Kaarinan Barbaari sai palkinnon työstään – Riku Laine jatkaa Vilppaassa kevääseen 2022

0
Riku Laine käänsi lokakuisen Lahti-ottelun Vilppaan voitoksi.

Urheilussa ei tunneta pikavoittoja.

Hyvä esimerkki tästä on Vilppaan Riku Laine, joka teki seuran kanssa kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

44 nuorten maaottelua pelannut Laine siirtyi Vilppaaseen keväällä 2016 samaan aikaan Aatu Kivimäen kanssa. Siinä missä Kivimäki oli jo kovia keskiarvoja tehnyt nuorisotähti, Laine oli jotain ihan muuta.

197-senttinen Laine oli liian lyhyt korin alle, ei kovin hyvä heittäjä eikä kovin sinut pallon kanssa. Mutta yksi perusasia oli kunnossa:

– Ei ole sellaista lattiapalloa tai levypalloa, jota Riku ei yrittäisi saada, Laineen hankkinut Vilppaan silloinen päävalmentaja Joonas Iisalo vakuutti (SSS 29.4. 2016).

Kivimäki nousi odotetun nopeasti liigaeliittiin, mutta hajaminuutteja pelannut Laine näytti polkevan paikallaan.

Todellisuudessa ”Kaarinan Barbaari” paini päivittäin parempiaan vastaan ja jalostui pienin askelin liigakelpoiseksi. Pelituntuma pysyi yllä Divari A:ssa Urassa ja Bisonsissa, jossa hän oli sarjan parhaita kotimaisia pelaajia jo parikymppisenä.

Laineen vastuu Vilppaassa on kasvanut kausi kaudelta. Peliaikaa on tullut keskimäärin neljä minuuttia lisää jokaisena kautena. Nyt menossa on neljäs kausi ja peliaikaa on tullut jo yli 16 minuuttia ottelua kohti. Piste- ja levypallomäärät ovat kasvaneet samaa tahtia ja pelitilanneheitot uppoavat jo lähes 50 prosentin tarkkuudella.

Ennen kaikkea Laine on parantanut valtavasti puolustuspäässä. Laine pitää paremmin asemansa isompiaan vastaan ja pysyy paremmin liukkaiden laiturien edessä. Laine on joutunut pelaamaan tällä kaudella isoja minuutteja nelospaikalla Juho Nenosen loukkaannuttua ja DJ Lasterin saatua potkut, mutta hän on täyttänyt paikkansa luultua paremmin.

Laine onkin yksi kuluvan kauden kehittyneimmistä pelaajista koko Korisliigassa – pitkä työ on saanut palkintonsa.

Laineen jatkosopimus on jo Vilppaan kuudes. Joukkueessa jatkavat myös Kivimäki, Juho Nenonen, Mikko Koivisto sekä juniorikaksikko Leevi-Matias Taimela ja Tuukka Juntunen. Vilppaan sopimustilanne ja etenkin jatkuvuus on poikkeuksellista: Nenonen aloittaa ensi syksynä kuudennen kautensa Vilppaassa, Kivimäki, Laine ja Nenonen viidennen.

Ilman jatkosopimusta ovat Henri Kantonen ja Teemu Rannikko. Kantoselle ulkomaan kentät alkavat olla realismia ja jalkamurtumasta toipuva Rannikko pohtii uransa jatkoa.

Riku Laine Vilppaassa 2016–2020

Peliaika:
2016–2017: 5.18
2017–2018: 8.48
2018–2019: 12.02
2019–2020: 16.42
Pisteet:
2016–2017: 1,1
2017–2018: 1,7
2018–2019: 3,7
2019–2020: 4,7
Levypallot:
2016–2017: 0,9
2017–2018: 1,4
2018–2019: 2,1
2019–2020: 2,9
Pelitilanneheittoprosentti:
2016–2017: 27,9%
2017–2018: 33,3%
2018–2019: 42,5%
2019–2020: 48,1%

Jätä kommentti