Salon oppimisympäristöselvitys on saanut kuntalaiset joukolla laatimaan vastineita työryhmän ehdotuksille. Selvityksestä on jätetty kaikkiaan viitisenkymmentä kannanottoa.
Salon kaupungin lasten ja nuorten palvelujen johtajan Pia Setälän mukaan kannanottoja on tullut sekä yksityisiltä ihmisiltä että laajemmilta tahoilta, kuten kyläyhdistyksiltä, vanhempaintoimikunnilta ja alueen yrittäjiltä. Myös koulujen oppilaat ja opettajat ovat antaneet palautetta selvityksestä.
– Kaikki kannanotot näyttäisivät olevan kielteisiä. Oppimisympäristöselvityksen esitykset nähdään negatiivisessa valossa, Setälä sanoo.
Setälän mukaan vastineiden jättäjiä huolestuttavat eri asiat.
– Yrittäjiä huolestuttaa työvoiman saatavuus ja muita tahoja esimerkiksi koulukuljetukset ja isot kouluyksiköt.
Kannanottoja tuli ympäri kaupunkia.
– Kyläkoulujen edustajat ja lukiolaiset ovat jättäneet ahkerasti kannanottoja. Uskelan ja Alhaisten koulun siirtämisestä lukion nykyisiin tiloihin ei puolestaan tullut yhtään kannanottoa, Setälä sanoo.
Kirjallisia kannanottoja otettiin vastaan viime perjantaiseen asti. Apulaiskaupunginjohtaja Jari Niemelä ei ollut vielä maanantaina ehtinyt tutustua tarkemmin kannanottoihin.
– Kaikki kannanotot käydään läpi ja ne toimitetaan eteenpäin eri toimielimille oheismateriaalina, hän sanoo.
Niemelän mukaan kirjallisten kannanottojen pyytäminen on poikkeuksellinen järjestely, joka järjestetään vain isojen asiakokonaisuuksien yhteydessä.
– Näin laajasta kokonaisuudesta haluttiin järjestää kuulemistilaisuudet sekä antaa kuntalaisille mahdollisuus kirjallisten kannanottojen jättämiseen.
Opetuslautakunta käsittelee oppimisympäristöselvitystä ensi viikon tiistaina ja kaupunginhallitus 10. helmikuuta. Kaupunginvaltuustoon selvitys tulee 24. helmikuuta.
Esimerkiksi Teijon alueen kyläyhdistys jätti oppimisympäristöselvityksestä kannanoton yhdessä muiden alueen kyläyhdistysten sekä koulun ja päiväkodin lasten ja vanhempien kanssa. Kannanotto on julkinen ja se on luettavissa Teijon alueen ruukkikylien nettisivuilla.
– Teijon päiväkodin ja koulun lasten vanhemmilla sekä muilla kyläläisillä on vahva tahto säilyttää lapsiperheille tärkeät peruspalvelut lähellä, painottaa Teijon alueen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Sisko Ranta .
Selvityksen tehnyt työryhmä esittää Teijon koulua lakkautettavaksi jo ensi syksynä ja Teijon Vilniemessä sijaitsevaa päiväkotia syksyllä 2021.
Rannan mukaan kyläyhdistys haluaa toimia kaupungin suuntaan ratkaisukeskeisesti ja on siksi kirjannut vastineeseen toimenpiteitä, joilla lakkautusuhan alla olevat Teijon koulu ja Kalliorinteen päiväkoti voitaisiin säilyttää.
– Oppimisympäristöselvityksen tehnyt työryhmä on selvästi nostanut kädet pystyyn ratkaisujen löytämiseksi. He perustelevat esitystään vain sillä, että väki vähenee, Ranta sanoo ja jatkaa.
– Meidän kuningasajatuksenamme on, että Teijolle saataisiin luontokoulu.
Töitä luontokoulun saamiseksi Teijolle on jo tehty. Teijon koulu on ollut Luonto- ja ympäristökoulujen liiton LYKEn koejäsen syksystä 2018 lähtien.
