Pullat pois ja kuntosalille, vuodessa putosi 41 kiloa

0
Kiskon maa- ja kotitalousnaisten Taina Koski pudotti painoaan 41 kiloa ja esittelee vuosi sitten käyttämiään farkkuja. Anneli Aavaharju (vas.), Jaana Suutari ja Kristiina Kymäläinen ihastelevat. Kuvat: SSS/Minna Määttänen

Kiskon maa- ja kotitalousnaiset ovat tänä vuonna juhlineet vähemmän ja kohentaneet kuntoaan sitäkin enemmän.

– Täytimme 85 vuotta ja päätimme, että emme juhli, vaan pyrimme parantamaan omaa hyvää oloa, puheenjohtaja Kristiina Kymäläinen kertoo.

Yhdistyksessä on 85 jäsentä, joista aktiivisimmat ovat joka kuukausi tutustuneet uusiin lajeihin ja käyneet muun muassa golfaamassa, keilaamassa, sauvakävelyllä, tanssimassa gospel-lattareita ja kiipeämässä Uskelan portaita.

Lisää tavoitetta kunnon nostamiseen ja painon pudottamiseen on tuonut liikunnanohjaaja Saku Nikkanen. Hänet yhdistys kutsui vuosi sitten tekemään halukkaista InBody-mittauksen. Toukokuussa oli toinen kehon koostumuksen kertova mittaus ja tällä viikolla tehtiin kolmas mittaus ja vedettiin yhteen vuoden saavutukset.

Ennen mittarille nousua kämmenet ja jalkapohjat pyyhkäistään rasvaa irrottavalla liinalla.

– Saku, onko sulla pyyhe, jolla saisi vatsarasvat pois, Anneli Aavaharju naurattaa muita.

Kun ensi vuoden alusta yhdistyksen puheenjohtajana aloittava Taina Koski nousee mittalaitteelta, naiset alkavat taputtaa. Koski on vuodessa pudottanut painoa 41 kiloa ja kehon koostumusmittauksen tulos näyttää perin erilaiselta vuoden takaiseen verrattuna.

– Taina on elävä ihme, naiset kehuvat.

– Taina on esimerkki, jota kaikki kaipaamme, Nikkanen kannustaa.

Kosken esimerkki kannustaa. Hän kertoo, että vuosi sitten kaikki hänen arvonsa olivat yli normaalin.

– Tiesin olevani rapakunnossa ja päätin, että läskit lähtevät. Kun täytin 50 vuotta, laihdutin 20 kiloa, mutta ne tulivat viidessä vuodessa korkojen kera kun ei välitä, mitä suuhunsa laittaa.

Vuoden aikana hän on jättänyt pois sokerit ja vehnäjauhot. Ruokavalioon eivät kuulu pullat, pastat, riisit tai perunat. Taina Koski työskentelee leirikeskus Naarilan emäntänä. Ammattilaiselle ei tuota vaikeuksia tehdä perheelle eri ruokaa kuin itselle.

– Mitä sinä sitten syöt, Kirsti Ojamo haluaa tietää.

– Paljon ruisleipää, juustoja, kasviksia, lihaa ja kalaa.

Kävelyä Koski on lisännyt rutkasti. Vuoden aikana joka päivä on kertynyt keskimäärin 17 600 askelta.

Hyviä tuloksia on muillakin. Leena Kanerva on pudottanut helmikuusta 9 kiloa ketogeenisellä ruokavaliolla. Se tarkoittaa hiilihydraattien eli leivän, perunan ja sokerin pois jättämistä.

– En ole millään kuurilla, vaan tämä on elämäntapamuutos. On mennyt hyvin, nyt tiedän, että onnistun. Aikaisemmin on mennyt mönkään ja on tullut heikottava oloa. Pitää saada tarpeeksi suoloja ja rasvoja ja juoda vettä, Kanerva kertoo.

Naiset perustivat Mennään kuntosalille -WhatsApp-ryhmään, jossa on 12 toistaan tsemppaavaa jäsentä. Siihen kuuluu myös Jaana Suutari . Kun Taina Koski julkaisi ryhmässä kuvan vuodentakaisista ja nykyisistä urheiluhousuistaan, Suutari havahtui.

– Tekosyitten keksiminen loppui. Lenkkeilen enemmän koirien kanssa ja punnitsen annokset. Söin kuten raskasta ruumiillista työtä tekevä, vaikka lopetin maatalousyrittäjänä 10 vuotta sitten. Nyt olen töissä kaupassa.

Hänen ryhtiliikkeensä on lähtenyt hyvin kilo viikossa pudotusvauhdilla.

Kristiina Kymäläinen silmäilee paperia, joka kertoo tuoreet mittaustulokset. Hän huokaa niiden olevan armottomia.

– Itsekurin löytäminen on edessä. Kaverin tai ryhmän kassa pystyn, mutta en yksin.

Kehon koostumuksen voi mitata vaikka työpaikalla

Salon kaupungin liikuntapalvelut hankki runsas vuosi sitten InBody-mittalaitteen, jota käytetään säännöllisesti.

– Tällaistakin palvelua on tarjolla maksua vastaan. Mittaaminen maksaa 15 euroa, liikunnanohjaaja Saku Nikkanen sanoo.

Laitteen kotipaikka on uimahallin kuntosalilla, missä sitä voi käyttää liikunnanohjaajan valvonnassa. Liikunnanohjaaja lähtee mukaan myös silloin, kun mittalaite vuokrataan yhdistyksille tai työpaikalle esimerkiksi hyvinvointipäivään.

Kiskon maa- ja kotitalousnaisten kuntokuurilla Nikkasen tehtävänä on ollut mittausten lisäksi kuntosaliohjaus, vinkkien antaminen monipuoliseen kuntoiluun ja ruokavalioon.

– Hienoja tuloksia on saatu. Kehon koostumuksen muutoksista ei vaaka tai mittanauha kerro, mutta silti kehossa tapahtuu muutoksia, joita ei huomaa. Mittaus näyttää kehon sisäiset rasvat, hän valaisee.

Mittaaminen InBody-mittalaitteella kestää pari minuuttia, ja tulostin tulostaa heti tiedot paperille. Vertailun tekeminen vuoden takaisiin arvoihin ja viitearvoihin on helppoa.