Huumeiden myynti Tor-verkossa toi 27-vuotiaille miehille yhdeksän vuoden vankeustuomiot, toiselta löytyi kaksi rynnäkkökivääriä ja sirpalekäsikranaatti

0

Helsingin käräjäoikeus on langettanut yhdeksän vuoden vankeustuomiot kahdelle 27-vuotiaalle miehelle laajamittaisen huumekaupan pyörittämisestä Tor-verkossa. Rikoskokonaisuus paljastui, kun sivullinen teki ilmoituksen linnunruokapöntöstä löytämästään huumekätköstä joulukuussa 2017.
Miehet hankkivat suuria määriä erilaisia huumeita muun muassa Hollannista ja myivät niitä pimeän verkon Silkkitie-nimisellä kauppapaikalla useilla myyntitileillä. Rikokset tapahtuivat vuosina 2017-2018. Ostajat saivat tilaamansa aineet postitse tai toimitettuna maastokätköihin. Myyntiartikkeleihin kuului ekstaasia, Suomen markkinoilla harvinaista heroiinia, kokaiinia, amfetamiinia, Subutexia, LSD:tä ja esimerkiksi rauhoittavia lääkkeitä.
Silkkitie tuli viimeistään tunnetuksi viime vuonna siitä, kun viranomaiset saivat haltuunsa huumekaupan palvelimen ja selvittivät tuhansien suomalaisten huumeiden myyjien ja ostajien henkilöllisyyden. Myös nyt annetussa tuomiossa kerrotaan, että huumeiden myyntimääriä laskettiin ”palvelimelta”. Tuomiosta ei kuitenkaan selviä, käytettiinkö tutkinnassa hyväksi takavarikoitua Silkkitien palvelinta.

Huumekaupan tuotot sijoitettiin huumekauppaan

Poliisi epäili aiemmin, että huumeiden myyminen vähintään sadoille henkilöille ympäri Suomea olisi tuottanut kaksikolle jopa miljoona euroa. Käräjäoikeus sen sijaan arvioi, että päätekijät tienasivat huumekaupalla yhdessä 150 000 euroa. Oikeuden mukaan lisäksi toinen päätekijöistä, Santeri Oskari Imberg tienasi huumekaupalla yksin 80 000 euroa ja toinen, Miska Matias Mäntysalo 45 000 euroa. Oikeus otti huomioon laskelmissa sen, että huumeiden jatkohankinnat rahoitettiin huumekaupan tuotoilla, ja teki näin tuntuvan vähennyksen tuottoarvioon.
Mäntysalo tuomittiin törkeiden huumausainerikosten lisäksi esimerkiksi törkeästä ampuma-aserikoksesta ja räjähderikoksesta. Häneltä löydettiin erilaisia aseita, muun muassa kaksi rynnäkkökivääriä ja Puolustusvoimilta anastettu sirpalekranaatti.
Kolmas mies tuomittiin jutussa vuoden ehdolliseen vankeuteen toisen päätekijän auttelemisesta huumekaupassa. Hän oli muun muassa vienyt huumeita maastokätköihin ja hakenut niitä sieltä. Hän oli myös punninnut ja pakannut huumeita ja vienyt niitä postiin.

STT

Kuvat: