Töihin Saloon -kampanja tähtää alussa metallialan ammattilaisiin

4
Yrityssalo käynnistelee Töihin Saloon -kampanjaansa ensi tiistain Teollisuusfoorumi 2020 -tapahtumassa. Alussa kampanjassa aiotaan hakea seudulle lisää ammattitaitoisia metallialan työntekijöitä.

Yrityssalo käynnistää Töihin Saloon -kampanjan, jonka nimi kertoo oleellisen. Kampanja aiotaan aloittaa metallialan osaajien rekrytoinnilla Salon seudun yrityksiin.

– Metallialan yritykset voisivat palkata välittömästi useita kymmeniä ammattitaitoisia työntekijöitä, pitkällä tähtäimellä vielä enemmän, sanoo Yrityssalon toimitusjohtaja Jyrki Moilanen .

Kampanjaa käynnistellään tiistaina Salon IoT Campuksella järjestettävässä Teollisuusfoorumi 2020 -tapahtumassa, jossa teemana on nimen omaan työvoiman saatavuus ja kasvu.

– Kerromme tapahtumassa kampanjasta firmoille ja tarkoitus on saada yrityksiä mukaan kampanjaan. Yritysten etsintää jatketaan myöhemminkin. 18. päivä helmikuuta pidämme tarkemman infon Töihin Saloon -kampanjasta kiinnostuneille yrityksille, Moilanen sanoo.

Moilasen mukaan kampanjan käytännön toimia räätälöidään yhdessä yritysten kanssa, jotta siitä tulisi niille mielekäs ja käytännössä toimiva.

Teollisuusfoorumissa kampanjasta kertoo sen toteuttajaksi valittu mainostoimisto Myynninmaailma Oy, jolla on toimipisteitä Oulussa, Tampereella ja Seinäjoella.

– Toteuttaja valittiin useista tarjokkaista. Myynninmaailmalla on kokemusta vastaavista rekrykampanjoista, Moilanen sanoo.

Kampanja käynnistyy, kun mukaan on saatu tarpeeksi yrityksiä. Kampanja kestää ainakin puoli vuotta.

– Kampanjamateriaalia voidaan myös hyödyntää seuraavassa kampanjassa, Moilanen sanoo.

Töihin Saloon -kampanjan tähtäin on nimen omaan työntekijöiden rekrytoinnissa, mutta se komppaa Moilasen mukaan varsin hyvin linjassa Salon kaupungin tänä keväänä aloitteleman asukashankintakampanjoinnin kanssa.

– Tokihan tavoitteet puhaltavat samaan hiileen. Yrityssalo toimii ratkaistakseen työvoiman saatavuuspulaa, mutta samalla sitä kautta voi Salon väestökehitysongelmakin helpottua, sanoo Moilanen.

Salon seudun metallialan yrityksissä on vuosia harmiteltu ammattitaitoisen työvoiman saatavuusongelmista. Moilasen mukaan metallialan työvoimapula ei ole yksin Salon vaan koko Suomen, jopa koko Euroopan ongelma.

Siksi kampanjointi ei rajoitu vain Suomeen vaan se ulottuu myös Itämeren eteläpuolelle, muun muassa Puolaan.

– Metallialan imago ei vastaa nykytodellisuutta, siksi nuoret eivät ilmeisesti hakeudu alalle. Metallialan imago taitaa yhä olla sellainen, että likaisessa, meluisassa ympäristössä tehdään raskasta ruumiillista työtä, kipinät ja sulan metallin roiskeet lentelevät savuisessa tehdashallissa… Kun todellisuudessa hyvinkin siisteissä sisätiloissa tehdään ohjelmointityötä CNC-työstökoneilla, Moilanen sanoo.

Takarivin kaveri

Aloitan oman ”Mieti uudestaan” -vastakampanjan.

Terveiset päättäjille! 🙂

Tarkkailija A

No niinpä! 😀

Kyllä kaikkien tiedossa on, että työpaikat nykymaailmassa saattavat kadota silmänräpäyksessä, jos kvartaalitalous näyttää suuntautuvan alaspäin.

Miksi muuttaa, jos työpaikka ei elätä tai työpaikan oletettu elinikä on vain muutaman vuoden? Tarjoaako Salo tällä hetkellä edullisia ja heti muuttovalmiita vuokra-asuntoja? Jos tarjotut työpaikat ovat vain väliaikaisia, niin onko alueella muita vetovoimatekijöitä?

Ja jos huonosti käy ja ko. firmat katoavat (vrt. Uudenkaupungin laajat rekrytoinnit autotehtaalle ja heti perään toteutetut yt:t), niin minne menee taas se suuri työttömien joukko? Eikä tämä ole vain Salon ongelma, vaan koskee koko Suomea.

Tarkkailija A

Tulinpa katsoneeksi avoimia työpaikkoja Salossa. Metallialan työpaikat ovat enimmäkseen henkilöstövuokrausyritysten ilmoituksia. Kaupan alan työpaikat ovat osa-aikaisia, osa vain muutaman tunnin viikossa.

Lääkäreistä tuntuu olevan pulaa, mutta niihin tuskin perusjamppa pystyy kouluttautumaan hetkessä päteväksi. Ja kesätyöntekijöitähän tarvitaan aina. Mutta miksi kukaan noihin ilmoituksiin vastannut muuttaisi Saloon pysyvästi?

erkki peltonen

Vastaus tarkkailijalle lääri pulasta.Katsoin eilen Santikon ohjelmaa , ei vanhenemiten hyvältä näytä kun ei edes eduskunta toimi perutuslain mukaan, puhuu vain palkasajista. Kyllä lääkäreitä on vaikka toisille jakaa, mutta se taso mikä lääreistä on avun saalle tärkein, moni lääkäri antaa samasta oireesta
eri vastauksen, joten kannattaa käydä samasta oireesta kahdella läärillä.
Nim S-orpo.