”Hyvin rauhallinen viikonloppu” – koronaepidemia ei näy vielä Tyksissä

0

Tyksissä todettiin viikonlopun aikana alle kymmenen uutta koronavirustartuntaa.

Lauantaina tartuntoja todennettiin viisi. Sunnuntain lukua ei ole vielä julkistettu, mutta johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kertoo sen olevan pienempi kuin aiempina päivinä. Perjantaina tapauksia todennettiin kuusi.

– Viikonloppu oli hyvin rauhallinen meillä. Yhtään koronapotilasta ei ole sairaalahoidossa, sanoo Pietilä.

Pietilä kertoo, että kaikki Tyksissä todennetut tapaukset pystytään edelleen jäljittämään. Ne ovat ulkomailla matkustaneilla ja heidän lähipiirillään. Yhtään sellaista positiivista testitulosta, jonka taustaa ei voitaisi päätellä, ei ole vielä Varsinais-Suomessa todettu.

Tyksissä tehdään päivittäin yli viisikymmentä koronatestiä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaisesti. Näytteitä on otettu ihmisiltä, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita tai he kuuluvat riskiryhmiin.

Sairaanhoitopiirin alueella todennettujen tartuntojen kokonaismäärä on tällä hetkellä 33. Pietilä pitää todennäköisenä, että tautitapauksia on tällä hetkellä enemmän kuin virallinen sairastuneiden määrä on. Hyvin suuri tautitapausten määrä tarkoittaisi kuitenkin myös vaikeiden tapausten määrän kasvua, mikä näkyisi myös Tyksiin hakeutuneiden testituloksissa.

Tyksin alueella eletään nyt epidemiaa edeltävää ykkösvaihetta. Kakkosvaiheessa koronavirus laajenee epidemiaksi, eikä tartuntaketjuja pystytä enää jäljittämään. Milloin Varsinais-Suomessa siirrytään tähän vaiheeseen?

– Sitä on vaikea arvioida, mutta kyllä se varmaan lähiviikkoina tapahtuu tai mahdollisesti jo aikaisemminkin, sanoo Pietilä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedotti maanantaina, että koko Suomessa on nyt todettu 700 laboratoriovarmistettua koronaviruksen aiheuttamaa tautitapausta. Suurin osa tapauksista on ollut lieviä. Sairaalahoitoa vaativia potilaita on tällä hetkellä 50, joista 13 on tehohoidossa. Eniten tapauksia on Uudellamaalla.
– Suomessa varaudutaan laajempaan epidemiaan. Epidemia tulee todennäköisesti etenemään eri tahdissa eri puolilla maata, THL:n tiedotteessa todetaan.

THL on jo aiemmin arvioinut, että koronavirustartunnan saa epidemian aikana 1,1–3,2 miljoonaa suomalaista. Menehtyneiden määräksi arvioidaan 540–3200. Riski sairastua vakavasti kasvaa korkean iän ja perussairauksien myötä.

Koska terveydenhuoltojärjestelmä pystyy hoitamaan vain rajallisen määrän vakavasti sairastuneita kerrallaan, epidemian vauhtia pyritään hidastamaan erilaisin rajoituksin.
THL arvioi viime viikolla, että epidemian huippu saavutetaan aikaisintaan toukokuun puolivälissä. Aiempi arvio ennakoi huipun osuvan huhtikuun puoliväliin, mutta tämä arvioi tehtiin ennen rajoitustoimia.

 

Muookkaus ma 23.3.2020: lisätty THL:n tiedot sairastuneiden kokonaismäärästä.

Jätä kommentti