– Syksyllä tulee täyteen tarvittavat kaksi vuotta koejäsenyyttä, minkä jälkeen Teijon koulu on mahdollista muuttaa luontokouluksi.
Rannan mukaan mahdollisuus on Salon kaupungille ainutlaatuinen.
– Teijon koulu sijaitsee kansallispuiston kupeessa, mikä on valtava plussa. Teijon luontokoulustatuksesta hyötyisivät muutkin kaupungin koulut. Lisäksi luontokoulu olisi kaupungille iso markkinointivaltti, joka houkuttelee kylälle uusia asukkaita.
Ranta sanoo Teijon koulun olevan erinomainen lisä Suomen luontokouluverkostoon.
– Lähimmät luontokoulut sijaitsevat Paraisilla, Turussa, Espoossa ja Hämeenkyrössä.
Teijolaiset toteavat perusteellisessa vastineessa, että he ovat myös valmiita auttamaan kustannusten karsimisessa luovilla keinoilla. He esittävät myös muun muassa, että Kalliorinteen päiväkodin kokoa kasvatetaan, jotta sen pienuus ei estä koulun oppilasmäärän kasvua.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ilmoitti, ettei hänelle suunnitelmat sovi, vaan pitää tehdä toisin. Oletan ja suuresti toivon, että siinä vaiheessa, jos ja kun suunnitelmat muuttuvat ja tuodaan uusia kokonaan toisenlaisia vaihtoehtoja, niistä pyydetään myös kannanottoja. Esimerkkinä Uskelan koulun oppilaiden hajasijoittaminen ympäri kaupunkia.
Ei kuulosta järkevältä hajottaa yli kymmentä luokkaa ja luokan sisäisiä ystävyyssuhteita. Näin kävisi, sillä luokan oppilaat jaettaisiin osoitteen perusteella eri kouluihin. Oppilaita jaettavaksi yli 400.
Pienen koulun kohdalla luokkakoot ovat pienempiä, ja oppilaat saadaan pidettyä samalla luokalla myös siinä uudessa. Näin on tehty esimerkiksi yläasteella, pienestä alakoulusta siirtyneet ovat olleet samalla luokalla myös yläasteella.
Kyllä niitä pieniäkin luokkia ollaan hajoittamassa.
Se, mihin kouluun lapsi sijoitetaan, riippuu siitä missä asuu.
Halikossa luultavasti lapsia ollaan sijoittamassa useampaan kouluun.
Halikossa ei pääse samalle luokalle maalaiskoulusta siirryttäessä yläasteelle, vaan pienikin porukka hajotetaan rinnakkaisluokkien kesken. Useimmiten ei saa yhtään kaveria samalle luokalle, joka on kyllä monelle aika haaste. Hyppy yläasteelle ja isoon kouluun on iso muutos itsessään.
”Kyläkoulusta” Ok, siinä tapauksessa käsi pystyyn virheen merkiksi. Muutetaan lause muotoon ”oppilaat saataisiin pidettyä samalla luokalla”. Sehän olisi järkevää, jos siihen on nykyäänkin mahdollisuus.
Kuulostaa tyhmältä sekoittaa lasten elämää tarpeettomasti, kun muutenkin varmasti on vaikea paikka aloittaa uusi koulu. Oma kokemus vuosien takaa on sellainen, että maalaiskoulujen oppilaat jatkoivat yläasteella samalla luokalla, ja toimi hienosti. Toki sinne tuli lisäksi muitakin.
Ylemmässä kommentissa ”Halikossa luultavasti lapsia ollaan sijoittamassa useampaan kouluun”. Eli missä tapauksessa? Arvailua mitä mahdollisesti voisi tapahtua, jos joku koulu lakkautettaisiin suunnitelmien mukaan? Onko jo faktatietoa, vaikka ei suunnitelmatkaan ole selvillä?