Syksy toi nousun kaikille toimialoille Salossa – Töihin Saloon -kampanja haalii väkeä töihin ja asumaan

4
Yritysten suhdannekuva näyttää Salossa hyvältä, mutta väestöhaaste mietityttää. Yrityssalo suunnittelee aloittavansa kampanjan, jolla houkutellaan Saloon uutta työvoimaa. Suhdannekatsausta seuraamassa Lounaismaan Osuuspankin toimitusjohtaja Jouni Hautala, Yrityssalon toimitusjohtaja Jyrki Moilanen, Yrityssalon yritysneuvoja Tommi Virtanen ja Yrityssalon kehittämispäällikkö Maija Pirvola. Kuva: SSS/Jukka Vaso

Viime vuoden syyskesä oli salolaisyrityksissä kasvun aikaa.

Yritysten liikevaihdot kasvoivat kaikilla toimialoilla heinä–syyskuussa verrattuna edellisvuoden kolmanteen neljännekseen. Yhteenlaskettu liikevaihdon muutos oli vajaat kahdeksan prosenttia plussalla.

– En osaa yhtä yksittäistä selitystä kehitykselle antaa, sanoo suhdanneaineistoa analysoinut yritysneuvoja Tommi Virtanen Yrityssalosta.

Tarkastelujaksolle osuu esimerkiksi Valmet Automotiven akkutehtaan toiminnan aloitus, mikä saattaa omalta osaltaan selittää kehitystä. Matkailulle syyskesä on hyvää aikaa, ja viime vuosi oli Suomessa myös ennätysvuosi ulkomaisten matkailijoiden määrässä.

Suhdannetiedot perustuvat Yrityssalon Tilastokeskukselta hankkimaan suhdannekatsaukseen. Aineistossa on mukana noin 4 600 salolaisyritystä. Määrä vastaa Salon kotipaikakseen ilmoittamia yrityksiä.

Pääaineistona on Tilastokeskuksen käyttämä kuukausittain päivittyvä veroaineisto. Mukaan poimitaan yritykset, joilla on kunakin kuukautena liikevaihtoa. Henkilöstömäärän kehitystä arvioidaan yritysten maksamien palkkasummien perusteella.

Salossa toimialoista suurin on teollisuus, jonka sisällä suurin on metalliteollisuus. Suhdanneaineistossa metalliteollisuus on yhdessä meriteollisuuden kanssa.

Metalli- ja meriteollisuuden liikevaihto kasvoi heinä–syyskuussa 7,8 prosenttia ja henkilöstömäärä kolme prosenttia. Liikevaihdon yhteenlaskettu arvo oli 262 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 1 456.

Teollisuuden tilanteen tuntevaLeino Groupin toimitusjohtajaja Salon kauppakamariosaston puheenjohtaja Liisa Leino arvioi, että etenkin kotimarkkinoilla toimivat yritykset ovat hyötyneet Varsinais-Suomen hyvästä vireestä.

– Telakan ja Uudenkaupungin hyvä kehitys toki heijastuvat tännekin moniin yrityksiin, sanoo Leino.

Myös Salon toiseksi suurin toimiala kauppa virkosi jälleen syyskesällä.

Vuoden toisella neljänneksellä kaupan toimialan liikevaihto kääntyi ensimmäistä kertaa pariin vuoteen miinusuralle, mutta kolmannella neljänneksellä plussaa kertyi vajaat neljä prosenttia. Kaupan yhteenlaskettu liikevaihto oli 776 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2 085.

Suurin muutos nähtiin kolmannella neljänneksellä ICT-alalla, jonka liikevaihto nousi 21 prosenttia. ICT-alalla liikevaihdon muutokset ovat olleet viime vuosina suuria, ja edellisvuonna samaan aikaan alan suhdannekehitys oli yli 20 prosenttia pakkasella.

– Rakennemuutoksesta toipuminen on edelleen käynnissä, sanoo Virtanen.

Salolaisyritysten heinä–syyskuu:

Liikevaihdon vuosimuutos

Rakentaminen + 4,0 %

Liikenne + 7,5 %

Muu valmistus + 1,5 %

Matkailu + 7,6 %

Kauppa + 3,8 %

Metalli- ja meriteollisuus + 7,8 %

ICT + 21,0 %

Maatalous ja elintarviketeollisuus + 9,9 %

Kaikki yritykset yhteensä + 7,7 %

Henkilöstömäärän vuosimuutos

Rakentaminen – 0,3 %

Liikenne + 5,8 %

Muu valmistus – 0,2 %

Matkailu + 1,0 %

Kauppa + 0,2 %

Metalli- ja meriteollisuus + 3,0 %

ICT + 0,3 %

Maatalous ja elintarviketeollisuus – 1,1 %

Kaikki yritykset yhteensä + 2,3 %

 

Töihin Saloon -kampanja haalii väkeä töihin ja asumaan

Yrityssalo suunnittelee aloittavansa kampanjan, jolla houkutellaan Saloon työvoimaa.

Ensivaiheessa kampanja liittyy metalliteollisuuteen. Hyvässä kasvuvireessä oleva ala on jo pidempään kärsinyt työvoimapulasta. Salon kaupunki puolestaan on menettänyt viime vuosina asukkaita.

Millaisella formaatilla Saloa ryhdytään markkinoimaan, on vielä salaisuus.

– On ennenaikaista paljastaa kampanjan sisältöä, sanoo Yrityssalon toimitusjohtaja Jyrki Moilanen. Hän kertoo, että kampanjaa tekemässä on myös ulkopuolinen mainostoimisto.

Töihin Saloon -kampanjaa esitellään yrityksille ensi viikon tiistaina pidettävässä Teollisuusfoorumissa. Nyt viidettä kertaa järjestettävän tapahtuman teemoina ovat kasvu ja työvoiman saatavuus. Tilaisuudessa esitellään esimerkiksi yritysten mahdollisuuksia palkata työvoimaa ulkomailta. Ohjelmassa ovat jälleen myös yritysten minimessut ja rekrytapahtuma.

Teollisuusfoorumi 11.2. klo 13 alkaen Astrum-Keskus

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Marco
3 vuotta sitten

Mihinkäs kouluihin heidät tungetaan.

Tiltu
3 vuotta sitten
Reply to  Marco

Täytyy varmaan palkata konsultti sitä pohtimaan.

Marco
3 vuotta sitten
Reply to  Tiltu

Tiltulle kuuluisi paikka kaupunginjohdossa.

Veronmaksaja
3 vuotta sitten

Tässä yhteydessä olisi jo työvoiman haalimisen yhteydessä pohdittava myös, minne muuttajat houkutellaan asumaan. Koulupolitiikan pitäsi tukea näitä suunnitelmia.

Somerolaisten kaukonäköisyyttä oli, etteivät liittyneet aikoinaan Suur-Saloon. heidän olisi käynyt kuten Perniön keskustan. 30 vuotta sitten ikääntyvät ihmiset muuttivat Perniön keskustaan palveluiden lähelle. Nyt sinne ei enää pysähdytä, vaan muutetaan suoraan Salon keskustaan.

Kaupunkimme keskustaan muuttaa nyt eläkeikäisiä. Mikä on tilanne 20 vuoden kuluttua? Asunnot ovat tyhjentyneet ja palvelut loppuneet. Minne sijoittuvat tulevat lapsiperheet? Ovatko kaikkitietävät konsultit ottaneet tämän huomioon suunnitelmissaan? Vaikuttaa ehkä myös työikäisten muuttosuunnitelmiin.