Poistotekstiilien pullonkaulaan ratkaisu

0
Poistotekstiilejä vastaanotetaan muun muassa Korvenmäen jäteasemalla. Poistettavat tekstiilit on pakattava muovipusseihin tai jätesäkkeihin, jotta ne eivät kerää kosteutta. SSS-arkisto/Minna Määttänen

Poistotekstiilien jatkohyödyntämisen toivotaan paranevan tänä vuonna valmistuvan kuidunavaajalinjaston avulla.

– Tähän saakka on ollut pullonkaulaongelma, koska ei ole ollut kuidunavaajaa, selittää poistotekstiilien hyödyntämistä jarruttanutta asiaa Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) palvelusuunnittelija Marko Kokkonen .

Mahdollisia jatkohyödyntämiskohteita on useita. Kokkonen sanoo, että kuidunavauksen jälkeen tuotteesta voi jalostaa esimerkiksi uutta lankaa tai erilaisia kuitutuotteita, joita ovat esimerkiksi eristelevyt.

Parhaillaan Lounais-Suomen tekstiilihanke keskittyy keräämään kotitalouksilta kaiken poistotekstiilin uutta linjastoa varten.

Uuden kuidunavaajalaitoksen toivotaan valmistuvan loppuvuodesta.

Tarkkaa sijaintipaikkaa ei vielä tiedetä, mutta Kokkosen mukaan laitos tulee Turun seudulle.

LSJH:n vetämä poistotekstiilien keräyskokeilu alkoi vuonna 2016, jolloin kerättiin 91 000 kiloa. Tästä keräysmäärät ovat nousseet. Toissa vuonna poistotekstiilejä kerättiin yhteensä noin 118 000 kiloa.

Viime vuoden keräysmääristä ei vielä ole saatu tilastoja, mutta Kokkonen sanoo sormituntumalta suunnan olevan nouseva.

Keräys tulee laajenemaan, mihin kannustaa EU-alueella vuonna 2025 voimaan tuleva poistotekstiilien erilliskeräysvelvoite. Suomessa on kaavailtu tätäkin aikaisempaa ajankohtaa.

Salon seudulla poistotekstiilejä vastaanotetaan Korvenmäen jätekeskuksessa sekä Perniön, Paimion ja Kemiönsaaren lajitteluasemilla.

Keräyspisteisiin tuotujen poistotekstiilien joukossa on ollut myös sinne kuulumatonta tavaraa, esimerkiksi alusvaatteita, joita ei kelpuuteta.

– Myöskään pilaantuneet tekstiilit eivät kuulu poistotekstiileihin, Kokkonen muistuttaa.

Pilaantuneita ovat esimerkiksi koiden syömät, likaiset tai homeiset tekstiilit. Tällaiset tekstiilit menevät poltettavien joukkoon.

Poistotekstiilit saattavat myös kostua ja pilaantua keräyspisteissä. Tämän takia tuotavat tekstiilit pitää pakata muovipusseihin tai jätesäkkeihin.

Vanhoja varastoja siivoavien on myös huolehdittava, etteivät tekstiilit haise.

Käyttökelvotonta materiaalia kertyy Kokkosen karkean arvion mukaan 10 – 15 prosenttia koko määrästä.

Myös käyttökelpoista tavaraa päätyy keräyspisteisiin.

Käyttökelpoisia tekstiilejä aletaan myydä

Poistotekstiilien keräyspaikkoihin kuulumattomia käyttökelpoisia tekstiilejä aletaan myydä Turussa. Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) avaa poistotekstiilimyymälän tulevana perjantaina.

Myytävänä on asukkailta kerättyä poistotekstiiliä, joka on lajittelussa havaittu käyttökelpoiseksi. Myymälässä voi tehdä edullisia kierrätystekstiililöytöjä vaatteista kodintekstiileihin.

– Tällaiset tekstiilit kuuluisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai myydä kirpputoreilla. Niitä kuitenkin löytyy poistotekstiilin seasta, samoin kuin keräykseen kuulumatonta tavaraa, esimerkiksi vöitä ja laukkuja, sanoo LSJH:n palvelusuunnittelija Marko Kokkonen.

Kokkonen tietää, että tekstiilien käyttökelpoisuutta voi olla vaikea arvioida, sillä jollekin pari kertaa käytetty paita voi olla käyttökelvoton, kun joku toinen kuluttaa paidan ihan loppuun asti.

– Nyrkkisääntö on, että pohtii, ostaisiko itse tuotteen kirpputorilta, hän neuvoo.

Poistotekstiilimyymälän avajaisten ohjelmassa on jäteneuvontaa ja tietoa jätehuollon palveluista sekä kahvitarjoilu. Lisäksi kävijät voivat tutustua LSJH:n poistotekstiilin jalostuslaitossuunnitelmiin.

LSJH:n poistotekstiilimyymälä avataan Turun Kärsämäessä (Hiidenkatu 9) perjantaina 17. tammikuuta klo 9.30–15.00.

Jätä kommentti