Venäjän ja Ukrainan huippukokous Pariisissa oli jo sinällään merkki pienistä edistysaskelista, mutta konfliktin tärkeimmät kysymykset ovat edelleen ratkaisematta, muistuttaa Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes.
– Se, että kokous ylipäänsä pidettiin ja siinä sovittiin vielä uudestakin tapaamisesta, voidaan jo sinänsä laskea edistykseksi. Todellista edistystä tapahtuu kuitenkin vasta jos – ja tämä on suuri jos – se mistä sovittiin, eli vankienvaihto ja pitävä tulitauko, toteutuvat, Moshes sanoi STT:lle.
– Tulitauosta sovittiin ensimmäisen kerran jo viisi vuotta sitten, ja vielä eilen ihmisiä kuoli rintamalla, ohjelmajohtaja jatkoi.
Tulevaisuuden kannalta tärkein kysymys on luonnollisesti Ukrainan ja Venäjän välisen rajan hallinta.
– Putin on sanonut, että ensin on pidettävä vaalit ja rajakiista ratkaistaan vasta sen jälkeen. Ukrainalle tämä ei käy, koska on käytännöllisesti katsoen mahdotonta pitää vaaleja ilman rajavalvontaa. Ennen kuin rajakysymys on saatu ratkaistua, en usko, että konfliktin ratkaiseminen on mahdollista.
Venäjä edelleen vahvoilla
Moshesin mukaan Venäjä on edelleen vahva mahdollisissa tulevissakin neuvotteluissa.
– Pitkällä tähtäyksellä Venäjä on edelleen hyvissä asemissa, koska konflikti ei maksa sille mitään. Venäjä voi odottaa. Ukraina kuluttaa koko ajan paljon enemmän rahaa ja poliittista pääomaa tähän konfliktiin, mikä tekee Venäjän diplomaattisesta asemasta hyvin vahvan, Moshes puntaroi.
Moshesin mukaan Euroopan maiden suhtautumisessa konfliktiin on niin ikään suuria eroja.
– Kaikki eivät suinkaan tue (Ranskan presidentin) Emmanuel Macronin kantaa siitä, että yhteistyö Venäjän kanssa on saatava raiteilleen hinnalla millä hyvänsä. Saksa muun muassa karkotti juuri kaksi venäläisdiplomaattia. Vaikkakaan karkotuksen syy ei liittynyt Ukrainaan, niin kuitenkin tehtiin, mikä kertoo suhteiden viileydestä.
Venäjä ja Ukraina sopivat tulitauosta Itä-Ukrainaan
Venäjän ja Ukrainan johtajat saivat sovittua tapaamisessaan toimista, joilla viisi vuotta jatkuneen Itä-Ukrainan konfliktin kiihtymistä voidaan hillitä. Varsinaista läpimurtoa kokouksessa ei kuitenkaan saatu aikaan.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasivat maanantaina ensimmäistä kertaa kasvotusten Pariisissa järjestetyssä huippukokouksessa, jossa on etsitty keinoja Itä-Ukrainan tilanteen ratkaisemiseksi. Kokoukseen osallistuivat myös Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Angela Merkel.
Sovittelutahtia ei voi kutsua kiivaaksi, sillä edellinen niin kutsutun Normandia-ryhmän kokous järjestettiin vuonna 2016. Macron on tänä vuonna potkinut Ukrainan rauhanprosessia eteenpäin.
Venäjä ja Ukraina sopivat toteuttavansa täyden tulitauon Itä-Ukrainassa tämän vuoden loppuun mennessä. Presidenttien tapaamisen jälkeen julkaistussa julkilausumassa sanotaan lisäksi, että kolmelta konfliktialueelta pyritään vetämään joukot ensi maaliskuuhun mennessä. Lausumassa ei kerrottu tarkemmin, mistä alueista on kyse.
Ukrainan presidentti kertoi, että uusi vankienvaihto Ukrainan ja Itä-Ukrainan separatistien välillä toteutetaan tämän vuoden loppuun mennessä.
Seuraava kokous samalla kokoonpanolla järjestetään Ranskan mukaan neljän kuukauden kuluessa.
STT
Kuvat: