Salossa tehtiin aloite koko kaupunginhallituksen erottamisesta

3
Pertti Vallitun (vas.) loikka kristillisdemokraateista kokoomukseen poiki valtuustossa aloitteen tilapäisen valiokunnan perustamisesta. Kuvassa Vallitun lisäksi Ilkka Uusitalo (kesk.), Ulla Huittinen (kesk.), Timo Lehti (kesk.), Arttu Karhulahti (kok.) ja Elina Suonio-Peltosalo (kok.).

Salossa saatetaan päätyä erottamaan koko nykyinen kaupunginhallitus Pertti Vallitun (kok.) loikkauksen jälkiseurauksena.

Saku Nikkanen (sd.) teki maanantain valtuustossa aloitteen, jossa esitetään tilapäisen valiokunnan nimittämistä. Valiokunta valmistelisi kaupunginhallituksen erottamista.

Aloitteen allekirjoittaneet ovat sitä mieltä, että kaupunginhallitus ei nauti enää valtuuston luottamusta. Syyksi sanottiin Pertti Vallitun siirtyminen kristillisdemokraateista kokoomukseen.

– Kaupunginhallituksen kokoonpano ei näin edusta kuntalaisten vaaleissa ilmaisemaa tahtoa, aloitteessa todetaan.

Aloitteen takana ovat kaikki valtuustoryhmät kokoomusta lukuun ottamatta.

Saku Nikkanen esitteli sen suurimman ryhmän SDP:n ryhmän puheenjohtajana.

– Pidän valitettavana, että tällaisen aloitteen tekemiseen on jouduttu. Aloite voidaan varmasti katsoa käsitellyksi, jos kaupunginhallituksen kokoonpano muuttuu, Nikkanen totesi.

Vallitun loikka kristillisdemokraateista kokoomukseen on hiertänyt Salon poliittisten ryhmien välejä, koska se muutti kaupunginhallituksen paikkajakoa ja puolueiden viime vaalien jälkeen tekemää sopimusta.

Vallitun myötä kokoomus sai 13-paikkaiseen hallitukseen neljännen jäsenen, ja kristillisdemokraatit jäivät ilman edustajaa.

Muut ryhmät ovat vaatineet kokoomusta kunnioittamaan sopimusta. Kokoomus on vastannut kunnioittavansa kaikkia sopimuksia. Sen mukaan päätöksen paikkajaosta voidaan kuitenkin tehdä vasta kunnallisjärjestön hallituksen kokouksessa 10. joulukuuta.

3
Jätä kommentti

2 Comment threads
1 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
3 Comment authors
Miten on..?

Voiko sitten kumota nämä päätökset mitä KH on tehnyt viime kuukausina? Haluaisin ne uudelleen käsittelyyn…

keijo.k

Hiekkalaatikkotasoinen keskustelu (kinaaminen) jatkuu. Onko niin, että keskustelijoiden taso on samaa luokkaa?

Jep

Kuinka mones valiokunta tämä onkaan vuoden sisään? Kertoo paljon keskustelijoista. Näihin päätöksentekijöihin voi luottaa.