Amk-opiskelijat työlllistyvät hyvin – Turun ammattikorkeakoulusta ennätysmäärä valmistuneita

0

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden työllisyysaste on nousussa, selviää Tilastokeskuksen työllisyystilastoista.

Vuonna 2017 amk-tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste vuoden kuluttua valmistumisesta oli valtakunnallisesti 89 prosenttia. Työllisyysaste on kasvanut edellisvuodesta kolme prosenttiyksikköä.

Varsinais-Suomessa työllisyysaste on yli 90 prosenttia. Maakunnan ammattikorkeakouluista ylivoimaisesti suurin on Turun ammattikorkeakoulu, joka toimii myös Salossa.

– On hyvä nähdä, että samalla kun tutkintomäärät ovat kasvaneet, niin työllistymisaste on noussut entisestään. Samaan aikaan tiedostamme, että alueemme kilpailukyvyn kannalta meidän on edelleen jatkuvasti parannettava toimintaamme, sanoo Turun amk:n rehtori Vesa Taatila koulun tiedotteessa.

Alakohtaisesti tarkasteltuna tekniikan alalta valmistuneet ovat työllistyneet Varsinais-Suomessa kaikkein parhaiten: työllisiä on 94 prosenttia, kun valtakunnallisella tasolla työllisiä tekniikan alojen amk-osaajia on 90 prosenttia.

Viime vuonna Turun ammattikorkeakoulusta valmistui 2 032 opiskelijaa. Tämä on enemmän kuin kertaakaan aiemmin.