Puolalaistuomarit pelkäävät, että EU-maa Puolassa ei pian ole enää jäljellä itsenäistä oikeuslaitosta – ”Hallitus haluaa otteen jokaisesta oikeuslaitoksen osasta”

0

Tammikuun lopussa joukko Krakovan kaupungin tuomareita ripusti toimistoihinsa julisteita Puolassa. Niissä vaadittiin Puolaan vapaata oikeuslaitosta.
Teko ei kuulosta radikaalilta tai ainakaan rikokselta EU-maassa. Teko johti kuitenkin julisteiden poistamiseen ja siihen, että asiasta tehtiin ilmoitus poliisille.
Julisteita liimanneiden joukossa oli krakovalaisen tuomarin ja tutkijan Katarzyna Gajda-Roszczynialskan kollegoita. Se on yksi syy, miksi krakovalainen tuomari on pukenut tuomarinviittansa päälle myös oikeussalin ulkopuolella ja osoittanut kaduilla mieltään muiden puolalaisten tuomareiden kanssa – vaikka hän ei sitä edes erityisesti haluaisi.
– Olen tuomari. Minun roolini yhteiskunnassa on istua ja valmistella päätöksiä laillisiin kysymyksiin. Mutta protestointi ja kansalaisaktivismi tuntuvat kuitenkin nyt ainoalta vaihtoehdolta. Jos en saa tehdä päätöksiä itsenäisesti, mitä jää jäljelle, hän sanoo.

Kriittiset tuomarit voidaan nyt erottaa

Puolaa hallitseva konservatiivinen Laki ja oikeus (PiS) -puolue on tehnyt viime vuosina lukuisia muutoksia maan oikeusjärjestelmään.
Uudistuksista viimeisin on ollut helmikuussa presidentin hyväksymä laki, joka mahdollistaa hallituksen tuomarinimityksiä kritisoiville erilaisia kurinpitotoimia, pahimmillaan jopa erottamisen. Samalla se kieltää tuomareilta mahdollisuuden osallistua poliittiseen toimintaan.
Muutosten pelätään ajavan Puolan oikeuslaitoksen itsenäisyyden alas. Tätä pelkäävät tuomareiden lisäksi muun muassa Puolan oppositio, EU ja kansalaisjärjestöt.
– Uskon, että hallituksen lopullisena tavoitteena on saada ote jokaisesta oikeuslaitoksen osasta, arvioi ihmisoikeuksia ja demokratiaa tukevan kansalaisjärjestö Helsinki For Human Rights Foundationin tutkija Marcin Wolny.
Viime vuoden alussa Puolan hallitus päätti uudistaa kansallisen tuomarineuvoston (KRS). Komissiolla on oikeus paitsi nimittää uudet tuomarit myös kohdistaa heihin kurinpitotoimenpiteitä.
Kritiikkiä ja huolia on herättänyt se, että komission nimeää Puolan hallitus eivätkä muut tuomarit. Tämän on pelätty johtavan poliittisiin nimityksiin ja kurinpitotoimiin.
– Kurinpitotoimet mahdollistavat ulkoisen painostuksen tuomareita kohtaan, mikä taas on uhka oikeuslaitoksen itsenäisyydelle, Gajda-Roszczynialska sanoo. Hänen mukaansa tuomareita voidaan uhata esimerkiksi nyt esimerkiksi tuomarin oikeuksien menettämisellä, jos nämä pyytävät lausuntoa esimerkiksi hallituksen lakialoitteista korkeimmalta oikeudelta.
Tästä on saatu jo esimakua. Helmikuussa KRS päätti jo esimerkiksi puolalaistuomari Pawel Juszczyszynin erottamisesta ja sakkojen antamisesta, koska tämä oli kritisoinut Puolan hallinnon tekemiä tuomarinimityksiä, uutisoi BBC.
Tämän lisäksi Puolassa on tehty muutoksia, joilla on pyritty lisäämään hallituksen nimeämien henkilöiden valtaa korkeimmassa oikeudessa. Yksi niistä oli päätös luoda korkeimpaan oikeuteen erillinen kurinpitojaosto. Sen jäsenet taas valitsee hallintoa lähellä oleva KRS.
Puolan hallinnon mukaan kaikkien muutosten tavoitteena on oikeuslaitoksen puhdistaminen ”kommunisteista”, oikeuspäätöksien tehostaminen ja korruption vähentäminen. Tuomari Gajda-Roszczynialska naurahtaa huvittuneesti hallituksen selitykselle asiasta.
– ”Puhdistuksen” tekee vaikeaksi se, että meillä ei ole kommunistituomareita. Noin 90 prosenttia tuomareista on 30-40-vuotiaita. Emme ole joko eläneet kommunismin aikana tai muista siitä juuri mitään, hän sanoo.

