Salossa kuullaan keväällä kotimaisia ja kansainvälisiä jazzvieraita

0
Club For Fivesta tuttu Susanna Lukkarinen esiintyy kotikonsertissa Salossa tammikuussa.

SaloJazzin kevät pitää sisällään rumpaleita ja persoonallisia laulajia. Ajan hermolla olevissa konserteissa esiintyvät kotimaiset ja ulkomaiset huippumuusikot. Luvassa on sekä perinteistä että modernia jazzia.

SaloJazzin vakiokonserttiareena Taidemuseo Veturitalli ei ole konserttikäytössä keväällä 2020, joten konserttipaikkoina toimivat Bar Bizarre ja Salon lukion iso auditorio.

SaloJazz Liven kevätohjelma jatkaa neljä vuotta käynnissä ollutta ympärivuotista jazzmusiikin konserttitarjontaa. Vuoden päätapahtuma on syyskuun viimeisen viikonlopun järjestyksessään jo yhdeksäs SaloJazz Festival.

Vuonna 2019 aloitettu kotikonserttien sarja saa jatkoa, kun jazzlaulaja Susanna Lukkarisen soolokonsertti aloittaa vuoden 2020 konserttitarjonnan.

Susanna Lukkarinen esiintyy sunnuntaina 19. tammikuuta kello 15 osoitteessa Karistojantie 37. Lukkarinen tunnetaan lauluyhtye Club For Fivesta .

Berklee College Of Musicissa ja Sibelius-Akatemian jazzosastolla opiskelleen Lukkarisen omassa musiikissa kuuluu vaikutuksia amerikkalaisesta jazzperinteestä, bluesista ja folkmusiikista.

Lukkarisen soolokonsertissa kuullaan Lukkarisen omia sävellyksiä ja sanoituksia sekä Emily Dickinsonin runoihin sävellettyä musiikkia ja valikoituja jazzstandardeja laululle ja pianolle sovitettuna.

 

Osin kansainvälistä jazzosaamista on tarjolla helmikuussa, kun Sami Linna quartet esiintyy torstaina 6. helmikuuta kello 19 Bar Bizarressa. Kokoonpanossa ovat Sami Linna , kitara, Jussi Kannaste , saksofoni, Mikko Helevä , Hammond-urut ja Dana Hal l, rummut.

Kitaristi Sami Linnan vuodesta 2008 toiminut kvartetti on virkistävä poikkeus nykyajan projektimuotoisessa jazzyhtyekulttuurissa. Yhteen hitsautunut kotimainen kokoonpano saa uutta energiaa yhdysvaltalaisrumpali Dana Hallin ilmaisusta.

Kvartetti on osa Sami Linnan taiteellista tohtorintutkintoa, joka tarkastettiin joulukuussa 2019. Yhtyeen modaaliseen jazzilmaisuun pohjautuvaan tyyliin tuovat sävyjä hypnoottiset riffit, rikkaat harmoniat, bluesvivahteet ja hehkuvat balladit.

 

Journal intime & jérémie piazza playtime edustavat niin ikään SaloJazzin kansainvälistä tarjontaa. Kokoonpano esiintyy maanantaina 9. maaliskuuta kello 19 Salon lukiolla. Kokoonpanossa soittavat: Frédéric Gastard , bassosaksofoni, Matthias Mahler , pasuuna, Sylvain Bardiau , trumpetti ja Jérémie Piazza , rummut.

Journal Intime on ollut yli kymmenen vuotta ranskalaisen uuden jazzin kärjessä. Yhtye tuottaa vapaasti liikkuvia ääniä ja muodostaa harvinaisen ääni- ja rytmikokoelman.

Pope Puolitaival ja hänen Nordic4-yhtyeensä konsertoivat Salossa huhtikuussa.

Kotimainen kvartetti, saksofonisti Pope Puolitaipaleen Nordic4 -yhtye saapuu Saloon vieraaksi tiistaina 14. huhtikuuta kello 19.

Bar Bizarressa esiintyvät Pope Puolitaival, saksofonit, huilut, Jussi Fredriksson , piano, Jonatan Sarikoski , rummut ja Jori Huhtala , basso.

Northern Resonance -albumi heijastelee pohjoista mielenmaisemaa, albumin kahdeksan sävellystä sijoittuvat eri puolille Suomea. Sävellykset koostuvat Puolitaipaleen omakohtaisista kokemuksista ja muodostavat tarinallisen kokonaisuuden.

Pope Puolitaival tunnetaan muun muassa Ricky Tick Big Bandin ja Dalindèon riveistä.

 

SaloJazzin kevään päättävää Kadi Vija Key Projectia kuullaan torstaina 14. toukokuuta kello 19 Bar Bizarressa. Konsertissa esiintyvät Kadi Vija , laulu, Max Zenger , bassoklarinetti, Tuomo Dahlblom , kitara ja Tuomas Timonen , rummut.

Muun muassa viime vuoden Suvilahti Jazzissa ihastuttanut Kadi Vija Key Project on tiedotteen mukaan suomalaisen jazzin nuoren sukupolven raikas ja innovatiivinen yhtye.

Viime vuonna Sibelius-Akatemiasta maisteriksi valmistunut laulaja Kadi Vija on tunnettu mieleenpainuvasta improvisaatiotaidostaan ja kyvystään käyttää ääntään instrumentaalisesti.

Kevään esiintyjistä kerrottiin tiedotteessa.