Äiti ja poika eksyivät Teijolla, poliisi löysi heidät dronen avulla

0

Poliisi löysi dronen avulla eksyneet Teijon kansallispuistosta lauantaina.
Äiti ja kuusivuotias poika olivat iltapäivällä retkeilemässä Teijolla, kun he olivat eksyneet ulkoilureitiltä eivätkä löytäneet autolleen. Illan tultua he eivät enää löytäneet polkuja pimeästä metsästä, eikä myöskään kiintopisteenä ollutta järveä näkynyt.
Eksyneillä oli mukana matkapuhelin, mutta sen akku oli jo käynyt vähiin. Äiti soitti hätäkeskukseen.
Lounais-Suomen poliisi sai tietoonsa eksyneiden sijainnin matkapuhelimeen lähetetyn tekstiviestin ja Smart Locator -paikannuspalvelun avulla. Apuna oli Turun Meripelastuskeskus.
Paikalle saapuneet poliisipartiot käyttivät eksyneiden tarkan sijainnin määrittämiseksi poliisin dronea ja matkapuhelinta. Drone toimi valaisimineen eksyneiden yläpuolella leijumalla etsijöiden majakkana, kunnes poliisipartio nouti eksyneet puoli seitsemän aikaan illalla.
Retkeilijät olivat poliisin mukaan hyväkuntoisia ja reippaita. He ehtivät olla eksyksissä tunnin verran.
Vain noin puoli tuntia löytymisen jälkeen alkanut rankka vesisade olisi poliisin mukaan vaikeuttanut etsintöjä ja tehnyt myös eksyneiden olosuhteet hankalammaksi. Lämpötila oli kaksi astetta.