Kallis ratkaisu salolaisille

0
Salon puhdistamomaksu on ollut huomattavasti halvempaa kuin jätehuoltolautakunnan uusi tasataksa.

Salon kaupunki hävisi pitkään jatkuneen kiistan sako- ja umpivesikaivolietteiden hinnasta ja kuljettamisesta. Turun hallinto-oikeus hylkäsi kaikki valitukset.
Oikeus ei pitänyt Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan määräämiä maksuja jätelain vastaisina. Jos päätös jää voimaan, uudet maksut merkitsevät roimaa korotusta salolaisten asiakkaiden käsittelymaksuihin.

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päätti yli vuosi sitten, että sako- ja umpikaivolietteestä aletaan periä sama maksu kaikissa alueen 17 kunnassa. Salo vastusti tasataksaa alusta asti ja valitti päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen.
Salossa tasataksa merkitsee selvästi korkeampaa hintaa kuin tähän saakka liikelaitos Salon Veden perimä puhdistamomaksu.

Mistään pienistä korotuksista ei ole kyse, vaan hurjimmallaan lietetaksa nousee yksittäisillä asiakkailla useita satoja, jopa yli tuhat prosenttia. Korotus voi tarkoittaa satojen eurojen lisäkustannuksia yksittäiselle asiakkaalle.
Salolaisittain katsottuna ei yhtään lohduta tieto siitä, että joissakin yhteisen jätehuoltoalueen kunnissa tasataksa tarkoittaa käsittelymaksujen halpenemista.

Jätehuoltoyhteistyön tavoitteena pitää olla ympäristöystävällinen ja tehokas jätehuolto. Yhteistyön pitäisi olla myös kustannuksiltaan edullisempaa kuin yksittäisen kunnan omana toimintana.
Nyt uhkaavat lietemaksujen kovat korotukset eivät lisää luottamusta yhteistyöhön.
Tasataksan lisäksi hallinto-oikeus antoi ratkaisun myös lietteen kuljettamisesta ja hylkäsi Salon ja 12 muun kunnan valituksen. Jätehuoltolautakunnan päätös siirtymisestä kunnan järjestämään kuljetukseen on oikeuden mukaan lainmukainen.
Pysyvää ratkaisua haetaan vielä lietteen vastaanottoon Salon puhdistamolla. Jos sopimukseen ei päästä, lietteet joudutaan pahimmassa tapauksessa kuljettamaan Turkuun, vaikka ne voitaisiin hyvin käsitellä Salossa.

Jätä kommentti