Manuaaliohjausta

0

ANTERO LEPPÄNEN. Kaksi vuotta sitten Jari Tervo teki dokumentin Urho Kekkosesta ja sai siitä runsaasti kiitosta. Pyynnöstä tai pyytämättä Tervo alkoi sitten piirtää kuvaa Mauno Koivistosta.
Kerronnan taso ei laskenut. Ohjelmasarja on otettu positiivisesti vastaan. Keskustassa on tosin mielensäpahoittajiakin.
Kaksi esimerkkiä riittäkööt: Risto Volanen, joka toimi pääministeri Matti Vanhasen kansliapäällikkönäkin, on ollut näreissään, koska Yle ja Jari Tervo hänen mielestään lyövät Kekkosta Koivistolla.
Syvimpään harmitukseen on kuitenkin vajonnut Paavo Väyrynen, jonka mielestä Tervo on jatkanut väärän kuvan antamista vuoden 1981 tapahtumista eli Koiviston kaatohankkeesta.

Väyrysen mielestä Koivisto ei pyrkinyt vastustamaan presidentti Kekkosta, vaan pitämään Kalevi Sorsan otteessaan ja torppaamaan hänen poliittista nousuaan.
Väyrysen käsitys on esittäjänsä näköinen. Hän on aika yksin ajatuksensa kanssa, koska aikalaistodistajien näkemykset eivät sitä tue.
Huhtikuussa 1981 Kekkonen patisteli Koivistoa tekemään päätöksiä. Tamminiemen sanansaattajana toiminut SKP:n Aarne Saarinen kertoi julkisuuteen UKK:n terveiset.
Oltiin sitä mieltä, että Koiviston ero oli vain eroilmoitusta vailla. Toimittaja Hannu Lehtilä haastatteli Kekkosen moittimaa pääministeriä. Tämä ei fundeerannut vaan totesi jämptisti hallituksensa istuvan niin kauan kuin sillä on eduskunnan luottamus.
Itse asiassa Koiviston lausuman olisi pitänyt olla itsestäänselvyys jokaiselle parlamentarismia tuntevalle. Siitä huolimatta Koivisto varmisti toimintansa oikeutuksen sekä lakikirjoista että oikeuskanslerilta.
Sitten pääministeri kaivoi parlamentarismin esiin naftaliinista, jossa se oli ollut koko Kekkosen presidenttiyden ajan.
Maamme oli suomettunut, ja kaikki valtapuolueet olivat Kekkosen edessä rähmällään. Vielä 1983 keskustan valtuuskunta vei neuvostoliittolaisille isännilleen lahjaksi Lepikon multaa. Seppo Kääriäisen (kesk.) mukaan ”lahja oli parasta, mitä isänmaalla oli tarjota”.
Pääministeri Koivisto nousi itsevaltiaan ottein käyttäytynyttä, vaikka silloin jo väsähtänyttä Kekkosta vastaan ja tiesi voittavansa. Ei pokerissakaan värisuoralla voi hävitä. Koiviston tavoitteena oli presidenttiys, ja hän pelasi saamillaan korteilla itsevarmasti.
Kun peli oli ohi, istuva presidentti oli kaatunut, Väyrysen kuningastie katkennut ja Sorsakin saanut hieman siipeensä.
Väyryselle Koivisto joutui näyttämään kaapin paikan vielä 1987. Väyrynen, Cristoffer Taxell (rkp) ja Ilkka Suominen (kok.) yrittivät salaisella sopimuksella varmistaa porvarihallituksen syntymisen jo ennen eduskuntavaaleja.
Koivisto ei suostunut istumaan valmiiksi katettuun pöytään ja leipoi sinipunan. Tuolloin hallituksen muodostaminen kuului vielä presidentin valtaoikeuksiin

Kun Urho Kekkonen syksyllä 1981 sairastui ja erosi virastaan, eräs aikakausi Suomen poliittisessa historiassa päättyi. Eduskunta sai toimivaltansa ja maa koko vaalikauden istuvia hallituksia.
Vuonna 1982 presidentiksi valittiin ensimmäisen kerran sosialidemokraatti tai ainakin bernsteinilainen demokraatti. Oltiin siirrytty manuaalisen ohjaukseen.

Kirjoittaja on salolainen entinen kunnallispoliitikko.