Salolaisyritysten huhti–toukokuu osoittautui osalle aloista haastavaksi.

Kaupan toimialan liikevaihto kääntyi ensimmäistä kertaa pariin vuoteen miinusuralle. Myös rakennusalan kasvu oli miinusmerkkistä, vaikka vielä tammi–maaliskuussa se oli toimialoista eniten liikevaihtoaan kasvattanut ala.

ICT oli tammi–maaliskuussa ainoa liikevaihtoaan menettänyt ala, ja sama miinusmerkkinen kehitys jatkui myös huhti–toukokuussa.

Liikevaihtoaan kasvattivat liikenne, muu valmistus, matkailu sekä metalli- ja meriteollisuus. Kokonaisuudessaan liikevaihdon vuosimuutos jäi kuitenkin 0,4 prosenttia pakkaselle.

– Toisella vuosineljänneksellä oli hyviäkin juttuja, mutta kauppa on niin iso toimiala, että se painaa kokonaiskuvaa, sanoo yritysneuvoja Tommi Virtanen Yrityssalosta.

Tiedot perustuvat Yrityssalon Tilastokeskukselta hankkimaan suhdannekatsaukseen. Aineistossa on mukana noin 4 600 salolaisyritystä. Määrä vastaa Salon kotipaikakseen ilmoittamia yrityksiä.

Pääaineistona on Tilastokeskuksen käyttämä kuukausittain päivittyvä sangen kattava veroaineisto. Mukaan poimitaan yritykset, joilla on kunakin kuukautena liikevaihtoa. Henkilöstömäärän kehitystä arvioidaan yritysten maksamien palkkasummien perusteella.

Aineisto mahdollistaa vuosimuutoksen mittaamisen prosenteissa, mutta absoluuttisia euro- ja henkilöstömääriä se ei tarjoa.

Henkilöstömäärässä yritysten kehitys näyttää positiivisemmalta kuin liikevaihdon osalta.

Yritysten yhteenlaskettu henkilöstömäärä kasvoi vuoden toisella kvartaalilla kaksi prosenttia. Eniten henkilöstömäärä nousi muu valmistus -toimialaluokassa. Sama ala oli henkilöstömäärän lisäyksen kärjessä myös tammi–maaliskuussa.

– Tähän luokkaan kuuluu esimerkiksi puu- ja muovialan yrityksiä. Suurin taitaa olla Finnfoam, sanoo Virtanen.

Toimialoittain jaoteltu aineisto ei sisällä kaikkia aineiston yrityksiä, vaan toimialaluokittelun ulkopuolelle jää osa kokonaisluvuissa mukana olevista yrityksistä.

Heinä–syyskuun suhdannekatsaus julkaistaan ensi vuoden tammikuussa.

Salolaisyritysten huhti–kesäkuu:

Liikevaihdon vuosimuutos
Rakentaminen – 4,6 %
Liikenne + 1,6 %
Muu valmistus + 3,5 %
Matkailu + 7,4 %
Kauppa – 0,8 %
Metalli- ja meriteollisuus + 3,5 %
ICT – 5,4 %
Kaikki yritykset yhteensä – 0,4 %

Henkilöstömäärän vuosimuutos
Muu valmistus + 5,4 %
Liikenne + 3,9 %
Metalli- ja meriteollisuus + 3,5 %
Kauppa + 1,3 %
Matkailu – 1,2 %
Rakentaminen + 1,8 %
ICT – 1,4 %
Kaikki yritykset yhteensä + 2,0 %

Jätä kommentti