Turun telakan menestys ei heijastu Saloon saakka

2
Kuva: TS-arkisto/Timo Jakonen

Turun telakan aluetaloudelliset vaikutukset ulottuvat tuoreen tutkimuksen mukaan koko maahan. Esimerkiksi kolme neljäsosaa sen suorista toimittajayrityksistä on kotimaisia.
Maakunnassa telakan voimakkain vaikutus keskittyy Turkuun ja sen rajanaapurikuntiin. Saloon menestys heijastuu vain vähän.
Tuoreen selvityksen mukaan Meyerin telakalla on yli 900 kotimaista alihankkijaa. Salon seutukunnassa eli Salosta ja Somerolta yrityksiä on alle 20, ja niiden toimitusten arvo on muutamia satojatuhansia euroja.
Kaikkiaan kotimaisten alihankkijoiden toimitusten rahallinen arvo oli vuonna 2018 lähes 640 miljoonaa euroa.

Salolaisten osuus Meyer Turku Oy:n henkilökunnassa on prosentin luokkaa. Se tarkoittaa pariakymmentä työntekijää. Suunnilleen yhtä moni lähtee telakalle Paimiosta.
Kun mukaan lasketaan tytäryhtiöiden henkilökunta, päästään noin 50 salolaisen.
Kaikkiaan yhtiöllä on työntekijöitä vajaat 2 200. Heistä puolet on turkulaisia. Neljäsosa asuu naapurikunnissa Kaarinassa, Liedossa, Raisiossa ja Naantalissa.
Lähes kaikki Meyer Turku Oy:n palkolliset asuvat Varsinais-Suomessa.

Telakan ja sen suorien toimittajayritysten telakan tuotantoon liittyvä yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2018 noin 1,9 miljardia euroa. Vuodesta 2016 kasvua oli 46 prosenttia.
Telakalle tehtyjen toimitusten arvo on lähes kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Vuonna 2018 niiden arvo oli noin 933 miljoonaa euroa. Ulkomaisten toimitusten arvo kasvoi kotimaisia enemmän.
Meyer Turku on Varsinais-Suomen neljänneksi suurin työnantaja Turun kaupungin, Turun yliopiston ja Valmet Automotiven jälkeen ja toiseksi suurin teollisuustyönantaja.

Tutkimuksen on tehnyt Turun yliopiston Brahea-keskus. Sen ovat tilanneet Turun kaupunki ja Meyer Turku.
Vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2017. Salolaisten määrä telakalla tai telakan menestyksen heijastusvaikutukset Salon seudulle ovat ennallaan.

2
Jätä kommentti

2 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
2 Comment authors
Tarmo

Palkka mitä telakka maksaa normaalille työntekijäasemassa olevalle henkilölle on sen verran pieni ettei Salosta kannata lähteä ajamaan päivittäin yli 70km yhteen suuntaan vaikka töitä olisi paljon. Turussa ja lähikunnissa asuvilla eri tilanne.

Pendelöijä

Niinnoh. Itse ajan.
Mieluummin kuin istun kotona.
Eikös työssäkäyntialue ole enemmän kuin tuo 70km suuntaansa? Ei sillä että työkkärin kautta olisin koskaan töitä saanut