Näistä merkeistä tunnistat kestävän joulukuusen

4
Hyvä kuusi ei karista neulasiaan vielä loppiaisenakaan. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Jarno Keskinen

Kuusi kertoo ulkonäöllään, miten hyvin se soveltuu joulupuuksi. Merkitystä on muullakin kuin tuuheudella ja symmetrialla. Jo kasvupaikasta tietää, kestääkö kuusi jalassa päiviä vai viikkoja.
Metsän parhaalla kasvupaikalla kasvanutta kuusta ei kannata valita. Hyvin kasvanut kuusi on väistämättä harvaoksainen.
– Kotimaisen metsäkuusen latvakasvain voi olla helposti puolikin metriä. Silloin myös kuusen neulaset ovat harvassa, metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta kertoo.

Korpikuustakaan ei kannata valita. Kasvupaikan tulisi olla ollut valoisa, silloin kuusi on todennäköisemmin kasvanut tasaisen tuuheaksi. Tärkeää on myös kuusta vaivanneiden sienitautien tunnistaminen jo metsässä. Kuusen kelpoisuus näkyy suoraan neulasten värissä.
– Juovakariste näkyy terveiden neulasten seassa olevina keltaisina neulasina. Sellainen kuusi karistaa neulasensa sisällä herkästi.
Toinen yleinen vaiva on suopursuruoste. Sieni on jo marraskuussa puusta kadonnut, mutta sen jäljet ovat tarkasti katsoen vielä nähtävissä. Terveiden neulasten joukossa näkyy joko ruskeita, kuolleita neulasia tai aukkoja siinä, mistä kuolleet neulaset ovat jo pudonneet. Myös tällainen puu karistaa neulasia sisätiloissa.
– Jos ruskeita neulasia ei näy paljon, puun voi kuitenkin ottaa. Silloin kannattaa napauttaa puuta kiveä tai kantoa vasten, jotta irtoamassa olevat neulaset jäävät jo metsään, Remes vinkkaa.

Hyvän joulupuun ei tarvitse olla täysin symmetrinen. Joulupuun sijoituspaikka kannattaakin katsoa jo ennen metsään menoa. Jos haussa on nurkkaan sijoitettava kuusi, kuusen haku helpottuu ja nopeutuu merkittävästi, kun epäsymmetrinenkin puu käy.
Kuusi kannattaa kaataa metsänhoidollisesti järkevästä kohdasta. Parin, korkeintaan kolmen metrin mittaisen puun poistaminen on parhaimmillaan harvennusta, joka ei ole metsän kasvusta pois, päinvastoin.

Näin hoidat kuusta
Joulukuusen nesteytystä voi verrata ruoan kylmäketjuun. Kumpikaan ei saa päästä katkeamaan missään välissä. Moni tekee kuusensa kannalta viimeisen virheen jo ennen kuin kuusta on saatu kotiin asti.
– Kuusen kuljettaminen auton katolla kuivattaa kuusen varmasti. Silloin kuusi kuolee ja varistaa neulaset.
Pahimmin kuusi kuivuu auton katolla pakkassäällä. Katolla kulkeva kuusi kannattaa pakata huolellisesti isoihin jätesäkkeihin tai pressuun. Paras kuljetusvälinä on kuitenkin pakettiauto.

Jos kosteudesta huolehditaan, joulupuun voi kaataa jopa kolme viikkoa ennen aattoa. Jos puu kaadetaan kovasta pakkasesta ja tuodaan heti sisään, kuusi tulee karistamaan neulasensa.
Puulle kannattaa antaa pari päivää aikaa totutella lämpöön esimerkiksi viileässä autotallissa. Puu laitetaan jo tässä herättelyvaiheessa veteen. Ennen veteen laittamista kannattaa vielä sahata puun tyvestä pieni kiekko, jotta imupinta on varmasti tuore.

Kuusta ei kannata sijoittaa patterin, takan tai ilmalämpöpumpun sisäyksikön viereen. Kaikki kolme kuivaavat kuusen.
– Siinä ei auta vesikään, jos vieressä on monta kymmentä astetta lämmintä. Ikkunan lähelle kuusta ei tarvitse saada, luonnonvalolla ei ole kuusen viihtymiselle merkitystä.
Kuuselle tarjotaan haaleaa, ei kylmää vettä. Jos kuusensa haluaa todella viihtyvän, sitä kannattaa silloin tällöin suihkuttaa suihkepullolla. Näin kuusi ei pääse kuivumaan.
– Hyväkuntoinen, hyvin hoidettu kuusi pärjää vaivatta loppiaiseen ja paljon pidempäänkin. Puu käyttää sinä aikana runkoon varastoitunutta energiaa, ja saattaapa tehdä muutaman sentin kasvutkin, Remes lupaa.
Kun kuusesta luopumisen aika tulee, sitä ei kannata yrittääkään viedä ulos kokonaisena. Kuusi paloitellaan oksasaksilla ja oksat laitetaan heti jätesäkkiin. Runkoa ei kannata paloitella sisällä.
– Vaikka olisi miten hyvin hoidettu, neulasia tippuu aina kun kuusta kuljetetaan sellaisenaan huoneen läpi ulos, Remes sanoo.

  • Lue lisää aiheesta
  • Joulu
4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Luonnon puolesta
2 vuotta sitten

Muovikuusi ei neulasiaan pudota ja saavat oikeat kuuset kasvaa rauhassa.

Epi
2 vuotta sitten

Juu ja muovikuuset on siitä kivoja, että niitä vain tupsahtelee maailmaan ilman mitään teollista tuotantoa. Tunnetusti muovikuuset eivät rikkoudu eikä irtoa osia roskiin heitettäväksi. Ja kun muovikuusen omistajat päättävät luopua öljyjalosteestaan, muovikuusi katoaa siihen taianomaiseen paikkaan josta ilmestyikin. Näin muovikuuset eivät jää rasittamaan luontoa.

Urpo
2 vuotta sitten
Reply to  Epi

Ja kun oikeat kuuset saavat kasvaa rauhassa, tuloksena on seuraavaksi sadaksi vuodeksi ylitiheitä riukumetsiä, joissa maaperä happamoituu, aluskasvillisuus surkastuu, monimuotoisuus häviää, herkkyys tuhoille kasvaa, eikä tukkipuutakaan saada. Joskus on vaikea ymmärtää, että moni suomalainen ei tiedä, miksi puuston määrä on tuplaantunut 50 vuodessa ja on pienemmästä metsäpinta-alasta huolimatta huikeasti suurempi kuin ennen sotien alueluovutuksiakin.

Jerppu
2 vuotta sitten

Eiköhän tavan metsäkuusi ole aika paljon luontoystävällisempi kuin muovikuusi… Meidän kuusi ainakin käveli oman tontin reunamilta sisään kuluttamatta millilitraakaan fossiilisia polttoaineita (käsisahalla kaadoinkin) ja kun se hommansa hoitanut, yhtä lyhyt on matka takaisin luonnon kiertokulkuun. Tosin rungosta saa vielä muutaman hellapuunkin, vaikka vähän paukkuva on havupuu polttaa.

Pieniä kuusia on Suomi täynnä ja niitä harvennetaan metsistä varmaan miljoonittain vuosittain, koska kuusi valtaa muuten kaikki metsät. Mitäpä muutamaa säälimään.