”Tuhansien ihmisten ammattikunta tahrataan”

Myös varsovalaistuomari Tomasz Trebicki on yksi tuomareista, joka on marssinut viime kuukausina kaduilla protestoimassa. Hän on hyvin huolissaan oikeuslaitoksen politisoinnista.
– Uskon, että tuomarit miettivät nyt kahdesti, jos heidän täytyy tehdä päätös poliittisesti vaikeasta asiasta. Uudet kurinpitotoimet mahdollistavat tuomareiden erottamisen ja kuulustelun tietyistä päätöksistä, hän sanoo.
Gajda-Roszczynialskan mukaan maan hallitus ei ole pyynnöistä huolimatta osallistunut dialogiin tuomareiden kanssa muutoksista keskustellakseen.
Sen sijaan media ja osa poliitikoista ovat hyökänneet aggressiivisesti tuomareita vastaan. Yksi esimerkki on Puolan valtiontelevisiossa esitetty Kasta-niminen televisio-ohjelma, jonka pääviestiksi voi tiivistää, että tuomarit ovat läpeensä korruptoituneita ja ahneita.
Ohjelmassa kerrotaan tuomareista, jotka ovat syyllistyneet esimerkiksi rattijuopumukseen tai näpistyksiin. Ohjelma on jatkoa julkiselle kampanjalle, jossa on rummutettu samaa viestiä jo pitkään esimerkiksi erilaisissa mainoksissa.
– Teot ovat totta kai tuomittavia, mutta nämä uutiset esitetään ilman kontekstia. Jokaisesta ammatista löytyy rikoksiin syyllistyneitä. Ohjelmassa tahrataan tuhansien ihmisten ammattikunta muutaman ihmisen perusteella, kertoo Trebicki.
Julkisuudessa on myös riepoteltu erään tuomarin tekemää makkaranäpistystä.
– Siinä on vain jätetty mainitsematta, että tuomari oli teon tehdessään jo eläkkeellä ja kärsi mielenterveysongelmista, Trebicki sanoo.
Osa lokakampanjoista on pystytty jäljittämään suoraan hallitukseen. Viime kesänä puolalaislehti paljasti, että oikeusministeriön työntekijä oli levittänyt vihapuhetta ja tekaistuja väitteitä tuomareista Twitterissä.
– Eräästä tuomarista levitettiin esimerkiksi valheellisia väitteitä siitä, että tällä olisi salasuhde, kertoo Gajda-Roszczynialska.
– Meihin kohdistuu nyt paljon vihaa. Se on yksilötasolla erittäin rankkaa.
Työntekijä erotettiin, mutta hallinnon virkamiehen käynnistämä vihakampanja tuntui kylmäävältä.

”Joidenkin oikeuksien arvon ymmärtää vasta, kun ne menettää”

