
Salon Vilpas saapui Suomen cupin finaaliin Töölön Kisahallille ja poistui häviäjänä vasta jatkoajalla 94–93 ratkenneen ottelun jälkeen. Isäntä Helsinki Seagulls johtaa Korisliigaa, ja Vilpas hengittää niskaan toisena, joten kyseessä on mahdollinen finaalipari myös pääsarjaan.
Vilpas lähti finaaliin ilman Teemu Rannikkoa, Juho Nenosta ja Mikko Koivistoa ja pelasi ottelun vain seitsemän miehen rotaatiolla. Seagulls sen sijaan sai nauttia huomattavasti terveemmästä kokoonpanosta.
Ottelu avattiin hartaissa tunnelmissa pitämällä hiljainen hetki torstaina edesmenneen Kalevi Tuomisen muistolle. Avausheiton jälkeen ei hartaudesta ollut tietoakaan, kun kenttää sensaatiomaisesti juokseva Seagulls lähti rynnistämään. Vilpas vastasi kuitenkin pelaamalla heidän peliään.
Rannikottoman Vilppaan pelinjohto toimi totutusti Tobin Carberryn ja viime aikoina erinomaisesti pelanneen Henri Kantosen varassa. Korin alla molemmissa päissä suhteellisen tuloksekasta työtä tekivät sekä Jamuni McNeace että Tim Coleman. Jopa vaihtomies DJ Laster, jonka levypallotilastot ovat olleet Korisliigan puolella vähemmän vakuuttavat, laittoi itseään likoon maalatulla alueella.

Ottelun dominoivasti avannut Vilpas joutui kokemaan Seagullsin nopean nousun jo ensimmäisen jakson puolessavälissä. Elijah Stewartin kättä vasten upotetut kolmoset ja painovoimaa uhmaavat tippaukset villitsivät kotiyleisöä, ja muukin joukkue tuntui sisuuntuvan.
Pohjimmiltaan ensimmäinen puoliaika ei ollut heitto-orientoituneelle Seagullsille mitään kolmosten juhlaa. Osumatarkkuus jäi mitättömään 23 prosenttiin, mutta kotijoukkue onnistui silti kampeamaan itsensä juuri ennen pitkää taukoa 35–34-johtoon. Tätä edesauttoi se, että Vilppaan kaukoheitot jäivät vielä mitättömämpään 21 prosenttiin.
Toisella puoliajalla ottelu eteni vetoketjumaisen tasaväkisesti. Seagullsin Stewart ja Trae Bell-Haynes syttyivät hurjiin hyökkäyssuorituksiin, mutta pahemmin taka-alalle eivät jääneet Vilppaan Carberry ja Colemankaan.
Kriittisillä hetkillä kylmät hermonsa näytti myös Aatu Kivimäki . Joukkueidensa pistekuninkailla oli ottelun lopuksi näyttävät saldot – Bell-Haynesillä 28 ja Carberryllä 26.
– Olen todella tyytyväinen siihen, että meille ei tullut taas sitä edellisen liigaottelun kaltaista katkeamista kolmannessa jaksossa. Jos jostain voi olla iloinen, niin saimme kokemuksen, joka kasvattaa meitä todella paljon, kommentoi Vilppaan Kantonen.
Mitä lähemmäs loppusummeria tultiin, sitä tiukemmaksi ottelu kävi. Juuri tasaisemmin ei ottelu voisi ratketa Hetken jo näytti varsinaisella peliajalla, että voittajan ratkaisi kolmen pisteen heitollaan Seagullsin paikallistähti Shawn Huff, mutta Vilpas tuli vielä vapaaheittoviivalta tasoihin ja ottelua jatkettiin jatkoerällä.
Jatkoajallakaan kummankaan ote ei hellittänyt, mutta lopulta väännön päätteeksi voittajaksi selvisi Seagulls vain yhden pisteen turvin.
– Ottelussa oli hieman hermoilua molemmilla joukkueilla. Tällainen peli voi olla kiinni yhdestä levypallosta tai heitosta, ja tänään kävi niin, että lopussa meillä oli se yksi piste enemmän, totesi Huff.
Teksti: Valtteri Mörttinen
MIESTEN SUOMEN CUPIN FINAALI
Seagulls–Vilpas 94–93 ja. (17–19, 18–15, 32–29, 17–21, 10–9)
Seagullsin pisteet/levypallot: Trae Bell-Haynes 28/7, Elijah Stewart 24/10, Shawn Huff 12/5, Antti Kanervo 10/4, Timo Heinonen 9/2, Richard Williams 6/4, Tuukka Kotti 5/8/5 syöttöä, Kazembe Abif 0/3, Ricky Waxlax 0/0.
Vilpas: Tobin Carberry 26/6/9 syöttöä, Henri Kantonen 16/4, Tim Coleman 15/9, Aatu Kivimäki 14/5, Jamuni McNeace 12/7, DJ Laster 8/7, Riku Laine 2/3.
Erotuomarit: Johannes Sarekoski, Ville Selkee.
Levypallot: 48–43
Syötöt: 19–16
Menetykset: 11–12
Heittoprosentit:
1 p: 80–76
2 p: 51–61
3 p: 29–29
Erotuomarit: Petri Mäntylä, Johannes Sarekoski, Ville Selkee.
Yleisöä: 1 006.
OHO!
Tobin Carberry keräsi 26 oman pisteensä kylkeen yli puolet Vilppaan kaikista koriin johtaneista syötöistä (9/16).
Vilppaan seuraava ottelu: tiistaina 28. tammikuuta Korisliigaa, BC Nokia–Vilpas kello 18.30 Nokian palloiluhallilla.

Carberry on nyt huutomerkki
Vilppaan noin viikon sisään pelaama kolmen kovan ottelun jakso osoitti yhden joukkueelle erittäin tärkeän asian positiiviseksi. Tobin Carberrysta on jo ollut salolaisille paljon iloa, ja todennäköisesti tulee olemaan jatkossa vähintään saman verran.
Carberry saapui Saloon viime viikon perjantaina ja lähti seuraavan illan KTP-otteluun ilman ainuttakaan joukkueharjoitusta. Treenejä ei ole takana vieläkään liian montaa, mutta tulosta hyökkäyspäässä tulee.
Mikä merkittävintä, kysymysmerkki Carberryn pelikunnosta ja -vireestä oikeni huutomerkiksi. Hän oli pelannut koko kauden aikana vain kolme ottelua loukkaantumisen jäljiltä ennen Vilpas-pestiä. Minuutit salolaisriveissä ovat olleet välittömästi massiiviset Mikko Koiviston loukkaantumisen myötä.
Keskiviikkona Karhubasketia vastaan Carberry pelasi lähes 33 minuuttia, ja cupin finaali jatkoaikoineen tarjosi minuutteja jo yli 36. Ylipäätäänkin Vilppaan vaihtoehdot kävivät jatkoajalla melkoisen vähiin, kun Jamuni McNeacen virhetili täyttyi varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.
Varsinkin loppua kohti Carberry otti myös joukkueensa reppuselkään. Hän teki kolmannen neljänneksen lopulla joukkueelleen yhdeksän peräkkäistä pistettä voittaen tuon jakson Seagullsin joukkuetta vastaan pistein 9–6.
Hyökkäyspään tahti pysyi varsin vahvana hamaan loppuun asti. Vielä viimeisessä hyökkäyksessäkin Carberry tarjosi DJ Lasterille hyvän kolmen pisteen heittopaikan, josta onnistuessaan Vilpas olisi todennäköisesti nostanut cup-kannun ilmaan.
Teksti: Olli Mäntylä