Länsirannassa voi äänestää kauneinta joulupöytää – katso kuvat inspiroivista kattauksista

0
Leena Vihervaaran järjestämässä joulupöytänäyttelyssä on esillä kahdeksan erilaista kattausta.

Syvän punainen, heleän vihreä vai hennosti sininen? Moderni vai runsas, tontuilla vai ilman? Värjättyä ohutta lasia vai sittenkin juurevaa savikeramiikkaa?

Salon Länsirannassa perjantaina avautunut joulupöytänäyttely osoittaa, että jouluinen kattaus voi olla monenlainen. Esillä on kahdeksan pöytää, joista kävijät saavat äänestää suosikkiaan.

– Tänne on vapaaehtoinen pääsymaksu. Tuotto menee hyväntekeväisyyteen, kertoo näyttelyn järjestäjä Leena Vihervaara. Pöytien sommittelijat ovat hänen valitsemansa.

– Pyysin mukaan hyvin erilaisia henkilöitä, ja erilaisuus näkyy myös pöydissä. Pöydistä voi kyllä päätellä tekijän, jos tuntee näitä ihmisiä.

Piparkakun voi koristella myös tekstillä.

Kattausten yhteisenä teemana on joulu.

Muita reunaehtoja ei ole asetettu, ja mukana onkin erilaisia joulukattauksia puurojuhlasta kahvihetkeen.

Pöydät ovat kattaneet Matti ja Maija Rasila, Kaija Tuomala ja Riitta-Liisa Lindström, Terttu Mielikäinen, Hanna-Leena Kaitala, Matti Tuomi, Johanna Aho ja Anneli Kajander-Ekström. Lisäksi mukana on Veturitalli.

Tontut tuovat leikkimielisyyttä puurojuhlaan.

– Täältä saa varmasti monenlaisia ideoita, sanoo Vihervaara. Hän sanoo itse olevansa jouluihminen, joka nauttii joulun tunnelman luomisesta. Joulupöydän kattaus vaihtelee vuosittain.

– Tänä vuonna aion laittaa valkoisen satiinisen isokuvioisen Unikko-liinan, jonka päälle tulee käsinkudottu vanhanpunainen pellavainen kaitaliina. Tinaa olevien kynttilänjalkojen väri toistuu liinan hopeisessa kuviossa. Juhlakäytössä minulla on lasiset lautaset ja vanhat perinteiset tinaiset ruokailuvälineet.

Vihervaaran joulupöydässä kattaus on pöydän pääroolissa, ja ruoat laitetaan tarjolle erilliseen pöytään.

– Pöytään tuomme vain kinkun kunkuksi, ja ehkä jotain pientä muuta, mutta muuten meillä on aina erikseen ruoat.

Joulupallot koristavat kahvikattausta.

Marimekon tuotteiden parissa työuransa tehnyt ja mittavan Marimekko-kokoelman kerännyt Leena Vihervaara on tuonut näyttelyyn myös Marimekon jouluisia tekstiilejä.

Katossa roikkuvat olkihimmelit ovat puolestaan Matti Rasilan tekemiä.

– Himmelit ovat myynnissä, ja tarjouksia voi jättää minulle. Tuotto menee hyväntekeväisyyteen, sanoo Vihervaara.

Petun kartanon väki pystyttää näyttelyyn pienen myyntipisteen, josta löytyy jouluisia leivonnaisia.

Vihreän ja punaisen yhdistelmässä on vastavärien voimaa.

Joulupöydät ovat esillä viikonloppuisin pe-su klo 12–16 22. joulukuuta saakka

 

  • Lue lisää aiheesta
  • Joulu