
Tie kiertää Lahnajärven taakse, sitten löytyy oikea numero. Omakotitalo on rinteessä järven yllä, ja talon sivulta kuuluu haukunta. Kolme koiraa ovat huomanneet vieraat.
Neljäs koira on sisällä vastassa yhdessä Heli Mäenpään kanssa. Se lähestyy vieraita hieman varovasti, mutta hyvin ystävällisesti. Ihmisiltä saatu huomio on sille vielä uutta, niin kuin pehmeät ja lämpimät nukkumapaikatkin.
Lucky syntyi Venäjällä, menetti pentuna toisen silmänsä ja joutui viettämään kahdeksan vuotta svetogorskilaisella koiratarhalla ketjussa tai häkissä. Lucky tarkoittaa onnekasta, ja onni kohtasi sitä helmikuussa, kun siitä tuli Mäenpään neljäs koira.
– Olen ollut aina hulluna koiriin, hän sanoo.
– Kun 15-vuotias dalmatialaiseni kuoli vuonna 2012, päätin etten enää ota kasvattajalta pentua, sillä maailma on täynnä kodittomia koiria.
Ensimmäinen pelastettava, koditon Leika Pietarista, tuli vastaan Facebookissa. Sitten Mäenpää kuuli Bambista, joka oli huonossa kunnossa jäätyään auton alle Romaniassa.

Aluksi Heli Mäenpää asui Leikan ja Bambin kanssa Helsingin Kalliossa.
– Haaveilin, että joskus minulla on valtava koiralauma, hän sanoo.
Koirien lisäys vaati kuitenkin sopivampaa ympäristöä. Ajatus maalle muutosta oli alkanut kypsyä, kun Mäenpää oli hankkinut kesämökin Karjalohjalta ja viihtyi hyvin siellä.
Työn vuoksi hän etsi taloa korkeintaan tunnin ja vartin päästä Helsingistä. Ensin hän etsi Lohjan ympäristöstä, sitten laajensi aluetta Salon suuntaan.
– Vaatimuksena oli, että tontille mahtuu rakentamaan koira-aitauksia, ja naapurit ovat niin kaukana, etteivät he häiriinny haukkumisesta.
Itse talolta hän toivoi, että se ei olisi mikään loputon kunnostusprojekti.
– Taloon olisi helppoa tehdä remontti, ja se olisi sitten valmis.
Sopiva paikka löytyi Lahnajärveltä. Helsinkiin ajaa tunnissa, ja sinne Mäenpää kulkee kaksi, kolme kertaa viikossa. Suuri osa työstä hoituu etänä. Hän tekee yrittäjänä monenlaisia töitä.
– Olen valokuva-alan asiantuntija, sekä valokuvataiteen että kaupallisen kuvan. Olen tuottaja, galleristi ja luennoitsija ja autan luovan työn tekijöitä tekemään itsensä näkyväksi. Opetan muun muassa Aalto-yliopistossa ja täällä Salossa Muurlan opistossa. Teen markkinointia ja brändäystä myös yrityksille.

Luovalla alalla toimivana itsensä työllistäjänä Mäenpää pitää itseään tyypillisenä nykyajan maallemuuttajana. Muutto ei hänelle tarkoita siteiden katkaisua kaupunkiin.
– Olen yhä mielestäni myös helsinkiläinen. Ystävät, sosiaalinen elämä ja taide pitävät minua kiinni siellä.
Mäenpään mielestä maaseutu–kaupunki-vastakkainasettelusta pitäisi päästä. Parempi olisi etsiä yhteisiä tekijöitä ja yhteistyötä. Hän on perustanut kahden muun naisen kanssa Citymaalaiset-työryhmän.
– Löysimme termin ilmiölle, joka on ollut olemassa pitkään. Kyse on ihmisistä, jotka viihtyvät sekä maalla että kaupungissa. Olemme saaneet paljon palautetta ihmisiltä, jotka tunnistavat itsensä citymaalaisiksi, hän kertoo.
– Konsultoimme kuntia ja yrityksiä siitä, miten asukkaita voisi houkutella. Janakkala ja Lapinjärvi ovat jo meidän kunta-asiakkaitamme.
Mitä Mäenpää ajattelee Salon vetovoiman parantamisesta?
– Salo on valtava kokonaisuus, joten täällä lähtisin pienempien paikkojen vahvuuksista. Esimerkiksi Mathildedal on jo hieno esimerkki. Miten muut kylät toisivat esiin jotain vastaavaa mutta omanlaistaan?

Uusi koti Lahnajärvellä olisi ollut asumiskunnossa jopa ilman remonttia, mutta Heli Mäenpää halusi muuttaa sen oman tyylinsä mukaiseksi. Seiniä siirrettiin ja sisätilat saivat uudet, vahvat värit.
– Maalikaupan myyjä oli kysynyt, tuleeko maali ravintolaan tai hotelliin, kun maalari oli ostanut tummansinistä kattoon, hän kertoo.
– Poistatin myös muoviputket ja niiden koteloinnit. Tilalle tulivat kupariputket, jotka saavat näkyä. Kuparisia yksityiskohtia on muutenkin, esimerkiksi keittiön hana.
Vihreä on aina ollut Mäenpään lempiväri. Makuuhuoneessa on tummanvihreää, puusepällä mittojen mukaan teetetyt keittiökalusteet ovat vaaleanvihreät. Oikea sävy keittiöön löytyi sattumalta.
– Katselin rautakaupassa värimalleja ja olin lähdössä pois, kun huomasin vaaleanvihreän maljakon. Palasin sen kanssa maaliosastolle.
Mäenpää halusi kaikkiin huoneisiin ripustuskiskot, niin että taidetta saa esille kiinnittämättä sitä seinään. Hänellä on kokoelma valokuvataidetta, mukana monta koira-aihetta.
Huonekaluista pääosa oli jo hänen edellisessä kodissaan.
– Arvostan kerroksellisuutta. Haluan, että eri aikakaudet ja elämänvaiheet näkyvät. Jos ostan jotain, hankin sen yleensä käytettynä tai huutokaupasta, hän kertoo.
– En mieti tavaroita ostaessani, miten ne sopivat toisiinsa, mutta kun kaikki ovat oman makuni mukaan hankittuja, ne asettuvat kyllä.

