Missä salolaisten metallijätteet ovat? Jätehuoltoyhtiö ihmettelee olematonta määrää

19
Mihin salolaisten säilyketölkit ja muut metallijätteet päätyvät? Lounais-Suomen Jätehuolto ihmettelee, miksi Salosta kertyy paljon vähemmän metallijätettä kuin Turun seudulta.

Salolaisten taloyhtiöiden keräämä metallijäte vaikuttaa huvenneen olemattomiin.

Vielä viime vuonna metallijätettä kertyi jonkin verran, mutta taso jäi huomattavasti Turun seutua alhaisemmaksi. Tänä vuonna metallijätevirrat ovat tyrehtyneet kokonaan.

– Tänä vuonna Korvenmäkeen on tullut metallijätettä vain Kemiönsaarelta. Salosta on kerätty nolla kiloa, sanoo asukaspalvelupäällikkö Cati Huhta Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:stä.

LSJH on 17 kunnan omistama yhtiö, joka huolehtii kuntien puolesta asukkaiden jätehuollon järjestämisestä ja jäteneuvonnasta.

Kaikilla yli neljän huoneiston taloyhtiöillä on metallijätteen keräysvelvoite. Salossa tällaisia taloyhtiöitä on 1 180. Yhtiöissä on yhteensä 12 000 huoneistoa.

Vaikka osa taloyhtiöistä olisikin laiminlyönyt keräysvelvoitteen, metallinkeräysastia löytyy sadoista roskakatoksista.

– En usko, että salolaiset ovat muita huonompia kierrättämään metallijätettä. Kyse on siitä, mihin se toimitetaan, sanoo Huhta.

Taloyhtiöistä kerätty metallijäte pitäisi toimittaa Korvenmäen jätekeskukseen, jossa on Mepak-Kierrätyksen vastaanottoterminaali.

Huhdan mukaan metallijäte on ainoa asumisen jätelaji, jolla on tällä hetkellä jälleenmyyntiarvoa.

LSJH rahoittaa metallijätteen myyntitulolla palveluita, joita se tuottaa osakaskuntiensa asukkaille.

LSJH:n omaisuutta on niin sanottu pienmetalli eli esimerkiksi vanhat kattilat. Taloyhtiöiden jäteastioihin kerätään myös metallipakkauksia kuten säilyketölkkejä, jotka ovat puolestaan tuottajien vastuulla ja omaisuutta.

Metallijätteestä laskennallisesti 30 prosenttia kuuluu metallipakkausten tuottajayhteisölle Mepak-Kierrätys Oy:lle.

Myös Mepak-Kierrätyksessä kaivataan salolaisten metallipurkkeja. Toimitusjohtaja Satu Estakari kertoo olleensa yhteydessä Salon seudulla toimiviin kuljetusyrittäjiin.

– He sanovat, että metallit ovat välivarastossa. Toki he saavat meidän puolesta välivarastoida, mutta haluamme tavarat tämän vuoden aikana, sanoo Estakari.

– Kuljetus ja tavaran omistajuus ovat aivan eri asioita. Kyllä minulla on vahva usko siihen, että metallit löytyvät. Jos tilanne ei korjaannu, täytyy olla yhteydessä valvovaan viranomaiseen.

Turun seudulla metallijätettä kertyy moninkertainen määrä

  • Salosta ja Sauvosta toimitettiin viime vuonna yhteensä 5,5 tonnia taloyhtiöistä kerättyä metallijätettä Korvenmäkeen. Näissä kunnissa metallinkeräysvelvoitteen piirissä on kaikkiaan 12 230 huoneistoa. Metallijätettä kertyi 0,45 kg per huoneisto.
  • LSJH:n muiden osakaskuntien alueella on yhteensä 120 225 huoneistoa, jotka ovat metallinkeräysvelvoitteen piirissä olevissa taloyhtiöissä. Näistä taloyhtiöistä kerättiin viime vuonna 7,12 kg metallijätettä per huoneisto.
  • Tänä vuonna Korvenmäkeen on toimitettu metallijätettä vain Kemiönsaarelta.

Tiedot: Lounais-Suomen Jätehuolto Oy

 

Kuljetusyrittäjä: Metallijäte on välivarastossa

Ne ovat välivarastossa. Metallijätettä tulee niin vähän, ettei sitä ole järkevää kuskata joka kerta erikseen. Viemme metallijätteen Korvenmäkeen tämän vuoden puolella, sanoo Salon Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Mikko Brandt.

Salon Jätehuolto Oy on seudun suurin jätekuljetuksia hoitava yritys.

