Somero-body vastasyntyneille – kaupunki etsii vielä hyvää slogania

1

Someron kaupunki aikoo jakaa kaikille tänä vuonna syntyville vauvoille Somero-aiheisen bodyn.

Kaupungin elinkeinoasiantuntija Tanja Uusitalo kertoo, että bodyjen jakamisesta vastasyntyneille somerolaisille vauvoille tehdään perinne, mikäli idea saa hyvän vastaanoton.

– Haaveena on jalostaa ajatusta edelleen. Voisimme tehdä myöhemmin Somero-äitiyspakkauksen, mikäli paikalliset yrittäjät saadaan mukaan, Uusitalo toteaa.

Someron kaupunki aikoo saada ensimmäiset Somero-bodyt jakoon kohtuullisen nopeasti, mutta bodyjen tekstiin kaivataan myös asukkaiden apua.

– Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia bodyyn laitettavasta sloganista. Kaipaamme nimenomaan iskulauseita, jotka henkivät Someroa ja somerolaisuutta, Uusitalo huomauttaa.

Kaupungin henkilökunnan piirissä on kehitelty keskustelun avaukseksi ehdotukset made in Somero, täyrelline somerolaine ja ihan uus somerolaine. Kaupungin Facebook-sivuilla on jo esitetty muun muassa sloganeita ainutlaatune somerolaine, aito somerolaine, somerolaiseks syntyny sekä söpö ja somerolaine.

– Tarkistamme sloganeiden murreasun vielä ennen painatusta. Esimerkiksi ”täyrelline somerolaine” on saamamme palautteen mukaan väärin, Uusitalo huomauttaa.

Pätting

Joka päivä Somerompi