Salon lietekiista huipentuu – loka-autoyrittäjät vaativat ratkaisua

4
"Salon lietteet pattitilanteessa", Salon Seudun Sanomat otsikoi 8. marraskuuta 2019.

Kiperä kiista salolaisten sako- ja umpikaivolietteestä on huipentumassa. Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan päätettävänä on tänään vastaanotto- ja käsittelymaksu, jota Salo on vastustanut väkevästi.

– Jos ratkaisu ei näinä päivinä synny, ollaan kirjaimellisesti kusessa, perniöläinen loka-autoyrittäjä Simo Kulta sanoo.

Uhkana on, että lietteet on kohta kuskattava Turkuun. Sekava tilanne on saanut salolaiset tilaamaan likakaivojensa tyhjennyksiä tavallista enemmän. Lokapalveluyrittäjät ovat kuulleet asiakkaidensa puhuvan myös uppopumppujen ostamisesta.

– Joku ratkaisu pitää saada. Toivottavasti tähän tulee nyt järki, yrittäjä Henri Tiainen Salon Imuautot Oy:stä toteaa.

Sako- ja umpikaivolietteen uusien vastaanotto- ja käsittelymaksujen on tarkoitus tulla voimaan 1. maaliskuuta. Sen jälkeen maksu olisi sama Lounais-Suomen kaikissa seitsemässätoista kunnassa.

Marraskuussa nähtävillä oli vielä ehdotus, jonka mukaan sako- ja umpikaivolietteelle olisi eri maksu. Nyt Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta saa eteensä valvontajohtaja Leena Salmelaisen ehdotuksen, että lietteellä olisi vain yksi hinta. Sillä ei olisi enää väliä, onko tavara peräisin sakokaivosta, saostussäiliöstä, pienpuhdistamosta tai umpisäiliöstä.

Maksu olisi 15,19 euroa kuutiolta. Sen päälle tulee vielä 24 prosentin arvonlisäveron.

Salon keskusjätevedenpuhdistamolla umpikaivolietteen veroton hinta on tällä hetkellä 4,24 euroa kuutiolta ja sakokaivolietteen 8,82 euroa kuutiolta.

Salon kaupunki on vastustanut tasataksaa alusta asti, eikä se ole saanut sovittua lietteiden toimittamisesta Salon keskusjätevedenpuhdistamolle. Salolaispoliitikot eivät ole löytäneet ulospääsyä umpikujasta.

Aika on käymässä vähiin. Ratkaisu pitäisi löytää ennen vuodenvaihdetta.

– Meidän pitää löytää uusi käsittelypaikka, ja Turussa on kyllä kapasiteettia. Se ei ole järkevä vaihtoehto, mutta muuta ei oikein ole, kun Salon kanssa ei ole sopimusta, Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilä totesi Salon Seudun Sanomissa 23. lokakuuta.

Muista Lounais-Suomen mantereen kunnista kaivoliete kuskataan Gasum Oy:n biokaasulaitokseen Turun Topinojalle. Kemiönsaaren ja Paraisten saarilla on lisäksi kuusi puhdistamoa, joilla on Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n kanssa sopimus lietteen vastaanotosta.

Sekava tilanne hämmentää viemäriverkon ulkopuolella asuvia salolaisia. Keskusjätevedenpuhdistamolla on huomattu, että loka-autoja käy tyhjennyksellä tavallista tiuhemmin.

– Satamakadulla on nyt selvästi enemmän liikennettä kuin normaalisti tähän aikaan, Liikelaitos Salon Veden toimitusjohtaja Kalle Virtanen sanoo.

Salolaisten lokakaivoja tyhjentää pääasiassa neljä yrittäjää: Salon Imuautot Oy, Jätehuolto H. Koskinen Oy, Kuljetus Juha Sirkiä sekä Jätehuolto Kulta.

– Ikinä ennen ei ole ollut näin paljon tilauksia tässä vaiheessa. Tilauskirja on ihan täynnä vuodenvaihteeseen saakka. En pysty enää periaatteessa ottamaan yhtään tilausta vastaan, jos en ala ajaa yötä myöten, yrittäjä Juha Sirkiä kertoo.

– Ihmiset ovat hätääntyneet. He yrittävät saada kaivonsa tyhjäksi vielä ennen vuodenvaihdetta. Tähän aikaan talvesta ei normaalisti ole näin paljon tilauksia, ja jatkuvasti tulee lisää, Henri Tiainen toteaa.

Lokapalveluyrittäjät tyrmäävät lietteiden kuljettamisen Salosta Turkuun.

– Siinä ei ole mitään järkeä. Ihan päätön ajatus. Eihän Salon puhdistamossa ole mitään vikaa, Tiina Koskinen perniöläisestä Jätehuolto H. Koskisesta puuskahtaa.

Koskisen mukaan asiakkaat joutuisivat kärsimään: kaivontyhjennysten jonotusaika pitenisi ja kuljetuksen hinta nousisi. Perimmäiset likakaivot ovat Särkisalossa lossin takana Petun saaressa.

– Sieltä saa kyytiin kolme kaivollista kerralla, eikä ehtisi ajamaan kuin yhden reissun päivässä.

Simo Kulta perniöläisestä Jätehuolto Kullasta pitää tilannetta järjenvastaisena.