Brandt uskoo, että salolaiset käyttävät muita ahkerammin Rinki-keräyspisteitä. Tuottajien kuten vähittäiskaupan pyörittämä Rinki on tuttu esimerkiksi omakotitalojen asukkaille, joilla ei ole omaa metallinkeräysastiaa. Kierrätyspisteitä löytyy esimerkiksi kauppojen pihoista.

Brandt arvioi, että Salossa Rinkiä käyttävät nekin, joiden taloyhtiössä on metallinkeräysastia.

– Se kuormittaa vähemmän taloyhtiötä. Salossa on aina oltu hyviä kierrättämään, ja kaikki jätejakeet ovat viime vuosina vähentyneet.

Salon Seudun Sanomat ei tavoittanut tiistaina Ringin edustajaa kommentoimaan Salosta kerätyn metallijätteen määrää.

Allan

Vai ovat jo kattilatkin LSJH:n omaisuutta?

Itse olen vienyt paistinpannun kauppaan vaihdossa uuteen ja olen saanut vitosen kampanja-alennuksen. Kauppa on käsittääkseni toimittanut pannun kierrätykseen. Olemmeko minä ja kauppa rikollisia?

Vältän tahallani säilyketölkkien ostoa. Olenko siinäkin rikollinen?

Mielestäni LSJH pitää saada jo kuriin. LSJH menee jo aivan liian pitkälle.

Kun ostan jonkun metallisen keittiövälineen, ostan laadukkaamman ja pidän sitä vähintään 10 vuotta. Missä vaiheessa omistamani kattilan omistajuus siirtyy LSJH:lle?

Epi

No olipa kommentti. Salossa ei voi kertyä metallijätettä, koska yksi välttelee säilykkeitä ja palauttaa pannunsa kauppaan. Ja että kehtaakin joku kertoa tilastoja ääneen, kun taustalla on kuitenkin noinkin hyvät perusteet, eikä metallijätettä tule.

Itse olen huomannut säilykkeitä myytävän salolaisissa kaupoissa ja ostanut niitä itsekin. Kannattaako kauppiaiden ihan oikeasti pitää metalliastiassa olevia säilykkeitä myynnissä, jos minä olen ainoa, joka niitä ostaa.

Itse kun vien metalleja kierrätykseen, se ei koostu pelkästään pannuista ja säilykepurkeista. On foliota, levitepurkin välikantta, lasipurkin kantta, rikki mennyttä kuivaustelinettä ja milloin mitäkin.

Iso osa metalleista menee roskiin tai päätyy metsään.

Allan

”Itse kun vien metalleja kierrätykseen, se ei koostu pelkästään pannuista ja säilykepurkeista. On foliota, levitepurkin välikantta, lasipurkin kantta, rikki mennyttä kuivaustelinettä ja milloin mitäkin.”

Kyse onkin siitä, vietkö LSJH:n omistamat metallit sellaiseen keräyspisteeseen, että ne päätyvät LSJH:lle?

Kyse on myös siitä, tuotatko tarpeeksi metallijätettä vuodessa, että LSJH saa sen seitsemän kiloansa per huoneisto vuodessa.

Meidän taloudesta ei tule seitsemän kiloa vuodessa metallijätettä.

Tarkkailija A

Vaaka näytti että metallinen säilykepurkki painaa noin 50 grammaa. Jos keskimääräisestä 7 kilon tuotosta poistetaan esim. eläkeläiset (jotka usein valmistavat ruuan itse perusraaka-aineista), opiskelijat (jotka enää eivät syö purkkitonnikalaa vaan nuudeleita), sekä kiireiset lapsiperheet (jotka käyttävät eineksiä ja pakasteita), niin niiden muiden huoneistojen täytyisi sitten tuottaa metallijätettä noin 13 kiloa joka vuosi jos yllämainitut ryhmät tuottavat sitä vain kilon. Tämä tarkoittaa viisi metallista säilykepurkkia joka viikko ympäri vuoden. Pitäisikö salolaisten siis avata purkkihernekeitto joka ikinen arkipäivä vuoden ympäri, jotta saadaan kilot täyteen? Ongelmana voi olla myös lajittelun puute ja roskiin heittäminen, mutta ei foliot ja lasipurkkien kannet selitä tuota huimaa… Lue lisää »

Epi

No ei noin aukotonta logiikkaa vastaan voi väittää ja kun on matematiikkakin noin hienostu avattu.

Nyt ei voi kuin ihmetellä, miksi muualla Suomessa syödään niin paljon hernekeittoa, koska ilmeisesti mitään muuta ei ei enää ole metalliin pakattu.

