Salonjoen tulvatilanne talven pahin – jokirannan kevyen liikenteen väylät suljettu

1
Rautatiesillan alla vettä on runsaasti.

Salonjoen rannan kevyen liikenteen väylät riippusillalta rautatiesillalle on suljettu liikenteeltä. Yöllä puhaltanut Dennis-myrsky nosti Salonjoen pintaa niin paljon, että vesi tulvi väylille.

Varsinais-Suomen ely-keskuksesta kerrotaan, että tulvatilanne on talven pahin. Vettä satoi sunnuntaina ja maanantaina yöllä jopa 30–40 millimetriä entuudestaan umpimärkään maahan.
Uskelanjoen virtaama nousi maanantaina aamulla yli 20 kuutioon sekunnissa. Se on suurin lukema vuoden 1980 jälkeen.

Erikoisammattimies Pertti Alanto Salon kaupungin liikenneväylien kunnossapidosta arvioi väylien pysyvän suljettuina koko maanantain. Kun vesi laskee nähdään, joudutaanko väylille tekemään pintakorjauksia.

Karjaskylänkatu Mahtinaisentien alikulkusillan kohdalta on myös suljettu. Alikulussa on vettä, mutta veden pinta on laskusuunnassa.

Vesi nousi jälleen myös Vuohensaarentielle, joka on poikki. Lisäksi tielle patoutui runsaasti ruokoa, jota poistetaan kaivinkoneella. Alanto arveli, että meressä aiemmin ollut ohut jää on katkonut ruokoa, joka nyt kasautui rantaan.

Sunnuntai-iltana liikenteeltä suljettu Kivilinnantie Perniössä ja maanantaiyönä suljettu Heinäsuontien Raatalan ja Vaskion väliltä on avattu liikenteelle.

Salossa Horninkadulla ja Oskarinkadulla tarvittiin pelastuslaitosta pumppaamaan vettä pois rakennusten kellareista. Pumppausta jatketaan taloyhtiöiden omin voimin.

Päivystävä palomestari Jukka Marjunen kertoo, että Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella on ollut myrskyn takia noin 50 tehtävää. Se on vähemmän kuin viikko sitten Elina-myrskyn jäljiltä.

Juttua on päivitetty tulvatilanteen osalta klo 14.18.

Z.Z.Zalolainen

Eihän tuo ole mitään jos pyörätiet vähän huuhtoutuvat. Pitää veden nousta vielä monta metriä että kaduille asti tulee. Paitsi Vuohensaarentiellä.