Vihreiden Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisilta ja toivoo, ettei ongelmallisia sketsejä enää esitettäisi – haluaa tavata myös romanien edustajia

1

Vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius esittää julkisen anteeksipyynnön kaikille saamelaisille.
Vihreiden tiedotteen mukaan anteeksipyyntö koskee Peteliuksen 1980- ja 1990-luvulla tekemiä tv-sarjoja, joissa saamelaisia on kuvattu syrjivällä ja vääristelevällä tavalla.
– Pyydän anteeksi sitä haitallista vaikutusta, joka sketseillä on ollut. Ymmärrän vastuuni kansanedustajana ja kulttuurin tekijänä, Petelius sanoo.
Peteliuksen mukaan sketsit ovat oman aikansa tuotteita, eikä hän tänä päivänä allekirjoita niitä. Tiedotteessa todetaan, että sketseillä pyrittiin aikanaan ”parodioimaan valtaväestön ennakkoluuloja, mutta tässä ajassa Petelius ymmärtää, kuinka syrjiviä ne ovat”.
Petelius toivoo, ettei ongelmallisia sketsejä enää tietoisesti esitettäisi. Petelius ja Aake Kalliala tekivät sketsihuumoria saamelaisista Hymyhuulet-, Pulttibois- ja Manitbois-sketsisarjoissa.
Petelius lisäsi myöhemmin Twitterissä olevansa valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa ja kertoi lähettäneensä Romaniasiain neuvottelukunnalle tapaamispyynnön.
Ohjelmien sisältöä on yhä katsottavissa Ylen Elävässä Arkistossa. Videoiden yhteydessä Yle kertoo, että ohjelmasarjassa on rasistista sisältöä. Saatesanojen mukaan ”tekijöiden tarkoituksena on ollut ennakkoluulojen ravistelu osana 1980-luvun yhteiskunnallista keskustelua”. Samalla todetaan, että sisältö on loukannut monia.
Helsingin Sanomat kysyi nunnuka-sketseistä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiseltaeilen julkaistussa haastattelussa. Häneltä kysyttiin, eikö selvästi saamelaisia pilkkaava rasistinen teos ole solvaavaa tai panettelevaa puhetta. Toiviainen ei halunnut ottaa haastattelussa kantaa Peteliuksen ja Kallialan sketseihin.

https://twitter.com/PPPetelius/status/1197482534046748673
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006314358.html

STT

Kuvat:

1
Jätä kommentti

1 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
1 Comment authors
Keijo K.

Jos kaikki näyttelijät lähtevät roolisuorituksiaan anteeksi pyytelemään, niin mihin se johtaa? Onko tässä nyt vaan kyse irtopisteiden keruusta?

Hetken kuluttua uutisankkuritkin pyytelevät anteeksi lukemiaan uutisia.