Mutta tuli kivan erityinen olo. Me ei syödä purkkiakaan hernekeittoa vuodessa ja silti onnistutaan kierrättämään suurin piirtein tuo 7kg metallia. Me ollaan salolainen ihme, ei tuoteta metallia mutta tuotetaan.

MDI

Sanos muuta! Omistussuhteiden selvittely on yksinkertaista, metallit ovat ihan allaneiden omia ja aina voi myydä ne romukauppiaalle tai sitten jättää jäteyhtiön hoidettavaksi ja vastuulle.

Näille allaneille voisi korottaa sekajätemaksun sellaiseksi, että alkaisi lajittelukin kiinnostamaan. Metalleja tulee aika paljon ilman hernekeittoakin muistakin purkkisäilykkeistä kuten vaikka tonnikala tai ananas, tuikkukupeista tai Tallinnan tuontikaljoista, eineslaatikoiden rasioista tai foliokansista ja romumetallia kertyy etenkin ok-taloista ja mökeiltä. Sitä valurautaista paistinpannua ei tarvitse uusia puoleen vuosisataan.

Olli

Kyllähän se on niin, että jos ostan elintarvikkeen metallipurkissa tai jotain metalliesineitä esimerkiksi keittiöveitsen, työkalun tai jonkin muun, niin minä omistan myös sen pakkauksen puhumattakaan työkaluista. Ja myös kierrätän ne missä haluan.

Salossakin on ainakin kolme metalliromun vastaanottajaa LSJH:n lisäksi.

Allan

” Sanos muuta! Omistussuhteiden selvittely on yksinkertaista, metallit ovat ihan allaneiden omia ja aina voi myydä ne romukauppiaalle tai sitten jättää jäteyhtiön hoidettavaksi ja vastuulle.”

Artikkelissa LSJH väitti metalleja omikseen, joten niitä ei voi laillisesti toimittaa muualle kuin LSJH keräykseen.

Näin LSJH tulkitsee lakia.

Lain mukaan lähtökohta on, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ensisijaisesti. Lajittelu on toissijainen toimenpide.

” Metalleja tulee aika paljon ilman hernekeittoakin muistakin purkkisäilykkeistä kuten vaikka tonnikala tai ananas, tuikkukupeista tai Tallinnan tuontikaljoista, eineslaatikoiden rasioista tai foliokansista ”

Tuosta luettelosta, meillä ei käytetä kuin eineslaatikoita hyvin harvoin. Joten niitä ei kerry paljoakaan vuodessa.

Varsinainen metalliromu päätyy romukauppiaalle, silloin kun sitä sattuu tulemaan.

Tarkkailija A

Miten yksittäinen huoneisto nykypäivänä voi tuottaa seitsemän kiloa metallijätettä vuodessa, kuten odotuksena on? Eihän metallipurkkeihin enää pakata kuin pavut ja yhden italialaisvalmistajan tomaatit. Niitä pitäisi jonkun syödä mielettömät määrät jotta päästäisiin tuohon seitsemän kilon keskiarvoon.

Taloudessamme on metallijätteelle muovipussi, joka täyttyy rutistamattomista purkeista noin puolessa vuodessa. Se Salossa kerättävä puoli kiloa vuodessa kuulostaa aika oikealta, koska tuskin kukaan vuosittain myöskään heittää kattiloitansa pois.

Lasi- ja muovijätettä syntyy sen sijaan huomattavasti enemmän, niihinhän nykyään elintarvikkeet pakataan.

Make

Tässähän on vertailtu Turkua ja Saloa. Turussa kiloja tulee, mutta ei Salossa. Tämä on artikkelissa kerrottu selkeästi. Ei ole mitään odotusarvoja vaan kerrottu, miten asiat ovat. Eikö sinua ihmetytä, miten voi erota noin paljon? Kyllä itse ainakin aloin miettimään. Tilastollisestihan jo pelkästään Virosta tuotujen oluttölkkien paino jaettuna tasaisesti koko kansan kesken saa tuon tavoitteen täyttymään. Metallia siis kertyy aika paljon per asukas vuosittain, mutta tilastot ovat tilastoja. Tässä artikkelissa kerrottiin yksityiskohtaisemmin alueellisesta ja tietyn tyyppisestä asumisesta tulleista metalleista. Ja mitä tulee jätteen häviämiseen, ”tuolla muualla” varmojen huhupuheiden mukaan häviää sakokaivojätteetkin, eikä joka kuormaa toimiteta asianmukaisesti puhdistuslaitokselle. Asukas maksaa yrittäjälle ilman… Lue lisää »