Vaikka tammikuussa pidetty tuomareiden mielenosoitus keräsi kymmeniätuhansia osallistujia, niin Trebicki kuin Gajda-Roszczynialska arvioivat, että tavalliset puolalaiset eivät vielä ymmärrä lakien vaikutusta, vaan ne tuntuvat abstrakteilta asioilta.
– Tätä on vaikea sanoa ääneen, mutta me olemme jälkikommunistinen maa. Minusta emme ole löytäneet yhteistä käsitystä siitä, mitä laki ja vapaana kansalaisena oleminen tarkoittavat. Kaikki kansalaiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä, mitä vapaa oikeuslaitos tarkoittaa, Gajda-Roszczynialska sanoo.
Siksi puolalaiset tuomarit ovat mielenosoittamisen lisäksi kiertäneet kertomassa ympäri Puolaa, mitä lakimuutokset voivat kansalaisille tarkoittaa.
– Olen yrittänyt selittää asiaa niin, että kuvittele, jos poikasi kolaroi esimerkiksi ministerin kanssa, ja kolari on ministerin syy. Ja tuomari, joka sinut tuomitsee, on hallituspuolueen virkaan valitsema ja ministerin ystävä. Voisitko luottaa, että tuomari tekee täysin puolueettoman päätöksen, kysyy varsovalaistuomari Trebicki.
Myös tutkija Wolny arvioi, että syynä suuren julkisen vastustuksen puutteelle on se, että lakien yhteyttä omaan arkielämään ei ymmärretä.
– Joidenkin oikeuksien arvon ymmärtää vasta, kun ne menettää. Esimerkiksi silloin, jos häviät oikeusjutun, koska tuomari oli puolueellinen, tai kun joudut pelkäämään mielipiteesi sanomista.
Oikeuslaitoksen puolustamista on vaikeuttanut myös valtapuolueen suosio ja ylivalta mediassa. PiS on korottanut viime vuosina muun muassa minimipalkkaa ja lapsilisiä, mikä on lisännyt puolueen kannatusta etenkin kaukana suurkaupunkien ympyröistä.
Myös puolalaisiin tuomareihin kohdistuvilla vihakampanjoilla on ollut vaikutusta. Puolassa tehdyissä kyselyissä yleisön arvostus tuomarin ammattia kohtaan on laskenut.

Osa pelkää jopa Puolan EU-eroa

EU:lle Puolan toimista on tullut riippakivi, ja unioni on ärähtänyt Puolalle toistuvasti viime vuosina. Tammikuussa EU-komissio pyysi Euroopan unionin tuomioistuinta hajottamaan Puolan korkeimman oikeuden elimen, joka päättää kurinpitotoimista tuomareita vastaan, uutiskanava Al Jazeera kertoi. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun myös Puolan oma korkein oikeus oli linjannut, että elin ei ole itsenäinen.
Puolan hallitus on vastustanut asiaa, ja vielä on epäselvää, mitä se aikoo asiassa tehdä.
EU:n ja Puolan hallinnon kiristyneet välit ovat nostaneet spekulaatioita, että Puola voisi toimiensa vuoksi jopa joutua lähtemään EU:sta. Näin on arvioinut muun muassa Puolan korkein oikeus kannanotossaan, uutisoi BBC.
Tutkija Wolnyn mukaan EU:n tuomioistuimella on yhä mahdollisuuksia vaikuttaa Puolaan. Hän ei kuitenkaan halua ehdottaa mitään suoria toimenpiteitä EU:lle.
– Yksi mahdollinen vaihtoehto olisi jäädyttää erilaiset tuet Puolalle. Se saattaisi toimia. Sitten taas isänmaallisena, tavallisena puolalaisena ajattelen, että se vahingoittaisi esimerkiksi maaseudun elinoloja, hän sanoo.
Krakovalaistuomari Gajda-Roszczynialska pitää taas tärkeänä, että EU pysyy tiukkana ja puolustaa oikeusvaltiota EU-tuomioistuimen kautta. Hän muistuttaa, että EU:n oikeusjärjestelmän yhtenäisyyden vuoksi yhden maan ongelmat voivat heijastua koko unioniin.
– Me emme ole vain puolalaisia, vaan myös eurooppalaisia tuomareita. Kyse ei ole vain jokaisen jäsenmaan omasta asiasta, vaan se koskee koko EU:ta. Jos Puola ja Unkari luisuvat pois oikeusvaltiosta, se voi johtaa laajempaan dominoefektiin ja kriisiin EU:n sisällä.

https://www.bbc.com/news/world-europe-51370907
https://www.aljazeera.com/news/2020/01/eu-seeks-suspend-chamber-disciplining-polish-judges-200114195830347.html
https://www.bbc.com/news/world-europe-50828516

STT

Kuvat: