Mikä Salossa kiinnostaa, kun katsotaan kaukaa? Neljä SSS:n ulkosuomalaista lukijaa kertoo

0
– Tuntuu, että Salossa on ideointia, ja ihmiset tekevät asioita ja yrittävät uutta, sanoo Antti Kaski. Kuva: Tanja Huutonen

Diplomaatti silmäilee Saloa suurkaupungeista

Maailma on täynnä kiinnostavia asioita, mutta omat juuret ja kotiseutu ovat usein mielessä.

Tämän tietää Salossa kasvanut ja koulunsa käynyt Antti Kaski. Diplomaattina työskentelevä Kaski on asunut Brysselissä, Genevessä ja Wienissä. Hänen nykyinen asemapaikkansa on Suomen suurlähetystössä Berliinissä.

Vaikka koti ja työpaikka ovat vaihtuneet monta kertaa, lapsuudenkoti Salon Putolankadulla pysyy – samoin kuin Salon Seudun Sanomien uutisissa edelleen vilahtelevat tärkeät lapsuuden ja nuoruuden kiintopisteet.

– Aiemmin vanhempani lähettivät minulle välillä lehtileikkeitä tai koko lehdenkin, kun lehdessä oli kiinnostavia juttuja. Nykyisin luen uutisia netistä, kertoo Kaski.

Omien vanhojen opinahjojensa kuulumisten ohella Kaski kiinnittää huomiota musiikkiopiston kuulumisiin. Hänen oma instrumenttinsa oli klarinetti.

Myös valtuuston keskustelut kiinnostavat. Kaski on toiminut itsekin kokoomuksen valtuutettuna Salon kunnanvaltuustossa vuosina 1992–1996. Tuolloin hän opiskeli Turussa.

– Kyllä siellä edelleen taitaa olla muutamia samoja päättäjiä valtuustossa. Vanhempani ovat yli 80-vuotiaita, joten nykyään esimerkiksi terveyspalveluihin liittyvä päätöksenteko kiinnostaa.

Vanhan kotikaupungin elinvoimasta Kaski on saanut uutisvirran perusteella myönteisen kuvan.

– Tuntuu, että Salossa on ideointia, ja ihmiset tekevät asioita ja yrittävät uutta.
Henkilökohtaisen tason lisäksi Salkkari on diplomaatille kurkistus suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Vanhan kotikaupungin kuulumisten seuraaminen antaa laajemminkin ikkunan Suomeen. Se on kontakti suomalaiseen kulttuuriin, ei vain Saloon. Se on kuin luukku, josta näkyy, miten asioista puhutaan tai mitä tehdään vapaa-ajalla. Kun on Suomella töissä, on tärkeää seurata tällaisia asioita.

 

– Lehdessä on paljon minulle uusia sanoja ja sanontoja kuten ilmastoviisas tai hukkakylmä, sanoo Sirpa Kavén. Kuva: Andrew Chesley

Tunnin juna herättää tunteita Tukholmassakin

Taustalta kuuluu lasten ääniä, kun Sirpa Kavén (o.s. Rannikko) vastaa puhelimeen kotonaan Tukholman Södermalmilla.

Iloisesti soljuvassa suomessa on ripaus ruotsia: nuotista kuulee, että Kavén on elänyt länsinaapurissa pitkään.

Hän lähti Tukholmaan vuonna 1976 heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Kavén valmistui uuden Halikon lukion ensimmäisten ylioppilaiden vuosikurssilta.

– Hain kyllä Salostakin töitä, mutten löytänyt, kertoo Kavén.

Ruotsiin oli helppo lähteä, koska takana oli jo kesätyökesä Vaxholmissa.

– Ruotsissa oli kaunista, helppoa ja ystävällistä ja ennen kaikkea töitä.

Kavén opiskeli yliopistossa lastentarhanopettajaksi. Opintojen ohessa hän teki myös töitä.
– Elätin itseni metrokuskina, kertoo Kavén.

Ja tämä aihe viekin suoraan Salon kenties tällä hetkellä eniten puhuttavaan uutiseen:
– Tunnin juna kiinnostaa minua valtavasti! Pidän junista ja toivoisin, että Salossa olisi kunnon rata ja paljon vaihtoehtoja.

Sirpa Kavén on seurannut Salon Seudun Sanomista synnyinseutunsa asioita läpi vuosikymmenten. Lehti matkasi aikanaan painettuna versiona Tukholmaan, mutta nykyisin Kavén lukee uutiset verkosta.

Suhde lehteen oli vankka jo ennen muuttoa.

– Harrastin nuorena urheilua ja pärjäsin hyvin. Nimi oli lehdessä usein ja joskus luki ”Rannikko tehtaili tuloksia”.

Nuorena lastentarhanopettajana Kavén työskenteli Tukholmassa suomenkielisessä päiväkodissa. Opetusohjelmaan kuului kulttuuria, mutta suomenkielisiä esiintyjiä oli vaikea löytää.

– Sitten luin lehdestä salolaisesta teatteriryhmästä, ja sain sen tänne esiintymään.
Nykyisin Kavén keskittyy hoitamaan lapsenlapsiaan: hän on juuri jäänyt eläkkeelle. Salkkarin kulttuurisivuilta hän tekee edelleen löytöjä.