Urpo

Meidän nelihenkisessä taloudessa metallinkeräyspussi täyttyy muutamassa viikossa. Kevythän se on, kun suurin osa on alumiinifoliota tai ilmavia säilykepurkkeja. Mutta jos nyt vaikka täysi keräyspussi painaa puoli kiloa ja noita tulee vuodessa 12 kpl, tekee se 6 kg/vuosi. Ihan oikealta suuruusluokalta kuulostaa. Kun vielä automarketin hyllyjä katselee, metallipakkauksia on huikea määrä. Osa metalleista on piilossa, kuten voipurkin muovikannen alla. Tuskin nuo tuotteet kaupan hyllyihin on museoitu, joten kyllä materiaalivirta on massiivinen. Jos tuo virta katoaa maan alle, on syytäkin ryhtyä asiaa selvittämään. Se, mitä kiemuroita yksityisen ja kunnallisen jäteyhtiöiden välissä on, liittyy lainsäädäntöön, johon minulla ei ole vaikutusvaltaa. Asiastahan vajaat kymmenen… Lue lisää »

Lindholm

Kaikenhan tämä LSJH haluaa omia. Ilmeisesti täydellinen jätemonopoli tavoitteena ja sen jälkeen mahdollisimman suuret korotukset taksoihin.

LSJH:n palveluita alan vältellä mahdollisimman paljon.

Z.Z.Zalolainen

Salossa ollaan nykyään niin köyhiä, ettei ole varaa ostaa mitään metallista härpäkettä eikä metalliin pakattua tuotetta.

Plastic

Vaikka taloyhtiössä on omakin metallinkeräys, niin vien lajitellut jätteeni Prisman keräyspisteeseen kauppareissulla. Muovi pitää kuitenkin roudata, kun ei ole omaa keräystä.

Ööööö

Turun seudulla enemmän asukkaita?
Siksi Salosta kertyy vähemmän metallijätettä.

Epi

No sinäpä sen sanoit. Kas kun kukaan ei tuota ymmärtänyt, ennen kuin ehdit paljastamaan perusteen.

Harmi, ettei jutussa kerrottu metallijätteen määrää per asukas. Ei kun odota, taidettiin juuri siitä puhua.

Mahdatko olla sama henkilö, joka koululakkautusuutisoinnin yhteydessä totesi, että pieni koulu, pienet kulut ja iso koulu, isot kulut? Ei kustannuksilla niin väliä per oppilas.

Maija

Ajattelen itse niin, että Turussa lajittelupisteitä on paremmin tavoitettavissa kuin Salossa. Ovatko laskelmissa mukana myös yksinasuvat vanhukset? En usko että ainakaan Salossa kotihoidossa olevien vanhusten hoitokäyntien aikatauluissa on roskien kierrätystä otettu laskelmiin lainkaan. Siks toiseks: aika monella meistä on kotona uunivuokia, joita tulee jopa käytettyä. Ei niinkään kertakäyttöalumiinivuokia. Vanhemmilta perittyjä valurautapannuja, jotka ovat painonsa arvosta kultaa hyvin hoidettuina. Ei tule mieleenkään laittaa sellaista metallijätteeseen, vaikka kuinka ”pitäisi” löytyä jostain se ”puuttuva” kilomäärä. Metalliset juomatölkit menevät nekin ihan muualle kuin LSJH:n pänikkään. Olen niin kovin pahoillani LSJH:n puolesta, mutta minun taloudessani ei tule metallijätettä kuin joitain satoja grammoja, vaikka miten levitepurkkienkin… Lue lisää »

Kierrättäjä

Minulla hernekeittopurkit roikkuvat katossa. Poistin purkeista myös pohjat ja juotin ne yhteen eripituisiksi putkiksi, joista rakensin pienoismallin Eila Hiltusen Sibelius-monumentista. Maalasin hopeanhohtoisella maalilla ja kytkin putkien sisään LED-valot. Jos oikein muistan niin purkkeja meni 128 kpl, omat purkit eivät riittäneet, eikä vatsa olisi kestänyt. Autotallissa on tehty purkeista ”miljoonalaatikko”, hyllykkö ruuveille ja muille pientarvikkeille.

Heittääkö joku tosiaan pois näin erinomaista materiaalia?

Veronmaksaja

Mikä on LSJH:n seuraava veto kattilankeruun ja sakokaivojen jälkeen? Keskitetty koirankakkakeräys? Entä onko tutkittu mahdollisuus puuttua maaseudun lietelantaloihin.