LP Viesti selvisi säikähdyksellä – WoVo oli hyvin lähellä aiheuttaa salolaisille toisen peräkkäisen kotitappion

0
Arita Ternava (kesk.) pelasi kelvollisen viiden erän ottelun, kun LP Viesti kaatoi WoVon Salohallissa 3-2.

LP Viestin ja WoVo Rovaniemen välisen lentopallon naisten Mestaruusliigan ottelun piti olla etukäteen selvä peli. 3–0-lukemien sijaan Salohallin yleisö näki perjantaina kuitenkin 3–2-kotivoiton, kun pelihurmoksensa esiin pitkällä tauolla kaivanut ja erittäin hyvin palloja peliin nostanut WoVo pakotti LP Viestin viidenteen erään.
LP Viestillä oli alla kotitappio pyhäinpäivältä LP-Vampulaa vastaan, mutta sellaista ihmettä ei ainakaan tällä haavaa nähty, että salolaiset olisivat hävinneet liigassa kaksi kotipeliä putkeen.
– Vaikka olemme hävinneet enemmän kuin voittaneet, on tämä joukkue, joka ei luovuta. Monta kertaa kolmas erä on ollut meidän paras. Tänäänkin pelaajat latasivat hyvin itsensä pitkällä tauolla, WoVon päävalmentaja Tuomas Alatalo kiitteli suojattejaan.
– Piste saatiin mukaan. Ollaan nyt vähän tyytyväinen siihen, entinen LP Viestin kakkosvalmentaja jatkoi.

LP Viesti antoi jonkinlaista tasoitusta ottelussa, kun keskitorjuja Kayla Haneline oli yhä sivussa. Tämä näkyi selkeästi salolaisten torjuntapelissä. Muutenkin LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen antoi peliaikaa nuoremmille pelaajille.
– Syöttömme on järkyttävän huonoa. Olemme siinä tällä hetkellä vaikeuksissa jopa kotisalissa. Onneksi vastustaja ei syöttänyt tänään yhtään sen paremmin, Lemminkäinen huokaisi.
Yleispelaaja Anu Ennokin mukaantulo peliin neljännessä erässä tasapainotti kotijoukkueen tekemistä merkittävästi, vaikkeivät salolaiset aivan pystyneet päättämään ottelua vielä siihen.
– Olen pettynyt, ettemme pystyneet aloitusseitsikolla peliä hoitamaan. Odottaisin, että pelaajat pystyisivät käyttämään näyttöpaikkansa hyväksi, kun siihen tulee mahdollisuus, Lemminkäinen sanoi.
Lemminkäisen syyttävä lausahdus ei ollut tarkoitettu ainakaan 17-vuotiaalle hakkurille Arita Ternavalle, joka pelasi täyden ottelun kelvollisesti. Pikkuvaivasta kärsivää ykköshakkuria Katarina Pilepiciä Lemminkäinen säästeli lauantain LiigaPloki-kärkikamppailuun.
– Nuorin pelaajamme Arita tuli juuri niin rohkeasti kentälle kuin pitääkin. Oli hienoa nähdä hänen onnistumisensa, Lemminkäinen kehaisi Littoisten Työväen Urheilijoiden kasvattia.
Ternava itse myönsi jännittäneensä avauksen paikkaa.
– Aluksi yritin välttää virheitä ja peippailin liikaa. Toisen erän jälkeen pelasin omaa peliä enemmän, 15 pistettä tehnyt Ternava pohti.
Ternava jakoi kehuja WoVon erinomaiselle puolustuspelaamiselle.
– Vastustaja pelasi kyllä sikahyvin. Lisäksi torjuntamme oli hukassa ajoittain.
Ternavan ja häntä 21 vuotta vanhemman passarin Viktoriia Tuchashvilin yhteispeli toimi ilman havaittavaa kitkaa.
– Pääsin viime kaudella jo vähän harjoittelemaan Vikin kanssa. Hän on fiksu ja osaa neuvoa, jos lyön liikaa torjuntaan. Hänen kanssaan on mukava pelata, Ternava kertoi.

LP Viestin ykköshahmo oli LP Kangasalasta täksi kaudeksi Saloon vaihtanut yleispelaaja Nette Peit. Virolainen takoi pisteitä hurjaa tahtia jo avauserästä alkaen ja pääsi lopulta tasalukuun 30.
– 30 pistettä on hyvä, luulen niin, Peit naurahti omasta esityksestään.
LP Viestin virolaishakkuri Kertu Laak pommitti viime kaudella LP-Vampulaa vastaan 31 pistettä. Muuten salolaispelaajien tekemät näin isot pisteet ovat olleet vuosien saatossa harvinaista herkkua.
– Virginie De Carne taisi tehdä jossain eurocup-pelissä 37 pistettä. Ja Natalia Kandratsyeva teki Salon Viestin aikaan keskarina 30 pistettä, Lemminkäinen muisteli menneitä.
WoVosta yleispelaaja Viivi Pyhäjärvi pelasi kenties elämänsä liigaottelun tekemällä tehot 23/+17. Sen sijaan entiseen kotihallissaan palannut Saana Lindgren hiipui hakkurina miinukselle.
WoVon toinen passari Petra Salmela kärsii päävalmentaja Alatalon mukaan ylirasitustilasta ja voi olla sivussa pitkään.
– Siinä mielessä haastava passaritilanne, Alatalo harmitteli.

 

Naisten Mestaruusliiga
LP Viesti–WoVo 3–2 (25–21, 25–13, 19–25, 23–25, 15–11)
LP Viestin pisteet/plusmiinus: Viktoriia Tuchashvili (passari) 3/+2, Veda Mansikkaviita (passari) 0/-1, Lotta Piesanen 3/+1, Anna Czakan 11/+6, Arita Ternava 15/+10, Anu Ennok 8/+5, Nette Peit 30/+17, Nea Haatainen 4/-2. Libero Netta Laaksosen vastaanottoprosentti 57.
WoVo: Ruta Linde (passari) 1/-2, Oona Viljanen 1/-2, Aliisa Kähkölä 11/+7, Saana Lindgren 5/-4, Taylor Slover 20/+10, Jenelle Jordan 15/+9, Viivi Pyhäjärvi 23/+17. Libero Outi Polson vastaanottoprosentti 56.
Hyökkäysprosentti: 43–39.
Vastaanottoprosentti: 43–57.
Torjuntapisteet: 6–10.
Ässäsyötöt/syöttövirheet: 6–8/14–20.
Tuomarit: Mira Caven, Sari Kolehmainen.
Yleisöä: 347.
SSS-pisteet: Peit 3, Ternava 2, Ennok 1. Pistekilpailun tilanne: Czakan, Kayla Haneline ja Ennok 6, Peit 4, Pilepic ja Ternava 3, Laaksonen ja Mansikkaviita 1.
OHO!
Nette Peit teki jo ensimmäiseen erään hurjat tehot 11/+8.
LP Viestin seuraava ottelu: LP Viesti–LiigaPloki Salohallissa lauantaina kello 17.

Jätä kommentti