Kirjailija Kaari Utriolle Salon Seudun Sanomien kulttuuripalkinto – Utrio sanoo maalla asumisen mahdollistaneen hänen laajan tuotantonsa

0
– Tunsin olevani heti kotonani tässä rinteessä. Olen aina rakastanut metsää enemmän kuin kivitaloja, sanoo Helsingissä kasvanut ja vuonna 1975 Somerniemelle muuttanut Kaari Utrio. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Salon Seudun Sanomien tämän vuoden kulttuuripalkinnon saaja somerniemeläinen kirjailija Kaari Utrio ei esittelyjä kaipaa. Kaikkiaan 34 romaania ja useita tietokirjoja kirjottaneen Utrion menestyksekäs ura kesti yli 50 vuotta.

Mennyt syksy on ollut kirjailijalle outoa aikaa, sillä hän teki kesällä päätöksen lopettaa kirjailijan uransa. Ratkaisuun vaikutti pitkän uran lisäksi puolison kirjailija Kai Linnilän äkillinen kuolema elokuussa 2017.

Uran lopettaminen ei ole voinut mennä jälkiä jättämättä:

– Elämä on tuntunut ajoittain vähän lohduttomalta ja tarkoituksettomalta, kun mielessä ei ole suurta tarinaa. Kirjat ohjasivat kuitenkin vuosikymmeniä 2–3 vuoden projekteina elämääni, Utrio toteaa.

Tuhansien seuraajiensa iloksi Utrio istuu ikävän hetkillä alas ja kirjoittaa historiallisia tarinoita Facebookiin.

– Siellä lukijat kommentoivat ja kertovat puolestaan minulle tarinoita isovanhemmistaan. Tämä yhteydenpito on ilahduttanut minua suuresti.

Uran loppuminen ei ole rauhoittanut muuta elämää, sillä haastattelupyyntöjä ja luentokyselyjä tulee todella paljon. Henkilöhaastattelujen lisäksi Utriolta hamutaan tietoa perheiden ja lasten arjen historiasta.

– Tuntuu, että tiedon halu on vain kasvanut. Osasyy on varmasti se, että historian tutkijat keskittyvät omaan rajattuun erikoisalaansa. Kokonaiskuva jää tällöin piiloon, Utrio pohtii.

Kaari Utrio ja Kai Linnilä muuttivat Helsingistä Somerniemelle kolmekymppisinä vuonna 1975, kun kesäasunnoksi hankitusta talosta tuli nopeasti vakituinen koti. Muutto vaikutti myös Utrion uraan.

– Ilman muuttoa maalle minulla ei olisi tällaista tuotantoa kuin on. Helsingissä on paljon erilaisia kissanristiäisiä. Somerniemeltä monista niistä pystyi hyvällä syyllä kieltäytymään, kun itse en aja edes autoa.

Harjumaiseman keskeltä kirjailijapariskunta löysi oman paikkansa, johon sydän juurtui ja jossa mieli lepää.

– Luonto on ollut minulle aina tärkeä ja koin Helsingin kivitalot lohduttomiksi. Täällä työhuoneestani näkyy harju. Monet kirjojeni aiheet ovat kehittyneet metsäpoluilla, joilla kävelen edelleen joka päivä ja tarkkailen luonnon merkkejä.

Myös luonnon antimista tuli kiinteä osa pariskunnan elämää: Painio-järvestä nostettiin verkoilla kalaa ja lähimetsän sienet ja marjat löysivät tiensä ruokapöytään.

Kaari Utrio korostaa, että muutto Helsingistä Somerniemelle muutti koko elämän.

– Emme tullessamme ymmärtäneet, miten iso muutos on. Tarvitsimme paljon apua ja saimme sitä aina: ihmiset olivat tavattoman ystävällisiä ja anteliaita.

Ihmisten välinen luontainen kanssakäyminen vei pariskunnan mennessään.

– Oli ihanaa, kun nuohooja tuli, joi kahvit ja istui pitkään kertomassa kylistä ja ihmisistä. Taloa korjanneet kirvesmiehet juttelivat meille evakkomatkoistaan. Me janosimme vain lisää ja lisää, sillä tämä oli aivan muuta kuin Helsingissä.

Kirvesmiestä tarvittiin kerran myös tulkiksi:

– Astianpesukone tulvi, ja korjaaja tuli Salosta. Mies katsoi koneen taakse ja sanoi Salon murteella jotakin, mistä minä ja Kai emme ymmärtäneet mitään. Karjalassa syntynyt kirvesmies suomensi meille, mitä salolainen korjaaja tarkoitti.

