Someron kirkko vaatii toimia

0
Someron kirkon tiiliverhoilun korjaamisen kustannukset ovat toistaiseksi täysi arvoitus.

Tiukkaa talouskuria viime vuosina pitänyt Someron seurakunta varautuu Someron kirkon remonttiin.
Vuonna 1859 valmistuneen kirkon tiiliverhous on rapistunut. Tämän seurauksena kirkon tornista tippuu tiiliä alas.
Kirkon tiiliverhoilun paha rapistuminen tietää seurakunnalle uutta ja yllättävää rahareikää, johon ei ole osattu varautua.
Seurakunnan suunnitelmissa on ollut vuosia kirkon kattoremontti, mutta tiukan taloustilanteen takia korjausta on siirretty vuodesta toiseen.
Tänä vuonna selvisi, että peltikaton kanssa pärjätään muutama vuosi eteenpäin kohtuullisen edullisella huoltomaalauksella.

Someron kirkon tiiliseinien vaatiman remontin kustannukset ovat tällä hetkellä seurakunnalle täysi mysteeri.
Kirkosta laaditaan ensi vuonna tarkempi korjaussuunnitelma. Vasta sen myötä tiedetään, miten suuria korjaustoimia kirkko tarvitsee.
Tiiliverhoilun lisäksi kirkon tornin kuparipellitykset kaipaavat uusimista.

Someron seurakunnalle kirkon rapistuminen on ikävä uutinen. Seurakunta on vuosia sopeuttanut toimintaansa muun muassa henkilöstöä vähentämällä.
Tämän vuoden alussa seurakunta luopui neljännestä papista. Edellisvuonna vähennettiin yksi lastenohjaajan tehtävä, kun diakonin työhön yhdistettiin myös kerhojen ohjausta.
Uusi toiminnallinen muutos on edessä myös ensi vuonna, sillä seurakunnan yli 30 vuotta jatkunut oma perheneuvonta loppuu. Oman perheneuvojan sijasta Somero seurakunta ostaa perheneuvontaa Salon seurakunnalta.

Someron seurakunta teki vuosia alijäämäisiä tuloksia, mutta parina viime vuonna viivan alle on saatu jonkin verran ylijäämää. Viime vuonna ylijäämä oli 50 000 euroa, mikä johtui ennen kaikkea puukaupoista.
Myös tänä vuonna kivuttaneen plussalle, kiitos metsäalueiden myynnistä saadun 245 000 euron tulon.
Kirkon ja muiden kiinteistöjen kunnossapitäminen vaatii kipeästi varoja. Puu- ja metsäkaupoista saatava tulo on tässä tilanteessa seurakunnalle elintärkeä, mutta niiden varassa ei kestävä talous voi olla.

Jätä kommentti