Tuli sanottua

0

ASKO LEHTONEN. Vuoden ja vuosikymmenen viimeisen sunnuntain pakinassa pakinoitsija katsoo tekemisiään laatikon ulkopuolelta ja käyttää siksi itsestään kolmatta persoonaa. Kaksi persoonaa hänellä on käytössä ihan arkenakin.
Viimeisinä päivinä on tapana katsoa taaksepäin ja hämmästellä, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä. Seuraavien muistelusten totuudellisuuden takaa, että ne on jo kertaalleen julkaistu lehdessä.

Tammikuussa 2019 tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili Kiinassa. Kuultiin, että vuonna 2020 Finlandia-hiihto hiihdetään myös siellä. Presidentillä on aina matkoillaan mukana monenlaisia hiihtäjiä, tällä kertaa oikein Hiihtoliitosta.
Niinistö kertoi puhuneensa Kiinan presidentin Xi Jinbingin kanssa ihmisoikeuksista, eikä pakinoitsijakaan voinut olla kajoamatta aiheeseen.
– Onko teillä vankilassa tilaa?
– Miksi sitä kysytte, herra pääsihteeri, herra presidentti, herra keskussotilaskomission puheenjohtaja?
– Toisin ajattelijoita.

Talven selän taituttua Suomessa järjestettiin eduskuntavaalit. Vaalit voitti Antti Rinteen johtama SDP. Vähän ennen vaaleja erosi Juha Sipilän ja vähän vaalien jälkeen Rinteen hallitus.
Pakinoitsija muistutti vaalien alla, että vaikka Suomessa tapahtuu kaikenlaista kummallista, kaikenlaista jää myös tapahtumatta toisin kuin muualla. Esimerkiksi Kazakstanin uusi presidentti Kassim-Jomart Tokajev päätti maaliskuussa yksimielisesti, että pääkaupungin Astanan nimi vaihdetaan entisen presidentin mukaan Nursultaniksi.
Suomessa ei toimita näin, mutta jos toimittaisiin, Niinistön päätöksellä Suomen pääkaupunki olisi jo vuosia ollut Haloonen Helsinki.

Jutta Urpilainen nimitettiin syksyllä EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavaksi komissaariksi. Sydänkesällä tätä ei vielä tiedetty. Urpilaisen tulevista tehtävistä esitettiin kyllä valistuneita arvauksia, ja muun muassa silloinen komissaari ja tällä viikolla Sitran yliasiamiehenä aloittava Jyrki Katainen arveli, että Urpilainen voi saada oikeinkin hyvän salkun.
Pakinoitsija totesi, että se olisi suotavaa. Viisi vuotta on pitkä aika niin komissaarille kuin salkulle, ja olisi ikävää, jos lukko menisi rikki, vuori repeäisi tai kahva irtoaisi kesken kauden.

Syksyllä Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna julkisti suunnitelman, jonka mukaan Salon vesiliikelaitos muutetaan osakeyhtiöksi. Saman tien julkisuudessa alettiin epäillä, että veden hinta nousee. Vastauksia vaadittiin, ja pakinoitsija antoi niitä.
– Aluksi hinta kelluu. Myöhemmin se voi nousta, mutta kuluttajan kukkarossa korotus on kuin pisara meressä. Pohjavedellä on pohjahinta, mutta hinnalle voidaan laittaa myös vesikatto. Ja kannattaa muistaa, että vaikka hinta olisi suolainen, vesi on makeaa.

Entä ensi vuonna? Onko satiirille sijaa, parodialle palstatilaa?
Kirjailija Paavo Haavikko lausahti aikoinaan, että parodia on jo kauan ollut mahdotonta, ne tekevät sen itse.
Ei se aivan niin ole. Pakinoitsija muistuttaa, että asiat voisivat olla vieläkin hullummin.