– Salo on rikas kulttuurissa, tapahtumia on joka makuun. Minua kiinnostaa myös kaikki uusi. Tuulivoimalat ja sellaiset, joita ei minun Salossani ollut. Teijon seudun kehitystä, kansallispuistoa ja kansainvälistymistä seuraan myös, listaa Kavén.

Kotiseudun uutisten lukeminen on myös kielitaidon ylläpitämistä.

– Lehdessä on paljon minulle uusia sanoja ja sanontoja kuten ilmastoviisas tai hukkakylmä.

 

– On erittäin mielenkiintoista seurata, miten Salo on noussut Nokian jälkeen, sanoo Minna Hoikkala. Kuva: Lynn Casey

Aamu meren takana alkaa uutisilla

– Kännykästä heti aamulla ja lounasaikaan vielä uudelleen tarkemmin.
Näin kuvailee lehdenlukurutiiniaan Charlestonissa USA:ssa asuva Minna Hoikkala.

Vaikka elämä on vienyt hänet tuhansien mailien päähän Salosta, suhde seutuun ja paikallisista asioista kertovaan sanomalehteen on läheinen.

– Sanon lehteä aina Salkkariksi. Sitä luettiin jo lapsuudenkodissani, ja lehti on aina ollut elämässäni.

Perniössä syntynyt ja Kiskossa varttunut Hoikkala muutti Etelä-Carolinan osavaltiossa olevaan Charlestoniin heti lukion jälkeen vuonna 1988. Hän opiskeli paikallisessa korkeakoulussa liiketaloutta ja henkilöstöjohtamista.

Vuosituhannen vaihteessa Hoikkala asui amerikkalaisen miehensä kanssa muutaman vuoden Salossa. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta, minkä jälkeen perhe päätti muuttaa pysyvästi takaisin Charlestoniin.

Yrittäjänä työskentelevä Hoikkala käy Salossa yleensä kerran vuodessa. Silloin hän lukee paperilehteä.

– Minusta se oli valtavan hieno uudistus, kun lehti muuttui kooltaan pienemmäksi. Lehden käsittely on paljon helpompaa.

Hoikkala kertoo sanomalehden merkityksen olevan amerikkalaisille vähäisempi.

– Charlestonissa on paikallinen lehti, mutta Salkkariin verrattuna siihen ei ole panostettu. Tosi harvat lukevat enää lehtiä.

Lehtien sijaan ihmiset seuraavat televisiouutisia, joissa on usein myös paikallisia pienempiä aiheita.

– Esimerkiksi mieheni tekee paljon hyväntekeväisyyttä, ja häntä on haastateltu projekteista monta kertaa paikallisella televisiokanavalla.

Salkkarista Hoikkala lukee kaikkien osastojen uutisia, mutta eniten häntä kiinnostavat yritysmaailma ja uudet innovaatiot.

– On erittäin mielenkiintoista seurata, miten Salo on noussut Nokian jälkeen. Varsinkin on ilo seurata vanhojen kauan hiljaisena olleiden alueiden kuten Mathildedalin ja Teijon kehitystä. Lämpimiä terveisiä kotiseudulle!

 

– Salon kaupungin talous huolestuttaa, Simo Tuuri toteaa. Kuva: Kristel Kungla

Pärnussa kaivataan iloisia kiekkouutisia

Kun halikkolainen Simo Tuuri matkusti 11 vuotta sitten Viroon, sen piti olla vain lyhyt työkeikka.

Sittemmin työnantaja on vaihtunut kahdesti ja elämä asettunut monelle suomalaiselle tuttuun Pärnun kylpyläkaupunkiin. Siteet Saloon ovat kuitenkin edelleen vahvat. Tuurin lapset ja lapsenlapset ovat Salossa.

Kotiseudun uutisia Tuuri kertoo lukevansa Salon Seudun Sanomista joka päivä. Hän on hyvin perillä tapahtumista.

– Salon kaupungin talous huolestuttaa, Tuuri toteaa.

Myös urheilu-uutisista löytyy huolenaiheita. Vilppaan voitokkaasti alkanut koripallokausi ei Tuuria lämmitä, koska hän on enemmän jääkiekkomiehiä. Suosikkikiekkoliigajoukkue ei ole tarjoillut tällä kaudella ilon aiheita.

– TPS:n tilanne harmittaa. Nyt sitten Niittymäkikin lähti. Toivottavasti tulisi hyviä TPS-uutisia.

Simo Tuuri kertoo olleensa paikallisten uutisten suurkuluttaja jo ennen muuttoaan.

– Joka aamu luin paperilehden. Lisäksi pari kuppia kahvia, niin kone käynnistyi.

– Nykyään luen lehteä verkosta aamulla, illalla ja päivälläkin. Koko homman luen lävitse. Välillä tulee katsottua tekstaritkin, vaikka ne ovatkin hölynpölyä.

Tuuri sanoo olevansa ”vähän vanhanaikainen” paperilehden ystävä. Digiin on kuitenkin tyytyminen, koska digin jakelu sujuu ympäri maailmaa ilman lisäkuluja.

– Kysyin kyllä tarjousta printtilehdestä, mutta se oli aika arvokas.

 

Juttu on julkaistu osana 2.11. ilmestynyttä Salon Seudun Sanomien 100-vuotisjuhlalehteä. Juhlalehden voi lukea kokonaisuudessaan täältä

 

 

 

 

 

Jätä kommentti