ja tokoa. Asun nyt kerrostalossa, ja sinne eivät koirat sovi, Helsingissä asuva Emilia huomauttaa.

Emma Pirttilahti kertoi jo 11-vuotiaana toiveistaan varmasti. Hän halusi lastenhoitajaksi, ja niin myös kävi. Ensin hän opiskeli lähihoitajaksi ja erikoistui lapsiin. Nyt menossa on ammattikorkea ja tähtäin on lastentarhanopettajan työssä.

– Olen aina tykännyt lapsista ja työskentelen tälläkin hetkellä opintojen ohessa päiväkodissa Hämeenlinnassa. Tämänhetkinen työni on ihan parasta: saan nähdä lasten kasvavan ja kehittyvän, ja myös työyhteisö on aivan loistava, Emma hymyilee.

Myös Emman 23-vuotiaalla isoveljellä Joonas Pirttilahdella on aina ollut kohtuullisen selvät suunnitelmat. 13-vuotiaana hän halusi mönkijäkuskiksi, joka hakee puita pahoista paikoista. Nyt hän työskentelee sähköverkkoyhtiöllä kaivinkonekuskina. Palkkatyön lisäksi hän aloittelee omaa yritystä, ensimmäinen oma kaivinkone on jo hankittu.

– Minua on aina kiinnostanut kaikki, missä on moottori. Minulla on kuusi autoa, vene, moottorikelkka ja kaivinkone, Pälkäneellä asuva Joonas kertoo.

Autojen suuri määrä liittyy harrastuksiin, sillä Joonas rakentaa kavereidensa kanssa näyttelyautoja. Ensi vuonna on tähtäimessä tiimin auton saaminen American Car Showhun. Toinen intohimo on jäärata-ajot.

 

Oinasjärven koulun 6.-luokkalaiset Emilia Hatanpää (vas.), Joonas Pirttilahti, Henna Yliluikki, Riikka Hakala ja Jaakko Kivelä sekä 5.-luokkalainen Emma Pirttilahti paljastivat kymmenen vuotta sitten ammattihaaveensa.
Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila.

 

Myös Jaakko Kivelää ovat aina kiehtoneet koneet. 12-vuotiaana hän mietti, että ”autonkorjaaja voisi olla kiva”. Toiveesta ei ole menty kauaksi, sillä hän ajaa työkseen rekkaa. Ison auton matkassa kulkee soraa ja mursketta.

– Olin pienenä paljon papan maatilalla, jossa oli traktoreita ja muita koneita. Innostus tuli varmaan sieltä.

Jaakko asuu Somerolla.

– Sain läheltä toivomaani työtä, joten miksi olisin lähtenyt muualle. Somerolla on kaikki, mitä tarvitsen.

Eemeli Morander ei ollut vielä 12-vuotiaana hirveästi ammatteja miettinyt. Tällä hetkellä hän opiskelee Aalto-yliopistossa koneenrakennustekniikkaa. Isoveli valmistui juuri samalta linjalta.

– Olin kesätöissä firmassa, joka suunnittelee siltoja ja se tuntui mukavalta. Tekniikka on aina kiinnostanut minua, mutta lapsena en edes tiennyt tuollaisesta ammatista. Siinä yhdistyvät sopivasti tietokoneet ja rakentaminen.

Moranderin kolme musikaalista veljestä on totuttu näkemään harmonikka sylissä. Myös Eemelin soittoharrastus jatkuu edelleen.

– Meillä on veljien ja serkkujen sekä serkkujen puolisoiden kanssa oma bändi.

 

Marko Sulavuori ei ollut kymmenen vuotta sitten itse mukana haastattelussa, mutta muut vetivät hänet juttuun. ”Marko tietää jo, mihin se menee kouluun ja mitä sitten”, kertoivat muut tuolloin silmät suurina. Kaverit olivat oikeassa.

– Olen aina halunnut maanviljelijäksi ja nyt asun ja työskentelen vanhempieni maatilalla. Peruskoulun jälkeen suoritin Mustialassa maatalousalan perustutkinnon. Kasvatan lampaita, mutta perusteilla on myös teiden hoitoon liittyvä urakointifirma.

Markon suunnitelmissa siintää sukupolvenvaihdos:

– Viljelijänä näkee oman työnsä jäljet ja jokainen päivä on erilainen. Uskon siihen, että ruokaa tarvitaan aina.

 

Henna Yliluikki haluaisi tehdä työtä, josta on hyötyä ympäristölle ja terveydelle.
Kuva: SSS/Minna Määttänen.

Henna Yliluikki olisi voinut harkita alakoulussa opettajan ammattia, mutta lapsena lukio ja ylipisto kuulostivat aika kauhealta polulta. Tällä hetkellä hän opiskelee biokemiaa Turun yliopistossa.

– Opiskelu ei ole kamalaa, ei ainakaan koko ajan, hän naurahtaa.

Se, mihin hän opintojen jälkeen suuntaa, on vielä avoinna.

– Haluaisin tehdä työtä, jossa pystyn tekemään jotakin terveyden, luonnon tai ympäristön hyväksi.

Ajatus hyvän tekemisestä kiehtoo myös muita nuoria. Riikka Hakala halusi 12-vuotiaana kokiksi ja opiskeli peruskoulun jälkeen ammattikokiksi Helsingissä. Siitä hän jatkoi ammattikorkeaan.

– Työskentelen liiketalouden opintojen ohessa yrityksessä, joka myy ekologisia työvaatteita. Tykkään työstäni yli kaiken, sillä ekologisuus sekä vastuu luonnosta ja ympäristöstä ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Laitan edelleen paljon ruokaa vapaa-ajallani.

Myös Emilia Hatanpään unelmissa siintää työ luonnon- ja eläinsuojelun hyväksi.

– Jos en voi tehdä niitä työkseni, olen mukana vapaaehtoistyössä.

Katsotaanpa enemmänkin tulevaisuuteen. Millaisena nuoret näkevät elämänsä kymmenen vuoden kuluttua, mistä he haaveilevat nyt nuorina aikuisina?

– Toivottavasti minulla on silloin perhe ja lapsia. Asun todennäköisesti Somerolla, sillä poikaystäväni on maanviljelijä, Emma Pirttilahti sanoo.

Myös Eemeli Morander pitää mahdollisena muuttamista takaisin Somerolle.

– Kaupunkielämä ei ole minua varten, sillä pidän enemmän maaseudun rauhasta. Haluan myös rakentaa käsilläni ja liikkua luonnossa.

Joonas Pirttilahti on jo lähes toteuttanut unelmansa.

– Ostin juuri omakotitalon maalta, ja oma yritys on lähtökuopissa. Kymmenen vuoden kuluttua yritys on toivottavasti kasvanut ja työllistää useamman ihmisen.

Vakinainen työ, omakotitalo, perhe ja lapset toistuvat puheissa.

– Minä toivon, että voin edelleen olla viljelijä ja että siitä saa toimeentulon, Marko Sulavuori toteaa.

 

Jätä kommentti