Ihmisten kohtaamisesta ei voi Utrion kohdalla puhua ilman mainintaa Somerniemen kesätorista. Koko 32-vuotiaan torin idea perustuu ihmisten yhdessäoloon.

– Muutama paikallinen mies Kai mukaan lukien kaipasi ”tolppaa”, jossa voisi tavata muita ja jutella. Siitä Teemu Lindgren keksi idean kesätorista.

Torin suosio räjähti käsiin ja siitä syntyi nopeasti ilmiö, joka tunnetaan koko Suomessa. Enteitä tästä oli ilmassa jo avajaispäivänä, sillä kesätorin avasi Someron kunnanjohtajan sijasta Hämeen läänin maaherra. Utriolla oli vahvasti sormensa pelissä.

– Kun kunnanjohtaja oli kehittämisristeilyn vuoksi estynyt, sisuunnuin sen verran, että pyysin Risto Tainiota.

Utrion löytää edelleen torilta joka kesälauantai, ellei ylivoimainen este ole tiellä.

– Tori ja siihen kuuluvat ihmisten kohtaamiset ovat rikastuttaneet valtavasti elämääni.

Kaari Utrio on saanut urallaan kasapäin tunnustuksia, muun muassa Pro Finlandia -mitali hänelle myönnettiin vuonna 1993. Pitkää listaa on mahdoton toistaa, mutta hän nostaa pyynnöstä esiin muutaman.

– Valtion tiedonjulkistamispalkinto on iso tunnustus. Kirjailijaliiton palkinto taas tuntuu hyvältä, sillä se kertoo kollegoiden arvotuksesta.

Kolmas valinta voi yllättää monen:

–  Suomen kätilöliiton tunnustuspalkinto äitien ja lasten hyväksi tehdystä työstä kosketti minua syvästi.

Utriolle naisten ja lasten aseman parantaminen on kulkenut aina vahvasti mukana uralla. Elisabeth Rehnin ja Tarja Halosen vaalityössä mukana ollut kirjailija on haltioissaan nuorten naisten esiinmarssista Suomen politiikassa.

– Olen niin onnellinen, että saan 77-vuotiaana nähdä tämän päivän. Englantilainen ystäväni lähettelee ylitsevuotavia onnitteluja. Takapakkia tulee varmasti, mutta nyt on yksi askel otettu.

Historian tuntijana ja omien kokemustensa kautta Utrio tietää, että tähän päivään on ollut pitkä tie.

Yhdestoista SSS-palkittu

Kaari Utrio


Syntyi Helsingissä vuonna 1942.

Kolme lasta ja kuusi lastenlasta.

Muutti Somerniemelle vuonna 1975.

Filosofian kandidaatti (pääaineena historia).

Ensimmäinen romaani Kartanonherra ja kaunis Kirstin (1968), viimeinen Hupsu rakkaus (2017).

Kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 1973.

Suomen kätilöliiton tunnustuspalkinto 1990 äitien ja lasten hyväksi tehdystä työstä.

Pro Finlandia -mitali vuonna 1993.

Taiteilijaprofessori vuosina 1995–2000.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto elämäntyöstä vuonna 2002.

Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto vuonna 2014.

Suomen itsenäisyyden 70- ja 75-vuotisjuhlatoimikuntien jäsen.

Tarja Halosen kansalaisvaltuuskunnan johtaja kaksissa presidentinvaaleissa.

Someron kaupunginvaltuuston jäsen 1980–1988 (SDP/sitoutumaton).

Someron kirjasto- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja 1989-1992.

Palkitut


2018 Marko Heikura, musiikinopettaja

2017 Pauliina Salonius, teatteriohjaaja

2016 Saara Rauvala, laulaja

2015 Laura Luostarinen, museonjohtaja

2014 Erkka ”Edu” Kettunen, lauluntekijä-laulaja

2013 Erkka Auermaa, keraamikko

2012 Helinä Rinne, musiikkileikkikoulutoiminnan uranuurtaja

2011 Jaana Houessou, kuvataiteilija

2010 Seppo Suominen, teatterinjohtaja

2009 Markku Hoikkala, näytelmäkirjailija

Palkinto on 2 000 euroa ja keramiikkataiteilija Johanna Sarparannan tekemä uniikki reliefi.

Palkintoraati vuonna 2019: Puheenjohtaja Pirjo Nurminen ja jäsenet Ville Pohjonen ja Taina Kirves-Järvinen Salon Seudun Sanomista sekä viime vuonna palkittu Marko Heikura.