– Joku mättää pahasti. Tuntuu siltä, etteivät ihmiset pysty politiikassa enää keskustelemaan toistensa kanssa ja sopimaan asioista. Nyt pitää ottaa järki käteen ja tehdä päätöksiä!

Jätehuoltolautakunta päätti vuosi sitten joulukuussa että Lounais-Suomessa aletaan periä sako- ja umpikaivolietteistä sama maksu kaikilta vuoden 2020 alussa. Päätös syntyi äänin 9–4 (2 poissa).

Lautakunnan salolaisjäsenet Lauri Havia (kok.) ja Timo Tammi (sd.) halusivat puhdistamokohtaisen taksan. Äänestyksessä heitä tukivat vain Auran ja Maskun edustajat.

Salon kaupunki valitti taksapäätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. Ratkaisua ei ole vielä tullut.

Maanantaina Salon kaupunginhallitus muotoili päätöksen, jonka mukaan se on valmis hyväksymään lietesopimuksen vuoden määräajaksi, mikäli jätehuoltolautakunta sallii puhdistamokohtaisen hinnoitteluperusteen.

Valvontajohtaja Leena Salmelainen pitää kiinni tasataksasta. ”Salon kaupunginhallituksen päätös ei muuta päätösehdotustani”, Salmelainen vastasi SSS:lle sähköpostilla.

Pirkanmaalla on oltu samassa tilanteessa. Seitsemäntoista pirkkalaiskunnan lietteille esitettiin joulukuussa 2016 tasataksaa. Mallia oli haettu Etelä-Pohjanmaalta.

– Lähtökohta oli se, että pienimmillään puhuttiin kahdesta eurosta ja suurimmillaan 22 eurosta kuutiolta, tekninen päällikkö Timo Varsala Pirkanmaan Jätehuolto Oy:stä kertoo.

Pirkanmaan jätehuoltolautakunta vetäytyi tasataksasta vastustuksen takia. Kunnat saavat edelleen päättää itse puhdistamoidensa käsittelymaksuista. Varsalan mukaan se on ehkä ollut ”järjestelmän käynnistysvaiheessa” järkeväkin ratkaisu.

Tasataksa oli osa pakettia, johon kuului myös se, että jätehuoltoyhtiö kilpailuttaa lietteenkuljetukset keskitetysti. Siinä on nyt sama hinta kaikissa Pirkanmaan kunnissa.

– Nurinaa on ollut jo kuljetuksista. Oikeuskäsittelyjäkin oli ihan tarpeeksi, mutta ne on nyt kaikki lusittu. Pitkä, vaikea ja kivulias tie, Varsala huokaa.

Valvontajohtaja Leena Salmelainen muistuttaa, että taksan valmistelussa on kuultu kaikkia Lounais-Suomen kuntia.

–  Lautakunta voi aina päättää yksittäisen kunnan tahdon vastaisesti. Periaatteessa lautakunta voi päättää myös toisella tavalla eli puhdistamokohtaisesta taksasta, Salmelainen toteaa.

Salolaispoliitikot odottavat nyt lautakunnan päätöstä. Kaupunginhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina.

salolainen

Huomiota tässä jutussa täytyy kiinnittää siihen seikkaan, että eniten tulee kärsimään salolainen kuluttaja=kotitalous. Tässähän ei ole nyt kyse kuljetusjärjestelmästä vaan puhdistamomaksuista, jotka tulevat nousemaan ”pilviin”, jos kaupunki tämän sopimuksen tekee ns tasataksa-periaatteella. Korotus räikeimmässä tapauksessa tulee olemaan 1500%. Se on hinta, jonka kuluttaja maksaa yritykselle ja yritys maksaa sen edelleen puhdistamolle,
yritykselle jää vain siis kuljetusmaksu. Korotusosa menisi suoraan paikkaamaan toisten kuntien taloustilanteita. Salon ja salolaisten edun mukaista on saada säilytettyä nykyiset puhdistamokohtaiset maksut ja kuljetukset Salon jätevedenpuhdistamolle.

veronmaksaja

Varmaankin osa tuotosta menee yli sadan miljoonaan investointeihin jätteenpolttolaitokselle. Onneksi olen haja-asutusalueella enkä asiakkaana supersijoittaja Salon Kaukolämpö Oy:ssä.

Nyt järki käteen , asiassa kuin asiassa

Mites tämä ympäristövaikutus? Salon p…..t viedään Turkuun ja Turun roskat kohta Saloon, aikamoista rekkarallia. Eihän tässä ole mitään järkeä, mut tuntuu et Salon päättäjiltä se puuttuu, kuten tunnin juna -investoinnin kohdalla, 2 miljoonaakin olis riittänyt, niin oltais turkulaisten kanssa samalla linjalla, myt salolaiset maksaa suunnittelusta 3 kertaa enemmän kuin turkulaiset, kun laskee väkiluvun mukaan. Täytyy kyllä sanoa et Salon päättäjiltä on hävinnyt maalaisjärki ihan kokonaan. Ja onko hankeyhtiöön mukaan lähteminen kunnan ydintoimintoja? EI

keijo.k

Totta kyllä että ovat ”Salon päättäjiä” mutta eivät kuitenkaan salolaisia päättäjiä joten onko toiminta siinä varjossa hyväksyttävämpää?