Hyviä ja huonoja uutisia myös 2020

0
Maailmamme yöllä. Valokeskittymät kertovat lähinnä siitä, missä asuu paljon ihmisiä, jotka valaisevat öitään sähkövaloilla.

Ei tarvitse olla ennustaja todetakseen, etteivät uutiset tule loppumaan alkaneena vuonna eikä vuosikymmenenä. Monet aiheistakin voi jo listata. Ennustajanlahjoja tarvitaan, jos pitäisi kertoa, miten asiat kussakin uutisaiheessa tarkemmin kehittyvät.
Onneksi tähän ei tarvitse ryhtyä, sillä yhä reaaliaikaisempi globaali media pitää siitä ajallaan huolen. Jopa siinä määrin, että uutistulva voi herkimmille aiheuttaa ähkyä.

Euroopassa puhutaan tänäkin vuonna brexitistä, ilmastonmuutoksesta, nationalismin noususta, terrorismista ja maahanmuutosta. Paljon puhetta tulee olemaan myös Natosta, EU:n omista asevoimista ja EU:n roolista.
Venäjän eli Putinin politiikka jatkunee vaikeasti ennakoitavana. Suuria myönnytyksiä tai nöyryyttä lie lännessä turha odottaa. Sama pätee diktatuuri Pohjois-Koreaan.
Muuallakin riittää runsaasti otsikkomateriaalia: mitä tapahtuu Syyrian sisällissodassa, entä Iranissa tai Israelissa? Näkyykö upporikkaassa Saudi-Arabiassa merkkejä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen kasvusta? Miten käy Hongkongille?
Afrikan maiden painoarvo kasvaa, mutta miten ja kuinka nopeasti?

USA:ssa otsikot eivät vuonna 2020 yllättäne: Trump, presidentinvaalit, Trump, valtakunnanoikeus, Trump, demokraattiehdokkaan valinta, Trump ja taistelu tuulimyllyjä eli ilmastonmuutoksen tuhojen loiventamista pyrkiviä tahoja vastaan.
Viimeksi mainitun taistelun Trump häviää, mutta saattaa ehtiä sitä ennen tehdä vastuuttomilla toimillaan vahinkoa maailmalle.
Presidentinvaalien tulos on arvoitus, ja sillä on vaikutuksensa: jatkuuko supervallan hajota ja hallitse -politiikka, vai palaako se joukkuepelaajaksi?

Vuosi vaihtui Australiassa metsäpalojen roihutessa ja lämpöennätysten hipoessa viittäkymmentä astetta. Jää nähtäväksi, millaisia paloja ja lämpötiloja tarvitaan, jotta aussihallituksen ilmastonmuutosta vähättelevät puheet ja teot muuttuvat.
Luvassa on toki myös hyviä uutisia kehityksestä ja innovaatioista, joiden tulee saada omat, isot otsikkonsa huonon politiikan ja luonnonkatastrofien aiheuttamien huonojen uutisten joukossa.