Kun Heli Mäenpää muutti marraskuussa maalle, hän pystyi ottamaan kolmannen koiran. Serge oli menettänyt jalkansa jäädessään auton alle Moskovassa, ja sitä oli myös ammuttu.
Mäenpään ajatuksena on tarjota onnellinen loppuelämän koti vanhoille tai parantumattomasti sairaille kodittomille koirille. Toiminnan tueksi hän on perustanut yhdistyksen, Stray Dog Cabaret ry:n.
– Ystäväni käyvät hoitamassa koiria kun olen poissa, mutta toivoisin löytäväni täältä lähiseudulta lisää koirarakkaita ihmisiä hoitoavuksi.
Mäenpää päästää loput koirat vuorotellen sisään tutustumaan toimittajaan ja kuvaajaan. Bambi ja Serge haukkuvat hetken, sitten tilanne rauhoittuu.
Kadulta pelastetut rescue-koirat herättävät joskus ennakkoluuloja. Mäenpään koirat vaikuttavat hyvin kilteiltä, mutta niissä riittää kouluttamista aivan kuten rotukoirissakin.
Kovia kokenutta katukoiraa Mäenpää ei suosittelisi aloittelijalle, vaikeuksia saattaa tulla esimerkiksi muiden koirien seuraan sopeutumisessa.
– Otan lisää koiria yhden kerrallaan, että lauma saadaan toimimaan. Usein koira on alkuun hyvin sopeutuvainen niin kuin ihminenkin on vieraskorea, ja vähitellen todellinen luonne tulee esiin, Mäenpää kertoo.
Kun Serge oli ehtinyt sopeutua tarpeeksi, helmikuussa oli Luckyn vuoro. Seuraavana on tulossa muita vanhempi, 15-vuotias koira.

Koirat on otettu huomioon myös kodin sisustuksessa.
– Ne eivät vaikuta tyyliini. Koirat saavat olla kaikkialla, sängyssä ja sohvilla, eikä se estä sisustamasta kauniisti. Sen sijaan ne vaikuttavat joihinkin käytännön asioihin, Heli Mäenpää kertoo.
Mattoja on paljon, ettei puulattia olisi liian liukas, ja etuovella Mäenpää on säilyttänyt edellisen asukkaan rakentaman rampin. Koiranpetejä on joka huoneessa, sillä koirat ovat mielellään siellä missä emäntänsäkin.
– Olen päättänyt, että koirankarvat eivät häiritse minua. Niitä siivoamassa on kyllä robotti-imuri.
Kaikki huoneet avautuvat keskellä olevaan isoon tilaan, ja oviin laitetaan tarvittaessa koiraportit. Niin voi saada esimerkiksi sairaalle tai uudelle koiralle rauhaa siksi aikaa kun Mäenpää on poissa kotoa.
Hän pyrkii olemaan poissa mahdollisimman vähän.
– Jos en saa hoitajaa, en lähde pitemmäksi aikaa mihinkään. Olen valinnut koirat, joten elän niiden ehdoilla.
Uuteen kotiseutuunsa tutustumisenkin Mäenpää on tietysti aloittanut koirien kanssa ulkoilemalla. Lenkillä tutustuttiin 10-vuotiaaseen naapuriin ja nyt eläinrakas Matias käy harjaamassa ja hellimässä koiria.
Toinen uusi naapuri koputti yllättäen oveen.
– Enni kysyi, haluaisinko leivän, jonka hän oli aamulla leiponut. Lisäksi hän opetti juurileivän tekoa ja antoi juurenkin. Se oli kaunis teko, olenhan juurtumassa tänne. Olen tullut jäädäkseni, Mäenpää sanoo.
Teksti: Arja Maunuksela, kuvat: SSS/Santeri Haranto
Loistava ihminen. Kiitos kun autat koiria. Olet enkeli.
Ihana ihminen, joka esimerkillään luo toivoa tähän maailmaan. Kiitos tästä jutusta!
Ihastuin täysin toimintaan, josta kerroit Puoli seitsemän-ohjelmassa <3
Käyn hoitamassa Espanjan Katukoirat ryn vanhainkodissa
koiravanhuksia mm. Espanjasta, Suomesta ja yksi Moskovan metrossa
ikänsä elänyt. Olen menettänyt näille vanhuksille sydämeni täysin. Moni on
lähtenyt enkeliksi ja jättänyt jäljen sydämeeni mutta, sitten tulee uusi
vanhus, jota rakastetaan ja hellitään sen ajan, joka koiralla on vielä
jäljellä. Leika on yksi kauniimmista koirista, jonka olen nähnyt <3
Karin