Antoiko Biden jo tyrmäysiskun Sandersille? Ex-varapresidentti otti voiton huipputärkeässä Michiganissa ja kolmessa muussa osavaltiossa

0

Yhdysvaltain entinen varapresidentti Joe Biden on nousemassa yhä lähemmäs demokraattipuolueen presidenttiehdokkuutta. Yhdysvaltalaismediat kertovat ennusteissaan, että Biden voittaa esivaalit Mississippin, Missourin, Michiganin sekä Idahon osavaltioissa.
Michiganin tulos on se suuri uutinen, joka saattaa osoittautua ratkaisevaksi iskuksi Bidenin vastustajan, senaattori Bernie Sandersin kampanjalle.
Tiistaina paikallista aikaa äänestettiin yhteensä kuudessa osavaltiossa, joista eniten puoluekokousedustajia on jaossa juuri Michiganissa. Vaalipäivää on kutsuttu ”supertiistai kakkoseksi”, ja sen odotettiin jo ennakolta vahvistavan Bidenin asemaa esivaalikilvan kärjessä.
Washingtonin ja Pohjois-Dakotan tuloksia odotettiin keskiviikkoaamuna Suomen aikaa edelleen.

Neljän vuoden takainen ihme ei toistunut

Michigania pidettiin Sandersin suurimpana toivona. Vasemmistolainen senaattori oli laittanut lähes kaikki paukkunsa osavaltioon, jossa hän voitti vuoden 2016 esivaaleissa vaikka oli ollut gallupeissa selvästi jäljessä Hillary Clintonia. Sanders oli itsekin myöntänyt, että Michiganissa voittaminen olisi erittäin tärkeää hänelle.
Tällä kertaa vuoden 2016 ihme Michiganissa ei kuitenkaan toistunut. Kun lähes kaikki äänet oli laskettu, Biden oli saamassa 53 prosenttia Michiganin äänistä Sandersin jäädessä 36 prosenttiin.
Osasyy tulokseen on Bidenin huima suosio afroamerikkalaisten keskuudessa, jota Clintonilla ei ollut. Autoteollisuudestaan tunnetussa Michiganissa on paljon sekä afroamerikkalaisia että maltillisia demokraatteja, jotka ovat Bidenille suotuisia väestöryhmiä.
Biden sai taakseen myös enemmistön ammattiliittojen jäsenistä ja valkoisista duunareista. Nämä väestöryhmät olivat nihkeitä Clintonia kohtaan ja auttoivat Donald Trumpin voittoon vuoden 2016 vaaleissa, joten Bidenin menestys saattaa tietää hänelle hyvää marraskuun vaaleja ajatellen.
Bidenin suosio afroamerikkalaisten äänestäjien keskuudessa tuli esille myös syvän etelän Mississippissä: ABC:n ovensuukyselyn mukaan Mississippissä 86 prosenttia afroamerikkalaisista äänesti Bidenia. Osavaltion demokraattiäänestäjistä lähes kaksi kolmasosaa on afroamerikkalaisia.

Sandersin tie ehdokkuuteen käymässä vaikeaksi

Demokraattien presidenttiehdokaskisa kaventui Bidenin ja Sandersin väliseksi taistoksi viime viikolla supertiistain jälkeen. Muut vakavasti otettavat ehdokkaat, senaattori Elizabeth Warren ja miljardööri Michael Bloomberg jättäytyivät pois kisasta.
Biden nousi Sandersin ohi vaalikilvan johtoon, kun hän voitti kymmenen supertiistain 14 osavaltiosta. Supertiistain jälkeen Biden on noussut valtakunnallisissa gallupeissa selvästi Sandersin edelle oltuaan vielä pari viikkoa sitten tätä tuntuvasti jäljessä. Entiselle varapresidentille on myös tulvinut tukea monilta esivaalikilvasta jättäytyneiltä ehdokkailta sekä muilta huomattavilta demokraateilta. Vaali-illan aikana hänen tukijakseen ilmoittautui presidenttikilvasta viime kuussa jättäytynyt Andrew Yang, joka sanoi CNN:n lähetyksessä että Bidenin ehdokkuus on nyt vääjäämätön.
Michiganin tappion myötä Sandersin tie presidenttiehdokkuuteen alkaa käydä lähes mahdottomaksi. Tulevina viikkoina esivaalit käydään muun muassa Floridassa ja Georgiassa, joissa on jaossa paljon puoluekokousedustajia, ja jotka ovat Bidenille vahvoja osavaltioita.

Biden puhutteli jo Sandersin tukijoita

Bidenin erinomainen tilanne heijastui puheesta, jonka hän piti Philadelphiassa kouralliselle tukijoitaan. Hän oli joutunut perumaan Clevelandiin kaavaillun suuren vaalitilaisuutensa koronaviruksen takia.
Sävyltään rauhallisessa puheessa Biden vaikutti jo kosiskelevan Sandersin äänestäjiä ja sanoi, että hänellä ja Sandersilla on yhteinen päämäärä.
– Haluan kiittää Bernie Sandersia ja hänen kannattajiaan heidän loppumattomasta energiastaan ja intohimostaan. Yhdessä me voitamme Donald Trumpin. Me tuomme tämän maan takaisin yhteen, Biden sanoi.
Sanders puolestaan päätti olla pitämättä lainkaan puhetta vaali-iltana.

https://edition.cnn.com/politics/live-news/march-10-2020-primary-results/index.html

STT

Kuvat: